yksityskohta taidemaalari Siiri Haarlan teoksesta

taidemaalari Siiri Haarla 

7.6. - 6.8.2021

taidemaalari Siiri Haarla

Taidemaalari Siiri Haarlan (s. 1986) teoksissa on vahva läsnäolon tuntu – maalauksen, ihmisten sekä tapahtumien, joita ne kuvaavat.
Maalaus voi olla koti, jossa asutaan ja kodin ikkunasta avautuva näkymä ja sen ihmiset sekä tapahtumat, yksityisen ja yhteisen tilan raja. Kartta eletystä ja vielä elämättömästä elämästä.

Useissa Haarlan maalauksissa on huone, mahdollisesti olohuone, josta on näkymä Ikuisen Vapun Aukiolle / Piritorille – aukiolle Sörnäisissä, jonka oikeaa nimeä ei kukaan muista. Huoneessa luetaan, tupakoidaan, oleskellaan yhdessä ja erikseen. ”Yötä ja päivää Piritorilla” maalauksessa pöydän alla istuu lapsi. Lapsen voi tulkita omakuvaksi tai vain kuvaksi lapsesta, jonka tekijä tai katsoja on joskus ollut. Lapsi katsoo maalauksesta ulos ja hieman ohi. Huoneessa on myös kaksi aikuista omissa mietteissään. Maalaus rakentuu ruudun kaltaisista alueista. Taustan musta, keltainen ja punainen rajaavat omat alueensa, jotka yhdistyvät peikonlehtien rihmastossa. Ruudut toistuvat shakkilaudassa ja pöydällä lojuvassa avonaisessa lehdessä. Yksi ruuduista on ikkuna, josta avautuu näkymä ulkopuoliseen maailmaan. Pöydän päällä esi-isän rintakuva valvoo tapahtumia tarkkaavaisena. Katsojana olemme samanaikaisesti sisällä ja ulkona. Olemme osa maalausta, sen todellisuutta sekä tähän hetkeen sidottua todellisuuttamme.

Haarlan maalausjälki kurottaa ja kumartaa kohti maalaustaiteen historiaa – Max Beckmann, Alice Neel, Vanessa Bell. Esiin nousee useita herkullisia ja eri suuntiin sinkoavia mielleyhtymiä. Taidehistorian kaiiuista huolimatta Haarlan maalaukset ovat kuitenkin vahvasti tässä ja nyt. Väreistä muodostuu jälkiä, jotka muotoutuvat kuviksi, tapahtumiksi. Maalauksissa elää elämäänsä omakuvallinen hahmo. Alati muuntuva hahmo on liikkeessä, uimassa altaassa tai arkussa, kadulla matkalla päämäärätietoisesti eteenpäin ohi näyteikkunoiden ja kuralätäköiden. Huomaan pysähtyväni yhä uudelleen teoksen eteen, jossa tämä hahmo katsoo suoraan katsojaa, kohti minua. Katse on toteava ja luja. Maalauksessa on kaksi naista tai kuvaa samasta naisesta. Toinen katsoo ohi ja toinen suoraan silmiin. Taustalla tapahtuu kummia, talot palavat ja ihmiset putoavat. Nainen katsoo eikä käännä katsettaan. Tuntuu kuin hän toteaisi: ”Katso nyt, tällaista täällä on, maailma on kaaoksessa ja tämän kaiken keskellä elämme.”

Haarlan maalaukset rakentuvat pakottomasti. Ne kutsuvat tekemään tulkintoja. Ne ovat kuin proosarunoja tai pienoisnovelleja, paljaita ja avoimia, erilaisia merkityksiä sisäänsä piilottavia. Huomaan ajattelevani Haarlan maalauksia paljon. En varsinaisesti kysele. Mikään ei kirsku tai riivaa, päällimmäinen tunne on – tässä ei ollut vielä kaikki. Tulkintoja, polkuja syvemmälle maalaukseen, on enemmän. Pohdin värejä, figuureja, interiöörejä. Haluan palata Haarlan maalausten luo, jatkaa tarkastelua ja ajatella lisää. Haluan katsoa uudelleen maalauksesta katsovan naisen silmiin.

Ministudiossa on taiteilija Jussi Valtakarin puisia pienoisveistoksia.

Aura Hakuri
kuraattori