Kuvataiteilija Heli Hiltunen (s. 1960) on tullut tunnetuksi häkellyttävästä kyvystään yhdistää kahta toisistaan kovasti poikkeavaa mediumia: maalausta ja valokuvaa. Juuri tämä yhdistelmä on kuitenkin taannut Hiltuselle mahdollisuuden kietoa toisiinsa monia taiteellisesti keskeisiä pohdintoja: tässä ja nyt -olemista ja menneisyyttä, illuusion luomisen ja silkan esittämisen jännitettä, unen ja muistin logiikkaa…
Galleria Ortonissa esillä olevassa isossa teossarjassa L’Éducation sentimentale Hiltunen menee vielä askelta pidemmälle: valokuvaa ja maalausta rikastuttavat moninaiset tekniikat ja jopa tietty väkertämisen perinne. Hiltunen onkin taiteilijan lisäksi kuin ranskalaisen antropologi Claude Lévi-Straussin kuvaama tietynlainen ITE-taiteilija, bricoleur, joka insinööritieteen vastaisesti ei lähde suunnittelemaan analyyttisen ongelmalähtöisesti vaan luo uutta niistä elementeistä, joita käsillä on.
Hiltusen tapauksessa kyse ei ole kuitenkaan pelkästään konkreettisista materiaalisista elementeistä vaan myös abstraktista aineksesta: kulttuurihistoriasta, mytologiasta, suurista tunteista, jotka ovat kuvien kautta eläneet kanssamme eri aikoina ja erilaisissa hierarkkisissa konteksteissa: korkeakulttuurin ylevistä sfääreistä populaarikulttuurin banaaliin kuvastoon, joita Hiltunen yhdistelee häpeämättömästi kuvatessaan esimerkiksi yksinäisyyttä, halua, kaipuuta ja muistoja.
