Goodwill Pasilan kierrätysmyymälän kassalta tervehtii hyväntuulisena Liven merkonomiopiskelija Veetu. Hän on ollut aikaisemminkin työharjoittelussa Goodwillissa sekä myös Prismassa, Shellillä ja Liven Huilipalvelussa eri messutapahtumissa. Harjoittelu kierrätysmyymälässä kestää puolitoista kuukautta toukokuusta kesäkuun puoleenväliin. Työharjoittelupäivän pituus on klo 9.30–15.00.
- Olen tykännyt työskennellä Goodwillissä, kun täällä on tuttuja tyyppejä aikaisemmalta harjoittelujaksolta ja mukavaa porukkaa muutenkin. Täällä on aika paljon joustavampaa kuin Shellillä, se on niin iso ketju, että siellä tehdään just siten, miten sanotaan, kun taas täällä voi joskus ottaa vähän rennommin.
Työharjoittelujaksoon kuuluvat muun muassa palvelumuotoilu ja sosiaalisen median sisällöntuotanto ja sen käyttö sääntöineen. Työ vaatii huolellisuutta, jokaiselta kuvattavalta henkilöltä pitää kysyä lupa kuvan julkaisemiseen eikä kuvan taustalla saa näkyä mitään ylimääräisiä tai turhia asioita. Veetu oli tekemässä ”Käärijä”-aiheisista myyntituotteista somesisältöä, myös espanjalaisista vieraista tuotettiin sisältöä Goodwill Pasilan eri kanaviin. Jääkiekon MM-kilpailujen aikaan rakennettiin teemaan sopiva myyntipöytä, johon Veetu oli lahjoittanut oman Suomi-paidan, mutta se menikin niin nopeasti kaupaksi, ettei siitä saatu kuvaa sosiaaliseen mediaan, paita kun olisi sopinut teemaan erinomaisesti.
- Olen aika paljon kassalla, koska sosiaalista mediaa ei voi tehdä koko aikaa. Olen laittanut tavaroita paikoilleen ja vaihtanut niiden järjestystä siten, että kokonaisuus näyttää hyvältä. Edellisellä harjoittelujaksolla tein myös tuotteiden hinnoittelua ja olin tuotannon puolella lajittelemassa lahjoituksia, mutta se ei nyt kuulu tähän jaksoon. Olen oppinut nyt täällä kassankäyttöä ja kirjamaan asioita ylös, ettei voi vaan tehdä niin, että laittaa vaan tuotteita esille myyntiin vaan kaikesta tehdään kirjanpitoa. Täällä näkee hyvin mitä pitää huomioida ja mitä kaikkea myynnissä onkaan takana.
Merkonomiksi valmistumisen jälkeen Veetun tavoitteena on päästä töihin mahdollisimman pian. Häntä kiinnostaisi monipuoliset kaupan alan työtehtävät jotta ei tarvitsisi koko päivää työskennellä pelkästään kassalla.
- Nyt tuntuu kivalta, kun opinnot ovat jo näin pitkällä. Aloitin opintoni ensin VALMA:ssa (nykyään TUVA-opinnot) ja sitten menin lukioon ja sen jälkeen siirryin vielä toiseen lukioon ja sitten vielä kokeilin LVI-alaa eikä sekään onnistunut. Palasin VALMA-opintoihin ja sen jälkeen aloitin merkonomin opinnot. Mulla oli monta paikkaa, jotka eivät onnistuneet, niin se on kiva nyt saada opintoja eteenpäin.
Ammattiopisto Livessä opiskelu on tuonut paljon edistystä opintoihin, kun Livessä on pienryhmät ja tarjolla on enemmän yksilöllistä tukea kuin yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa.
Veetu kertoo kierrättävänsä vaatteitaan ja tavaroitaan. Hänen äitinsä on päiväkodissa töissä, minne on viety tavaroita lasten käyttöön. Lahjoituksia on tehty nyt myös Goodwillille, kun Veetu voi tuoda niitä mukanaan tullessaan töihin.
Kysyttäessä, käykö Veetu yleensä kirpputoreilla, hän kertoo, ettei ole tätä ennen oikein käynyt, mutta on nyt Goodwillin harjoittelujen myötä jo vähän kiinnostunut kierrätystuotteista. Hinnat kun ovat huomattavasti edullisempia ja kierrätysmyymälästä voi tehdä hyviä löytöjä.
- Olen ajatellut, että sitten kun olen kuitenkin jossain vaiheessa muuttamassa omilleni, niin täältä saa kyllä tosi halvalla lautasia ja mukeja ja kaikkea muutakin mitä tarvitsee. Ne ovat halvempia ja yleensä hienompiakin mitä uudet astiat kaupoissa on, koska täällä olevissa astioissa on usein kuvioitakin niissä. Sohvia ja muitakin huonekaluja voi saada vaikka kolmella kympillä, kun ne maksavat uutena ostettuna huomattavasti enemmän.
- Löytyy kyllä kaikkea moneen lähtöön. Oman kodin perustaminen on alkuun aikamoinen ponnistus taloudellisestikin, niin on ihan hyvä, jos löytyisi vähän jotain käytettynä edullisesti, niin tämmöiset kirppispaikat voi olla ihan hyviä paikkoja siihen tarpeeseen.
---------------
Kun lahjoitat tavaraa Goodwillille tai käyt ostoksilla Goodwill-kierrätysmyymälöissä, luot paikallisille työtä etsiville ihmisille mahdollisuuksia työhön ja omien taitojen kehittämiseen. Lahjoittamasi tavarat menevät myyntiin Goodwill-myymälöihin ja myydyistä tavaroista saatu tuotto käytetään paikallisen työllistämistoiminnan ja erilaisten valmennus- ja koulutusohjelmien ylläpitämiseen sekä kehittämiseen. Samalla pääset eroon sinulle tarpeettomasta tavarasta, autat ympäristöä ja teet hyviä löytöjä Goodwill-myymälöiden monipuolisesta valikoimasta.
Live-säätiö vastaa pääkaupunkiseudun Goodwill-lahjoituspisteistä ja kierrätysmyymälästä.