1 minuutin luku

Ammattiopisto Live käynnistää muutosneuvottelut

Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmään tulee muutoksia vuoden 2026 alusta. Uudistus vaikuttaa merkittävästi vaativan erityisen tuen oppilaitoksiin. Ammattiopisto Live, joka on osa Live-säätiötä, käynnistää muutosneuvottelut, joiden tavoitteena on sopeutua tulevaan rahoitukseen ja turvata laadukas koulutus opiskelijoille myös jatkossa. Tavoitteena on saavuttaa vähintään 2,5 miljoonan euron pysyvä vuosittainen säästö.

Vuoden 2026 alusta voimaan tuleva uudistus muuttaa ammatillisen koulutuksen rahoitusta

  • Jatkossa rahoitus perustuu entistä vahvemmin siihen, kuinka moni opiskelija suorittaa tutkinnon tai tutkinnon osia ja miten he työllistyvät valmistumisensa jälkeen.

  • Perusrahoituksen osuus pienenee, ja tuloksia ja vaikuttavuutta painotetaan enemmän.

Vaativan erityisen tuen oppilaitosten rahoitus muuttuu lisäksi erityisen tuen korotuskertoimien muutosten vaikutuksesta.

Muutokset lisäävät rahoituksen ennustettavuutta, ja tutkintotavoitteisten koulutusten osalta muuttavat rahoituksen kannustevaikutuksia. Erityisen tuen korotuskeroimien muutos vähentää vaativan erityisen tuen koulutuksen rahoituksen kokonaistasoa.

Rahoitusta koskevien muutosten lisäksi oppilaitoksille asetetaan rajat opiskelijavuosien määrille niiden opiskelijoiden osalta, jotka eivät ole oikeutettuja maksuttomaan koulutukseen. Tämä ohjaa ammatillisen koulutuksen resursseja yhä enemmän nuoriin ja ensimmäistä tutkintoa suorittaviin opiskelijoihin.

Ammattiopisto Liven rehtori Antti Aavikko korostaa uudistuksen merkitystä ja sen edellyttämää sopeutumista:

– Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän uudistus muuttaa koulutuksen järjestäjien toimintaedellytyksiä. Meidän velvollisuutemme on varmistaa, että oppilaitos kykenee vastaamaan opiskelijoiden tarpeisiin myös muuttuvassa toimintaympäristössä. Muutosneuvottelujen tavoitteena on turvata laadukas koulutus myös tulevaisuudessa ja varmistaa, että voimme jatkossakin tarjota opiskelijoille turvallisen oppilaitoksen ja yhteisön, laadukasta opetusta sekä yksilöllistä tukea opiskeluun.

Muutosneuvotteluiden mahdollisia henkilöstövaikutuksia

Ammattiopisto Live pyrkii löytämään säästöjä tehostamalla toimitilojen käyttöä ja uudistamalla toimintaa ja prosessejaan. Lisäksi arvioidaan erilaisia hankintoja ja palveluostoja. Toiminnan kustannustasoa pyritään pienentämään kestävästi. Tavoitteena on minimoida henkilöstöön kohdistuvat vaikutukset.

Muutosneuvotteluissa käsitellään henkilöstöön kohdistuvia toimenpiteitä, kuten tehtävien uudelleenjärjestelyjä, osa-aikaistamisia, lomautuksia tai irtisanomisia.

Neuvottelujen piirissä on yhteensä 704 työntekijää. Muutosneuvottelut voivat johtaa enintään 50 henkilön irtisanomiseen. Lopulliset vaikutukset täsmentyvät yhteistoimintaneuvottelujen aikana. Neuvottelut alkavat 8.10.2025 ja kestävät kuusi viikkoa.

Mielipide: Nuorten tulevaisuususko on Suomen tulevaisuuskysymys, ja sitä meillä ei ole varaa menettää

Mielipide: Nuorten tulevaisuususko on Suomen tulevaisuuskysymys, ja sitä meillä ei ole varaa menettää

Nuorten tulevaisuususko rakentuu siitä, kokevatko he löytävänsä paikkansa koulutuksessa, työelämässä ja yhteiskunnassa. Kun yhä useampi nuori näkee...

Lue lisää
Työllisyyttä ei ratkaista yksin – nyt on kumppanuuksien aika

Työllisyyttä ei ratkaista yksin – nyt on kumppanuuksien aika

Työllisyyden haasteet piinaavat Suomea: työttömyys on pysynyt korkealla, mutta samalla yritykset eivät löydä tekijöitä. Yksittäinen työllisyysalue,...

Lue lisää
Live mukana koordinoimassa Helsingin uutta naapurustoallianssia – vaikuttavuusperusteisuus ja kumppanuus avainasemassa

Live mukana koordinoimassa Helsingin uutta naapurustoallianssia – vaikuttavuusperusteisuus ja kumppanuus avainasemassa

Live on mukana rakentamassa Helsingin kaupungin uutta naapurustoallianssia, jossa työllisyyttä edistetään vaikuttavuusperusteisesti ja tiiviissä...

Lue lisää