Galleria LIVE

Vuoden 2017 näyttelyt

Vuoden 2017 näyttelyt

Vuonna 2017 järjestimme poikkeuksellisesti vain yhdeksän näyttelyä, koska galleria oli suljettuna kaksi kuukautta laajennusremontin vuoksi. Marraskuussa saimme nauttia ensimmäistä kertaa laajennetuista uusista tiloista valokuvataiteilija Sanni Sepon näyttelyn avajaisissa. Avajaisissa julkaistiin Galleria Ortonin 16's vuosikirja.

Syyskuussa yhteistyö Ravinto Salven kanssa syveni.  Olimme mukana ideoimassa ravintolaan pysyvää taideseinää, johon he hankkivat Salvessa viihtyneiden taiteilijoiden taidetta. Taideseinän viereinen seinä valjastettiin gallerian vaihtuvien näyttelyiden sivupisteeksi, jossa esiintyy aina muutamalla työllään galleriamme kuukauden taiteilija.

Kuvataiteilija Rosa Liksom deponoi lähes 100 teostaan Invalidisäätiölle. Teokset on tarkoitus sijoittaa Leppävaaraan vuonna 2019 valmistuvan Keskuspuiston ammattiopiston uudisrakennukseen.