Hankkeet | Live-säätiö

Digikyvykkyys

Kirjoittanut Ammattiopisto Live | 5.2.2024 12:15

Tavoitteet

Hankkeen kattotavoite on vahvistaa kykyämme käyttää digitaalisia teknologioita tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti Live-säätiön asettamien tavoitteiden suunnassa. Tämä tapahtuu vakiinnuttamalla neljän laaja-alaisen digihankkeen sisältöjä. Näitä ovat olleet Tieto-osaava, Oppimisanalytiikka (OA), Digiosaava ja kokonaisarkkitehtuuriin keskittynyt KARKKI.
Tieto-osaamisen osalta varmistamme, että tiedolla johtamisen edellytykset toteutuvat, relevantti tieto tavoittaa oikean henkilön oikeaan aikaan päätöstä kuin päätöstä tehdessä. Oppimisanalytiikka tarkoittaa oppijasta ja hänen digitaalisista toimistaan oppilaitoksen järjestelmiin kertyvän tiedon kokoamista, mittaamista, analysointia ja raportointia. Pyrimme tukemaan oppimista tämän avulla entistä osuvammin. Kehitämme edelleen myös digitaalisuussuunnitelmaamme, käytännössä tietohallinnon, tiedonhallinnan ja teknologisen infrastruktuurin kokonaisuuta niin, että se olisi perustoimintaamme aukottomasti tukea kokonaisuus. Vahvistamme myös digiosaamistamme hyödyntämällä Digiosaava-hankkeen tuottamaa Osaamiskampusta. Pyrimme varmistamaan erityisesti konkreettisen taidon soveltaa.

Toimenpiteet

Laadimme ammattiopistolle Live-säätiön strategiasta lähtevän digikyvykkyyden kehittämissuunnitelman, jossa ensimmäinen vaihe on digikyvykkyyden nykytilan kartoitus.

1. Tieto-osaaminen: Teemme kokonaisselvityksen, joka kattaa mm. tietotarpeet, tiedon laadun ja sen esitystavat. Kehitämme erityisesti ammattiopiston johdon katselmusohjelmaa. Suuri osa tiedolla johtamiseen tarvittavasta aineistosta kertyy laajasti ottaen oppimisanalytiikan avulla, omista talouden hallinnan järjestelmistä ja kansallisesta tilastotiedosta, joka mahdollistaa esim. oppilaitosten vertailun eri suhteissa.

2. Oppimisanalytiikka: Kartoitamme jo käytössä olevan oppimisanalytiikkamme. Laadimme toimintasuunnitelman oppimisanalytiikan hyödyntämiseksi. Vastaamme suunnitelmassa niihin kysymyksiin, joita kansallinen oppimisanalytiikan viitekehys esittää varsinkin tietosuojan ja ja etiikan kohdalta. Lisäksi huomioimme EU:n tekoälyasetuksen vaatimukset. Järjestämme oppimisanalytiikasta koulutuksen opetushenkilöstölle ja keskustelutamme opiskelijoita näiden näkemyksistä.

3. Kokonaisarkkitehtuuri: Selvitämme Liven tiedonohjaus- ja -hallintasuunnitelman nykytilan ja laadimme sille jatkokehitysvaiheet. Tähän digitalisaatiosuunnitelmaan liitettäneen jatkossa kokonaisarkkitehtuurikuvaus tieto-, tietojärjestelmä- ja sovellusarkkitehtuurista. Kokonaisarkkitehtuurin mallintamiseksi perehdymmekin sen työvälineisiin, teemme valinnat niiden suhteen ja minimissään projektoimme mallintamisprosessin.

4. Digiosaaminen: Laadimme koulutussuunnitelman, jolla vahvistetaan Livessä keskeisimmäksi todettua johdon ja opetushenkilöstön digiosaamista. Tässä hyödynnetään Digiosaava-hankkeessa valmistunutta Osaamiskampuksen aineistoa, jonka oheen tuotamme Liven kannalta keskeisintä digiosaamista painottavia oppimistehtäviä ja koulutamme henkilöstöä niillä.