Ajankohtaista | Live-säätiö

Niina Malm SuomiAreenassa: Nuoren pitää voida luottaa siihen, että omat unelmat ovat saavutettavissa

Kirjoittanut Live-säätiö | 2.7.2026 9:05

Live keskusteli kesän SuomiAreenassa siitä, menetämmekö sukupolven, joka ei enää luota tulevaisuuteensa. Paneelikeskustelussa etsittiin ratkaisuja nuorten tulevaisuususkon ja työllisyyden vahvistamiseen. 

Hallituksen koulutusleikkaukset ja työelämäuudistukset heikentävät nuorten tulevaisuususkoa, sanoi SDP:n kansanedustaja Niina Malm Liven SuomiAreena-keskustelussa. Malmin mukaan työmarkkinauudistuksilla maalataan kuvaa paremmasta tulevaisuudesta, mutta todellisuudessa ne tuovat nuorille vain lisää epävarmuutta.

Esimerkiksi määräaikaisten työsuhteiden helpottaminen vaikeuttaa kansanedustajan mielestä nuorten mahdollisuuksia suunnitella omaa elämäänsä pitkällä aikavälillä. Hänen mukaansa nuorten pitäisi voida luottaa siihen, että omat unelmat ovat aidosti saavutettavissa.

– Toistaiseksi voimassa oleva työsopimus tuo uskoa siihen, että voi perustaa perheen, hankkia auton tai ostaa oman kodin. Määräaikaisuudet vievät nuorelta uskon siihen, että hän voi tulevaisuudessakin pitää itsestään ja läheisistään huolta ja että häntä arvostetaan työpaikalla, Malm kuvasi.

Samoin ammatillisen koulutuksen leikkaukset sekä aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan poisto syövät nuorten mahdollisuuksia edetä elämässä. Ratkaisuiksi Malm nosti esiin työttömyysturvan suojaosan palauttamisen ja nuorisotakuun toteuttamisen.

– Työttömyysturvan suojaosa mahdollisti sen, että nuori pystyi ottamaan vastaan myös lyhyempiä työpätkiä. Palauttaisin ehdottomasti sen ja varmistaisin, että nuorisotakuu oikeasti toteutuu. Yhdenkään nuoren ei pitäisi olla yli kaksi vuotta työttömänä ja ilman tukea, Malm sanoi.

Hyvinvointivaltion pitää tukea nuoria vaikeina aikoina

Malm toi keskustelussa esiin, että samaan aikaan kun kilpailu työpaikoista kiristynyt, työllisyyspalveluista on leikattu. Hänen mukaansa vastuuta työllistymisestä ei voi vyöryttää nuorten harteille, jos avoimia työpaikkoja ei ole.

– Omassa kotikunnassani Imatralla työttömyys on yli 17 prosenttia. Ei siellä ole hirveästi työpaikkoja, joita hakea, kun samaa paikkaa hakevat niin ammattikoulusta valmistunut kuin diplomi-insinöörikin, Malm kuvasi.

Hyvinvointivaltion tehtävä on Malmin mielestä auttaa nuoria kouluttautumaan, kehittämään osaamistaan ja pääsemään kiinni työelämään myös taloudellisesti vaikeina aikoina. Pelkkä puhe ei riitä, vaan nuoret tarvitsevat konkreettista tukea.

– Tulevaisuusko syntyy luottamuksesta ja turvallisuudesta. Nuorten pitää voida luottaa siihen, että oma unelma on saavutettavissa, Malm kiteytti.

Kuva: Veera Korhonen

Katso keskustelun tallenne