Ajankohtaista | Live-säätiö

Jalkautuva TUVA-koulutus auttoi Emman takaisin opintoihin

Kirjoittanut Live-säätiö | 18.3.2026 8:24

Emma Rauhala oli aikaisemmin yksi kymmenistä tuhansista NEET-nuorista, joille pienikin askel takaisin kohti opintoja tuntui isolta ja haastavalta. NEET tulee sanoista not engaged in education, employment or training eli suomeksi ei koulutuksessa, työelämässä tai kurssikoulutuksessa. Tarkkaa määrää NEET-nuorista ei ole saatavilla, mutta joidenkin arvioiden mukaan vuonna 2024 Suomessa heitä oli joka kymmenes 15–29-vuotiaista.

Rauhala kertoo olleensa melko kadoksissa oman polkunsa löytämiseksi. Peruskoulusta päästyään hän yritti sekä lukio- että ammatillisia opintoja, mutta tarkkaavaisuushäiriöstä ja mielenterveyshaasteista johtuen opinnot päättyivät ennen alkujaan. Pelko syrjäytymisestä oli jatkuvasti alituisena pelkona, joka hiipi arkeen hiljaa ja teki tulevaisuudesta sumuisen.

Työkaluja arkeen ja opintoihin

Rauhalan onneksi ensimmäinen askel löytyi Kelan kustantamasta ammatillisesta kuntoutusselvityksestä, jota kautta hän löysi suunnan hakea Ammattiopisto Liven TUVA-koulutukseen. TUVA-koulutuksessa eli tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa vahvistetaan opiskelutaitoja kohti ammatillisia tai lukio-opintoja. Koska Rauhalalla oli tiettyjä elämänhallinnallisia haasteita, kuten orientoitua opintoihin, hän sai tukea Liven jalkautuvasta TUVA-koulutuksesta.

– Kouluun tulon ja päivärytmin kanssa aluksi haasteita. Koulumatkaa mentiin yhdessä, ja avustaja tai opettaja tuli vastaan. Opettaja tuli myös välillä autolla hakemaan. Aamulla opettaja saattoi soittaa herättääkseen ja kysyäkseen fiilistä sekä päivän menoa. Kerrottiin mitä seuraavana päivänä tehdään, jolloin siitä poistettiin yllätyksiä ja lisättiin ennakoitavuutta, Rauhala kertoo.

Ammattiopisto Liven jalkautuva TUVA-koulutus sopii erityisesti henkilölle, jolla on haasteita oppilaitosympäristöön tulemisessa ja siellä olemisessa sekä ryhmässä toimimisessa. Jalkautuva TUVA-koulutus tarjoaa jokaiselle oman suunnitelman mukaisesti yksilöllistä ohjausta, etäopetusta sekä lähiopetusta, mikä teki Rauhalan opintojen aloituksesta helpompaa.

– TUVA:lta sain työkaluja, taitoja ja perspektiiviä omiin tavoitteisiin. Tuntuu ihanalta päästä opiskelemaan. Sain työkaluina esimerkiksi, miten opettajan kanssa voi räätälöidä omia tarpeita ja sanottamaan tarpeita. Opin päivärytmin eli miten tullaan koululle ja toimimaan muiden kanssa ja ryhmässä, Rauhala jatkaa.

"Minua ei ole koskaan tuettu näin paljon opintojen ja koulun osalta."

TUVA-koulutus antoi hänelle mahdollisuuden hakea ammatillisiin opintoihin. Nyt Rauhala opiskelee musiikkiteknologiksi Ammattiopisto Livessä. Kun hän katsoo menneisyyteen, jota värittivät haasteet ja näköalattomuus, hän aavistuksen näyttää herkistyvän.

– Minua ei ole koskaan tuettu näin paljon opintojen ja koulun osalta. Tuli sellainen tosi hyvä fiilis. Opettajat halusivat aidosti auttaa. Uskallan nyt miettiä tulevaisuutta.

Vaikka osa karikoista on jäänyt taakse, edessä on tuntemattomia vesiä. Hän kertoo opiskelevansa Kelan myöntämän kuntoutustuen turvin, ja uusi hakemus on parhaillaan käsittelyssä. Jos tukea ei myönnetä jatkossa, hän joutuisi rahoittamaan opintojaan lainalla. Aikuiskoulutustuen lakkautus huolettaa Rauhalaa.

– Tällä hetkellä huolettaa se, että leikataan aikuiskoulutustuista. Meitä ei saa unohtaa ja aliarvioida. Minua harmittaa se, että leikataan ja meitä aikuisopiskelijoita ei nähdä yhtä tärkeänä monen silmissä. Koen tärkeänä, että saamme sellaista tukea opiskeluun, mitä tarvitsemme. Ilman tällaisia tukimahdollisuuksia en pystyisi elämään sellaista elämää, johon minulla olisi edellytyksiä.

Rauhalan tavoitteena on kuitenkin valmistua ja löytää itselleen sopiva polku.