Hankkeet | Live-säätiö

Yhdessä enemmän 2

Kirjoittanut Live palvelut | 30.10.2023 13:35

Yhdessä enemmän 2 – on Opetushallituksen rahoittama laatuhanke, jonka tavoitteena on osaltaan toteuttaa Ammatillisen koulutuksen laatustrategiaa 2030.

Hankkeen tavoitteet:

Hanke on osa Ammatillisen koulutuksen laatustrategian 2030 toteutusta sen keskeisten painopisteiden osalta. Tässä hankkeessa painopisteistä ovat edustettuna laadunhallinnan kokonaisvaltaistaminen, asiakaslähtöisyys toiminnan lähtökohtana sekä tavoitteiden asettaminen toiminnan laadulle ja tavoitteille, samoin näiden ja tulosten systemaattinen seuranta.

Hankkeen kohderyhmä:

Hankkeen kohderyhmän muodostavat oppilaitosten opiskelijat, henkilöstö ja oppilaitosten muut sidosryhmät.

Toimenpiteet:

  1. Laadunhallintajärjestelmää päivitetään valitun mallin pohjalta, malli jalkautetaan opiskelijoille, henkilöstölle ja keskeisille sidosryhmille. Lisäksi arvioidaan mallin vaikuttavuus. Sisäinen auditointi.
  2. Varmistetaan, että kertyvä asiakastieto hyödynnetään systemaattisesti ja innovatiivisesti toiminnan ja palvelujen laadun parantamisessa. Kehitetään opiskelijoiden digiohjausta (Tutka-sovelluksen jakokehitystä). Määritellään ja toteutetaan vaativan erityisen tuen opiskelijoiden työllistymistä edistävät toimet ja ryhdytään niiden toteutukseen.
  3. Muodostetaan keskeisille prosesseille sellainen tavoitteen asettamisen malli, joka huomioi palvelukyvyn ja tuottavuuden sekä pidemmän aikavälin aikaansaannoskyvyn ja vaikuttavuuden. Laaditaan viestintäsuunnitelma laatutavoitteiden ja -tulosten tiedottamisesta henkilöstölle, asiakkaille ja keskeisille sidosryhmille.