1 min read

      HemmaKoti ja Live-säätiö aloittavat yhteistyön täsmätyökykyisten työllistymisen edistämiseksi

      Featured Image

      Työelämä on suuressa murroksessa. Suomessa puhutaan työvoimapulasta, mutta samaan aikaan työmarkkinoilla vallitsee kohtaanto-ongelma - työtehtäviä on tarjolla, mutta kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. HemmaKoti aloittaa yhteistyön Live-säätiön kanssa ja työllistää opiskelijoita, kuntoutujia ja valmennettavia kevään ikkunanpesukampanjassaan osoittaakseen esimerkkiä työvoimapulan osaratkaisemiseksi. 

      Yhteistyö Live-säätiön kanssa alkoi, kun Hemmakodin toimitusjohtaja Marika Pendolin otti yhteyttä Liveen ja osallistui Liven järjestämille Rekrymessuille. Käynnistyneen yhteistyön myötä Liven yksilöasiakkaita kannustetaan perustamaan HemmaKoti-profiili ja hankkimaan työkokemusta myös sitä kautta kampanjan lisäksi. 

      - Jotta arvot näkyvät puheiden lisäksi tekoina, olemme jatkaneet dialogia ja yhdessä ideoineet keväälle ikkunanpesukampanjan, Pendolin kertoo. 

      Pendolin korostaa ettei palvelun tarkoituksena ole välittää halpatyövoimaa. Kaikissa palveluissa suositus minimikorvauksesta on 20€/h. 

      Liven ja HemmaKodin ikkunanpesukampanja on voimassa huhti-toukokuun aikana. Asiakkaat voivat halutessaan tilata pesun HemmaKodin kautta ja samalla työllistävät Liven asiakkaita, kuten opiskelijoita. 

      Liven asiakkuuspäällikkö Annika Lipponen on iloinen siitä, että HemmaKoti jakaa samat tavoitteet Liven kanssa.  

      - Olemme yhdessä halunneet tuoda esiin sen, että työelämässä on olemassa lukuisia polkuja ja yksi niistä on tämä. On tehtävä tekoja, jotta mahdollisimman moni pääsee kiinni työelämään, Lipponen kertoo.

      Suomessa poistuu työmarkkinoilta arviolta 100 000 ihmistä vuodessa, eivätkä uudet pienet ikäluokat korvaa eläköityviä ryhmiä. Samaan aikaan 65 000 täsmätyökykyistä etsii työtä. Jostain syystä työvoimapulasta kärsivät alat eivät kohtaa näitä hakijoita. Syynä voi olla se, että yrityksillä ei ole tietoa täsmätyönkykyisten palkkaamisesta. Osittain työntekijöitä haetaan samoja, vanhoja kanavia pitkin sen sijaan, että osattaisiin hyödyntää uusia verkostoja. 

      Täsmätyökykyisyys käsittää monipuolisen ihmisjoukon, joilla on työkykyä ja halua tämän kyvyn käyttämiseksi. Olennaista on, että ihminen pystyy työskentelemään, jos työtehtäviä tai työaikoja vain mukautetaan yksilöllisesti. Uran aikana eteen voi tulla ammatillisen kuntoutuksen tai työkokeilun avulla toteutettava alan tai ammatin vaihto. 

      - Yrityksillä ei ole enää varaa jättää motivoituneita työnhakijoita työelämän ulkopuolelle, Lipponen toteaa. 

      Unelmia Livessä: Ammattiopisto Liven ohjaaja Judit Marti Cardenasille opiskelijoiden kasvutarinat antavat työlle suuren merkityksen

      Nyt alkaa viides vuosi tässä talossa, sanoo Judit Marti Cardenas, joka työskentelee ohjaajana Ammattiopisto Livessä TUVA

      Ammattiopisto Live aloittaa elintarvikealan perustutkintokoulutuksen

      Ammattiopisto Live aloittaa elintarvikealan perustutkintokoulutuksen Helsingissä Metsälän toimipaikassa. ...

      Liven Huilipalvelussa voittavat niin yrittäjät kuin opiskelijatkin

      Ammattiopisto Liven ja Helsingin Messukeskuksen yhteistyö kantaa hedelmää. Liven merkonomiopiskelijoiden Huilipalvelu...