Ammattiopisto Liven ja Helsingin Messukeskuksen yhteistyö kantaa hedelmää. Liven merkonomiopiskelijoiden Huilipalvelu takaa hengähdys- ja lepotauon näytteilleasettajille sisustus-, huonekalu- ja designtapahtuma Habitaressa. Palvelu on tarkoitettu erityisesti messujen pienyrityksille, joiden osastoilla työskentelee usein kerrallaan vain yksi henkilö.
– Huilipalvelun toimintaperiaate on yksinkertainen. Taukoa tarvitseva näytteilleasettaja soittaa messuilla Huilipalvelun päivystysnumeroon, antaa yhteystietonsa ja osastonumeronsa sekä kertoo toiveensa tauon ajankohdasta ja pituudesta. Apua on saatavilla 15–45 minuutiksi esimerkiksi lounas- ja kahvitaukoja varten. Palvelu on maksuton, kuvaa Huilipalvelun perustaja ja Liven ammatillinen erityisopettaja Soile Pajuniemi.
Liven opiskelija saapuu sovittuun aikaan paikalle, valvoo messuosastoa ja pitää huolta tuotteista ja osaston siisteydestä. Liveläiset eivät tauotuksen aikana myy tuotteita tai käsittele rahaa, mutta ostoksista kiinnostuneille kerrotaan varsinaisen henkilökunnan toivomat asiat sekä paluuaikataulu.
Huilipalvelussa kaikki voittavat: Kahvi- ja lounastauot ovat näytteilleasettajille tärkeitä hengähdyshetkiä, joiden avulla he jaksavat työskennellä koko messupäivän ajan. Ammattiopisto Liven opiskelijat puolestaan saavat palvelussa hyödyllistä kokemusta työelämästä.
– Huilipalvelussa tehdään hyvää puolin ja toisin. Yhteisöllinen Huilipalvelu sopii erityisen hyvin Habitaren tämän vuoden teemaan Yhdessä / Together, Soile kuvailee.
Parasta yrityksiin tutustuminen ja yrittäjien auttaminen
Opiskelijat Veetu Mäkinen, Aya Bouhlal ja Qasim Fahad ovat harjoitelleet Huilipalvelussa tärkeitä työelämätaitoja: muun muassa asiakaspalvelua, tapahtumatuotantoa ja projektinhallintaa. Heidän on tarkoitus kokeilla messujen aikana myös tapahtumamarkkinointia Instagramissa, TikTokissa ja Facebookissa. Asiakkaina on toisena messupäivänä ollut paljon taiteilijoita ja jonkin verran myös huonekaluyrittäjiä.
– Parasta messuilla on ollut tutustua yrityksiin ja auttaa yrittäjiä. Vaikka yrittäjillä on messuilla kova kiire, he ovat olleet meitä kohtaan todella ystävällisiä ja arvostaneet palveluamme, kertoo Mäkinen, joka on messuilla töissä jo kolmatta kertaa.
Uutta oppia on opiskelijoiden mukaan kertynyt esimerkiksi viestinnästä, vastuunkannosta ja ajanvarausten kirjauksesta. Opiskelijat ovat luoneet messujen ajaksi yhteisen Whatsapp-ryhmän, jossa he jakavat toisilleen työtä helpottavia vinkkejä ja kuvia.
Huilipalvelusta on hyötyä myös tulevaisuuden kannalta: messuilla opiskelijat saavat arvokkaan mahdollisuuden verkostoitua yritysten kanssa ja voivat löytää itselleen mieluisen työharjoittelupaikan.
Osa Messukeskuksen ja Ammattiopisto Liven yhteistyötä
Tänä syksynä liveläiset hakevat oppia työelämään Habitaren lisäksi Helsingin Kirjamessuilla 26.–29. lokakuuta. Sairaanhoitajapäivillä 21.–22. syyskuuta ovat puolestaan puolestaan mukana muun muassa Liven hierojaopiskelijat.
Messukeskuksen ja Live-säätiön kumppanuus alkoi vuonna 2018, ja Huilipalvelu on osa Messukeskuksen ja Ammattiopisto Liven laajempaa yhteistyötä. Liven opiskelijat avustavat myös tapahtumien rakentamisessa, osallistuvat tapahtumien asiakaspalveluun ja huolehtivat siisteydestä. Liiketoiminnan opiskelijat harjoittelevat esimerkiksi myyntiä ja markkinointia aidossa messuympäristössä omalla myyntiosastollaan.
”Yhteistyömme Ammattiopisto Liven kanssa on toiminut todella hyvin. Huilipalvelu saa tapahtumissa mukana olevilta yrittäjiltä paljon kiitosta ja samalla opiskelijat saavat kokemusta työelämästä ja omalla panoksellaan myös auttavat yrityksiä vauhdikkaina messupäivinä. Aika win-win! Odotan jo innolla, mitä yhteistyötä pääsemme tekemään Helsingin Kirjamessuilla”, kertoo Messukeskuksen tuottaja Ida Ågren.
Live-säätiö työskentelee sen hyväksi, että mahdollisimman moni pystyy toimimaan suomalaisen yhteiskunnan täysipainoisena jäsenenä. Live tarjoaa yksilöasiakkailleen ammatillista erityisopetusta, neurologista kuntoutusta, ammatillisen koulutuksen ja kuntoutuksen sekä työllistymisen valmennus- ja asiantuntijapalveluita.
Lue lisää Live-säätiön työelämäyhteistyöstä!