Siirry sivun sisältöön.

1 minuutin luku

LähiTapiola otti vastaan Live-säätiön ”Suomen inhimillisimmät työpaikat” -haasteen

Live-säätiö haastaa seuraavan 12 kuukauden aikana kaksitoista yritystä tekemään yrityskulttuuristaan nykyistä inhimillisempiä, jotta kaikki 65 000 täsmätyökykyistä työnhakijaa pääsisivät osaksi suomalaista työelämää ja yhteiskuntaa.

Tällä hetkellä täsmätyöllistämisen suurin este on tiedon puute: yritykset eivät tiedä, mitä yksilöllistä tukea tarvitsevien työntekijöiden palkkaaminen tarkoittaa tai edellyttää yrityksiltä. Haasteen esittämisen myötä monimuotoisuuden syväasiantuntijana tunnettu Live-säätiö lupautuu auttamaan yrityksiä monimuotoisuussuunnitelman laatimisessa.

Työllistymis-, koulutus- kuntoutumis- ja valmennuspalveluita tarjoava Live-säätiö (ent. Invalidisäätiö) esitti ensimmäisen yrityksille suunnatun ”Suomen inhimillisimmät työpaikat” -haasteen 14.7. SuomiAreenalla järjestetyn monimuotoisuuspaneelin päätteeksi. Ensimmäisenä haasteen otti vastaan LähiTapiolan pääjohtaja Juha Koponen.

- LähiTapiolalle on ilo ja kunnia tulla haastetuksi ja vieläpä ensimmäisenä tärkeän asian tiimoilta. Meillä on jo positiivisia asenteita ja ajattelua näiden teemojen osalta, mutta kehittyäksemme ja tehdäksemme konkreettisia tekoja, tämä on hieno mahdollisuus meille. Erityisesti arvostamme, että Live-säätiön asiantuntijat ovat käytettävissä tullaksemme paremmaksi.

Koponen summaa LähiTapiolan ajatuksia monimuotoisuudesta ja täsmätyöllistämisestä:

- LähiTapiola-ryhmässä on käytössä yhtenäinen rekrytointiprosessi, joka perustuu jokaista hakijaa arvostavaan kohteluun ja huolelliseen valintaprosessiin. Tavoitteenamme on rekrytoida oikeat ja sopivat henkilöt vastuullisen ja syrjimättömyyttä edustavan rekrytointiprosessin avulla. Täsmätyökykyisten työnhakijoiden ja avoimien työtehtävien kohtaamisen varmistaminen haastaa meitä LähiTapiolassa kehittämään edelleen niin rekrytointiprosessejamme kuin myös esihenkilöiden ja työyhteisöjen asenteita ja osaamista.

- Haastetut yritykset ovat sitoutuneet jakamaan haasteen myötä syntyvän monimuotoisuus- ja täsmätyöllistämissuunnitelman muiden yritysten kanssa. Live-säätiön tavoitteena on tuoda haasteen myötä tehdä aihetta tutuksi ja tuoda se jokaisen suomalaisen yrityksen agendalle.

Live-säätiön toimitusjohtaja Marja Pajulahti summaa täsmätyöllistämisen haasteita ja mahdollisuuksia:

- Meillä on paljon ennakkoluuloja ja kognitiivisia vinoumia, jotka estävät meitä täsmätyöllistämästä yksilöllistä tukea tarvitsevia ihmisiä. On helppo pitäytyä tutuissa tavoissa ja palkata ihmisiä, jotka tuntuvat samankaltaisilta. Kannattaisi kuitenkin muistaa, että monen yrityksen asiakaskunnassakin on hyvin erilaisia ihmisiä ja monimuotoisuuden vaaliminen yrityksen sisällä antaa eväitä kohdata ja huomioida tätä monimuotoisuutta.

Haasteen vastaanottaessaan LähiTapiola ja myöhemmin haastettavat yritykset sitoutuvat:

- Miettimään, miten yritys voisi tulevaisuudessa huomioida työnantajana aiempaa paremmin työpaikan monimuotoisuuden toteutumisen ja osatyötyökykyisten ihmisten työllistymisen

- Jakamaan yhdessä Live-säätiön kanssa laaditun monimuotoisuussuunnitelman laajemmalle yleisölle

- Esittämään monimuotoisuushaasteen yhdelle omasta verkostostaan löytyvälle yritykselle

Katso SuomiAreenalla järjestetty paneelikeskustelumme tästä.

Yrityksen kasvu pysähtyy, jos ei löydetä osaavaa, motivoitunutta ja monimuotoista työvoimaa

2 min luettu

Yrityksen kasvu pysähtyy, jos ei löydetä osaavaa, motivoitunutta ja monimuotoista työvoimaa

Talouden taantumanäkymistä huolimatta monien yritysten ja muiden organisaatioiden huolenaiheena on pula työntekijöistä. Työ- ja elinkeinoministeriön...

Lue lisää
Täsmätyöllistymisen tuulia Baskimaalta

3 min luettu

Täsmätyöllistymisen tuulia Baskimaalta

Live-säätiön Yhteiskunnallisten yritysten liiketoimintaedellytysten parantaminen -hankkeen tiimi teki tammikuussa Erasmus+ -liikkuvuus- ja...

Lue lisää

2 min luettu

"Tehtävänämme on rakentaa uudenlaista Suomea, jossa jokaisen kyvyt ja taidot otetaan käyttöön"

Vallitseva työvoimapula koskettaa lukuisia eri yrityksiä suomalaisessa työelämässä. Yritysten kasvu ja jossain tapauksissa jopa yritysten...

Lue lisää