1 minuutin luku

Ammattiopisto Liven maine vahvistui merkittävästi ammatillisten oppilaitosten mainetutkimuksessa

Ammattiopisto Live kasvatti mainettaan T-Median tekemässä ammatillisten oppilaitosten mainetutkimuksessa. Mainetutkimuksen tulokset vahvistavat Liven asemaa luotettavana ja vaikuttavana toimijana ammatillisen koulutuksen kentällä.

Ammattiopisto Liven maine on kasvanut merkittävästi edelliseen mittauskertaan verrattuna. Liven maine oli selvästi parempi kuin ammatillisen koulutuksen järjestäjillä keskimäärin, sijoittuen mainetutkimuksessa kolmen parhaan joukkoon. Tutkimuksessa erityisesti ammatilliset erityisoppilaitokset erottuivat edukseen ja nousivat kärkipäähän.

Tämä tulos on ennen kaikkea henkilöstömme ja opiskelijoidemme ansiota. Liven maine rakentuu arjen kohtaamisista ja aidosta välittämisestä sekä laadukkaasta opetuksesta, rehtori Antti Aavikko kertoo.

Aavikon mukaan tulos on osoitus siitä, että pitkäjänteinen työ kantaa hedelmää.

Olemme määrätietoisesti rakentaneet Suomea, jossa jokainen tulee kohdatuksi ja saa mahdollisuuden onnistua omana itsenään. Mainetutkimuksen tulokset osoittavat, että työmme on huomattu ja arvostettu.

Luottamus & Maine-tutkimus toteutettiin ammatillisen koulutuksen parissa neljättä kertaa. T-Media tutki yhteensä 25 koulutusta tarjoavan oppilaitoksen maineet sekä ammatillisen koulutuksen yleismaineen aktiivisen työväestön keskuudessa.  
Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella 22.1.–18.2.2025. Tutkimukseen osallistui kaiken kaikkiaan 5052 suomalaista. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 15–65-vuotiaat suomalaiset.

Työyhteisösovittelu rakentaa psykologisesti turvallista työyhteisöä

Työyhteisösovittelu rakentaa psykologisesti turvallista työyhteisöä

Täsmä-hankkeessa toteutetaan henkilöstötyön kehittämisprojekteja yhteistyössä yritysten kanssa. Kehittämisen lähtökohtana ovat yrityksissä...

Lue lisää
Mielipide: STEA-leikkaukset hiljentävät kansalaisyhteiskuntaa

Mielipide: STEA-leikkaukset hiljentävät kansalaisyhteiskuntaa

Hallitus hyväksyi STEA-avustusten leikkaukset. Ensi vuonna STEA-avustuksiin käytettävä rahoitus vähenee 84 miljoonalla eurolla. Leikkauksia...

Lue lisää
Liven lausunto ehdotuksesta valtioneuvoston asetukseksi valtionavustuksesta eräille kaupungeille nuorten työllisyyttä edistäviin hankkeisiin vuosina 2026–2028

Liven lausunto ehdotuksesta valtioneuvoston asetukseksi valtionavustuksesta eräille kaupungeille nuorten työllisyyttä edistäviin hankkeisiin vuosina 2026–2028

Liven lausunto ehdotuksesta valtioneuvoston asetukseksi valtionavustuksesta eräille kaupungeille nuorten työllisyyttä edistäviin hankkeisiin vuosina...

Lue lisää