Galleria LIVE

Vuoden 2015 näyttelyt
 

Vuoden 2015 näyttelyt

Vuoden 2016 aikana järjestettiin 11 näyttelyä - esillä oli muun muassa veistoksia, maalauksia ja valokuvataidetta.

Suomen Kulttuurirahasto myönsi gallerialle 15 000 euron apurahan näyttelytoiminnan tukemiseen. Galleria Orton sai erityismaininnan apurahojen jakotilaisuudessa. Juhlapuheessa otettiin muun muassa esiin Galleria Orton taidehankkeiden kannustajana sekä kiitosta sai myös 10 000 taideteosta sairaaloihin kirjanen, joko on koostettu yhteistyössä psykiatri Ilkka Taipaleen kanssa.

Galleria Orton sai lahjoituksena kuvanveistäjä Voitto Kantokorvelta veistoksen ”Kunnianosoitus”. Veistos sijoitettiin Invalidisäätiön veistospuistoon.

Neljästoista gallerian vuosikirja ilmestyi lokakuussa kuvataiteilija Melek Mazicin näyttelyn avajaisissa.