Kuvataiteilija Pauliina Turakka Purhonen (s. 1971) on tullut tunnetuksi maalauksistaan ja ehkä ennen kaikkea tekstiiliveistoksistaan. Hänen usein groteskia muistuttavat nukkemaiset veistokset eivät ole pelkää räyhäkkää nykytaidetta, vaan hän on saanut innoitusta työskentelyynsä muun muassa keskiaikaisten kirkkojen pyhimysveistoksista.
Turakka Purhonen on usein kuvannut lähipiiriään ja perhettään ja vielä varsin avoimesti, usein koskettavastikin, mutta silti hän piti Galleria Ortonissa nyt nähtävää kokonaisuutta yhtenä vaikeimmista taiteellisista projekteistaan – varmaankin koska hän joutui lyhyessä ajassa niin intiimiin kosketukseen niin monen uuden tuttavuuden kanssa.
Turakka Purhonen piirsi viikkoja öljypastellilla eräässä rööperiläisessä baarissa – aamulla, päivällä, illalla ja joskus jopa myöhään yöhön. Osa kuvista on intiimejä muotokuvamaisia henkilötutkielmia, osassa ihmiset ovat osa miljöötä ja kokonaistunnelmaa.
Turakka Purhosen sarja Huvipursi (2015–16) on itse asiassa melko ainutlaatuinen projekti. Se on osin dokumentaarinen ajankuva siitä Helsingin Punavuoresta, jota ei kohta enää ole. Baari on viimeisiä linnakkeita, joissa vanha rööperiläisyys ja sen yhteisöllinen kulttuuri turvaverkkoineen vielä elävät kuin pienenä saarekkeena hektisen nykyajan keskellä. Siellä elää vielä muun muassa se tuhoutunut kantakaupungin teollisen miljöön henki, joka aikoinaan leimasi Punavuorta – eikä yksistään läheisen telakan takia: sijaitsihan vieressä aikoinaan Fazerin makeistehdas, Kaapelitehdas ja Airamin lampputehdas. Moni kanta-asiakkaista on edelleenkin kuitenkin juuri telakan väkeä, eläkkeelle tai osa työttömäksi jääneitä äijiä, Rööperin viimeisiä ”staroja”, niin kuin stadin slangilla aikoinaan sanottiin.
