Eeva Peura

Maaliskuu 2021

Taidemaalari Eeva Peura

Peuran näyttelyn arvio Helsingin Sanomissa 2.4.2021

Taidemaalari Eeva Peura (s. 1982) maalaa paksulla öljyvärillä kankaalle ja levylle, vesivärillä ja sekatekniikalla paperille. Maalauksissa esiintyy ihmisiä, olentoja ja eläimiä. Jotakin outoa tapahtuu, tunnelma on jännittävä, kuiskauksia ja lepakon siipien havinaa on ilmassa. Peuran luomassa maailmassa on voimakas tunnelma. Maalauksiin on jännittävä uppoutua ja niihin todella uppoaa. Ensimmäinen, kymmenes, edes sadas katsomiskerta ei riitä tyhjentämään teoksia ja hyvä niin. Se on maalauksen voima ja lumo.

Öljyvärin massa on asia mitä en voi ohittaa Peuran maalauksissa. Sen intensiivisyys, värien sekoittuminen ja impulssit, joita se teoksen pintaan tuo, on portti sisään teokseen. Sitä kautta kuljen. Seuraavaksi tapaan figuurit; naisen ja lumileopardin viettämässä sunnuntai-iltapäivää, viisaat ketut suihkulähteellä, sukeltajan harjoittelemassa altaalla samalla kun seinän takana rakastettu kuuntelee vesiputkien huminaa. Kuljen kaikissa näissä huoneissa ja maisemissa. Pieni maalaus on kokoaan suurempi, siitä avautuu kokonainen tarina, ja samalla myös joukko kysymyksiä. Mitä tapahtuu seuraavaksi? Keitä nämä kaikki hahmot oikein ovat? Alkaako kohta rajuilma? Juuri tämä määrittelemättömyys kiehtoo. Peuran luoma maailma on näennäisen selkeä ja yhtenäinen, mutta kuitenkin minulla on tunne, että hän on jo juossut nurkan taakse ja nauraa siellä kiehtovaa nauruaan. Juoksen perässä, mutta katu kulman takana on tyhjä ja nauru kaikuu kaukana.

Maalauksen materiaalisuuden ja sisällön lisäksi Peuran maalauksissa on myös kolmas tärkeä elementti. Kutsun sitä huminaksi tai hälyksi. Humina löytyy jostakin siveltimen vetojen välistä. Se on maalauksen pinnan koskettamista vailla päämäärää, ehkä silkasta nautinnosta, ilosta tai tottumuksesta. Tuo humina luo pohjan kaikelle, se yhdistää elementit ja muodostaa tärkeän tilan missä katsoja vetää henkeä ennen kuin taas sukeltaa maalauksen sisään.

Tarina ja sadunomaisuus ovat sanoja, jotka voidaan mainita Peuran maalausten yhteydessä, mutta samalla tavoin kuin Tove Janssonin Muumi -kirjoissa, saduilla on toinen, realistinen puoli. Maalausten oudot hahmot oudoissa toimissaan voivat olla kuvia meistä ihmisistä. Peura kuvaa tarkasti, niin tarkasti että päänahkaa rupeaa kihelmöimään, inhimillisiä toiveita, pelkoja, haluja ja unelmia. Enkö minä voisi olla juuri tuo vihreäkasvoinen nainen, joka katsoo jähmettyneenä tulevaisuuteen ja kokeilee pulssia rakastettunsa kaulalla, tai sinä? Tunnen lumileopardin tassun painon olkapäälläni ja havahdun - öljyväriä se vain on.

Ministudiossa on kuvataiteilija Aleksi Tolosen keramiikkaveistoksia.

Aura Hakuri
kuraattori