Monimuotoinen Live
Kohti yhdenvertaista tulevaisuutta
- Live-säätiö
- Vastuullisuus
- Monimuotoinen Live
Sosiaalinen vastuu on Liven ytimessä
Me Livessä haluamme rakentaa yhdenvertaista yhteiskuntaa. Edistämme työllämme maailmaa, jossa kaikki voivat tehdä työtä ja kokea osallisuutta. Jokaisella on oikeus kehittyä parhaaksi omaksi itsekseen ja kokea olevansa osa yhteiskuntaa, jossa monimuotoisuus on uusi normaali eikä ketään jätetä ulkopuolelle.
Otamme kaikessa toiminnassamme huomioon monimuotoisuuden, tasa-arvon, yhdenvertaisuuden, yksilön itsemääräämisoikeuden ja sananvapauden. Kunnioitamme ihmisoikeuksia laajasti. Ammattiopistomme opiskelijat tarvitsevat yksilöllistä tukea oppimisessa ja opiskelussa. Tähtäämme siihen, että jokainen opiskelijamme saa kasvaa turvallisessa, itselleen sopivassa ympäristössä ja tavoittelee sitä ammattitaitoa ja tulevaisuutta, johon juuri hän voi yltää.
Tuemme kaikkia asiakkaitamme, jotta he voivat saavuttaa tavoitteensa, kokea osallisuutta, löytää oman paikkansa yhteiskunnassa ja elää hyvää arkea, johon sisältyy työtä tai tavoitteellista tekemistä. Tavoitteemme on, että mahdollisimman moni meillä ollut ihminen työllistyy itselleen sopiviin tehtäviin. Työllistämme myös itse opiskelijoitamme ja muita yksilöasiakkaitamme.
51 % tutkinnon suorittaneista työllistyi tai opiskeli ja 50 % työllistymispalvelujen asiakkaista työllistyi
Innovoimme digitaalisia työllisyysratkaisuja
Kehitimme skaalautuvia digitaalisia työllisyysratkaisuja, jotta kaikkialla Suomessa asuvat voisivat saada eväät oman urapolkunsa rakentamiseen. Digitaalinen osaaminen on nyky-yhteiskunnassa työllistymisen edellytys. Digitaalisilla ratkaisuilla vahvistamme sekä ihmisten työnhakutaitoja että digitaalista osaamista ympäri Suomen.
Loimme työelämässä oppimisen mallin yhdessä Kauppakeskus Kaaren kanssa
Loimme Kauppakeskus Kaaren kanssa yhteistyön, jossa Ammattiopisto Liven opiskeluryhmä suorittaa opintonsa ja tekee työtä kauppakeskuksen yrityksissä. Yhteistyössä kaikki voittavat: kauppakeskuksen yritykset saavat potentiaalista työvoimaa ja työn muotoilun malleja; opiskelijat puolestaan kerryttävät kokemuksia työelämästä. Mallia on mahdollista skaalata erilaisten kauppakeskusten ja yritysten tarpeisiin.

