1 minuutin luku

Mielipide: Nuorten tulevaisuususko tarvitsee tuekseen puolueiden yhteisiä päätöksiä

Liven SuomiAreena-keskustelu "Menetämmekö sukupolven, joka ei enää luota tulevaisuuteensa?" osoitti, että kansanedustajilla on erilaisia ja toisistaan poikkeaviakin keinoja nuorten tulevaisuususkon vahvistamiseen. Se on luonnollista, sillä nuorten työllisyyden, koulutuspolkujen ja osallisuuden vahvistaminen ei ole yksinkertainen kysymys. Yhteinen viesti oli kuitenkin selvä: nuorten tulevaisuususkoa on vahvistettava, ja sen eteen on tehtävä määrätietoisesti työtä. 

Nuorten osallisuuden kasvattamiseksi on ehdottomasti pohdittava asioita uusista näkökulmista. Voimmeko taata kaikille nuorille esimerkiksi lyhyen työelämäjakson, jotta he saavat vahvistusta omasta osaamisestaan ja siitä, että heitä tarvitaan? Yhtä tärkeää on varmistaa, että koulutuspolut tukevat erilaisia nuoria ja tarjoavat mahdollisuuden löytää oma suunta myös silloin, kun opinnot eivät etene suoraviivaisesti. 

Nuorten tulevaisuususkon vahvistaminen vaatii yhteistä tahtoa ja käytännön ratkaisuja. Työnantajien kynnystä tarjota työtä nuorelle on madallettava, ja nuoren rinnalle on tarvittaessa rakennettava tukimuotoja. Samalla koulutuksen ja työelämän välistä siltaa on vahvistettava, jotta nuori ei putoa niiden väliin vaan löytää seuraavan askeleen oikea-aikaisella tuella. 

Tämä edellyttää avointa ja rakentavaa keskustelua yli puoluerajojen. Asioista voidaan olla eri mieltä ilman, että ihmiset asettuvat toisiaan vastaan. Tarvitsemme rohkeutta kokeilla malleja, joissa nuori saa mahdollisuuden vahvistaa osaamistaan, kokea osallisuutta ja nähdä tulevaisuuden täynnä mahdollisuuksia.  

Nuorten perinnöksi emme voi jättää kaikessa hiljaisuudessa yhteiskuntasopimusta, jossa luottamus tulevaisuuteen murenee ja mahdollisuudet kaventuvat. Suomen vahvuus on aina ollut kyky löytää ratkaisuja yhdessä. Olemme selvinneet vaikeista ajoista siksi, että olemme osanneet katsoa eteenpäin ja rakentaa yhteistä pohjaa myös silloin, kun näkemykset keinoista ovat eronneet.  

Toiveikkaiden nuorten määrää voidaan lisätä, jos päätämme ottaa sen yhteiseksi tehtäväksemme. Nuorille on pystyttävä osoittamaan teoilla, että heille on paikka tässä yhteiskunnassa ja että heidän tulevaisuudellaan on merkitystä.

Kirjoittajana Liven toimitusjohtaja Marja Pajulahti

Mielipide: Nuorten tulevaisuususko tarvitsee tuekseen puolueiden yhteisiä päätöksiä

Mielipide: Nuorten tulevaisuususko tarvitsee tuekseen puolueiden yhteisiä päätöksiä

Liven SuomiAreena-keskustelu "Menetämmekö sukupolven, joka ei enää luota tulevaisuuteensa?" osoitti, että kansanedustajilla on erilaisia ja...

Lue lisää
Niina Malm SuomiAreenassa: Nuoren pitää voida luottaa siihen, että omat unelmat ovat saavutettavissa

Niina Malm SuomiAreenassa: Nuoren pitää voida luottaa siihen, että omat unelmat ovat saavutettavissa

Live keskusteli kesän SuomiAreenassa siitä, menetämmekö sukupolven, joka ei enää luota tulevaisuuteensa. Paneelikeskustelussa etsittiin ratkaisuja...

Lue lisää
Alviina Alametsä SuomiAreenassa: Yritystukia saavien yritysten tulisi palkata nuoria

Alviina Alametsä SuomiAreenassa: Yritystukia saavien yritysten tulisi palkata nuoria

Live keskusteli kesän SuomiAreenassa siitä, menetämmekö sukupolven, joka ei enää luota tulevaisuuteensa. Paneelikeskustelussa etsittiin ratkaisuja...

Lue lisää