Liven teettämän Tuhat suomalaista -kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset suhtautuvat nuorten syrjäytymiseen kriittisesti. Samaan aikaan yli neljännes pitää työllistymistä ennen kaikkea nuoren omana vastuuna. Kyselytutkimukseen vastasi 1000 suomalaista.
Tutkimuksen mukaan vain neljä prosenttia suomalaisista pitää oikeana sitä, että julkisten säästöjen seurauksena osa nuorista syrjäytyy. Samaan aikaan yli neljännes suomalaisista kokee, että nuoren työllistyminen on ennen kaikkea nuoren omalla vastuulla.
Liven teettämän Tuhat suomalaista -kyselytutkimuksen toteutti tutkimustalo IRO Research. Kyselytutkimukseen vastasi 1000 eri puolella maata asuvaa ja eri-ikäistä suomalaista. Kyselyn tulokset kerättiin 14.–22.4.2026.
Kansalaiset arvioivat kyselyssä sitä, pitäisikö yhteiskunnan tukea kohdentaa ensisijaisesti niille nuorille, joilla on parhaat mahdollisuudet työllistyä nopeasti. Ajatus ei saanut laajaa kannatusta. Lähes puolet suomalaisista suhtautuu siihen kielteisesti.
– Tutkimustulokset osoittavat, että taloudellisesti haastavinakin aikana suomalaiset haluavat kaikkien nuorten pysyvän mukana yhteiskunnassa. Suomalaisilla on halua tukea niitä nuoria, jotka tarvitsevat tukea työllistymiseen, arvioi Liven toimitusjohtaja Marja Pajulahti.
Tutkimuksen mukaan naiset suhtautuvat nuorten syrjäytymiseen miehiä kriittisemmin: 89 naisista ja 74 prosenttia miehistä piti nuorten syrjäytymistä vääränä kehityksenä. Kaikkein kriittisimmin aihetta arvioivat 18–24-vuotiaat naiset.
Suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa painottuu tällä hetkellä yksilön vastuu, mutta tutkimuksen mukaan kansalaiset eivät halua jättää nuorta yksin. Eniten nuorten omaa vastuuta painottivat 45–54-vuotiaat kansalaiset.
Työllistymiseen vaikuttavat nuoren oman panoksen lisäksi myös koulutusmahdollisuudet, yhteiskunnan tarjoama tuki ja työelämän kyky työllistää nuoria, muistuttaa Liven toimitusjohtaja Marja Pajulahti. Ratkaisuja on tärkeä etsiä yhdessä.
– On tärkeä käydä yhteiskunnallista keskustelua siitä, mitä on kohtuullista asettaa nuoren omalle vastuulle ja missä yhteiskunnan kuuluu tukea. Kyselytutkimuksen tulokset kertovat, että suomalaisilla on halua löytää ratkaisuja nuorten työllistymiseen, Pajulahti sanoo.