1 minuutin luku

Ammattiopisto Liven uudeksi apulaisrehtoriksi valittiin Matti Matikainen

Matikainen on toiminut Livessä koulutuspäällikön tehtävässä ja on vastannut kulttuurialojen ammatillisista tutkinnoista sekä liiketoiminnan perustutkintokoulutuksesta. Livessä Matikainen on työskennellyt vuodesta 2019.Hänen elokuussa alkanut apulaisrehtorina on luonteva jatkumo hänen aiemmalle koulutusalalla hankkimalleen osaamiselle. Matikainen on työskennellyt aiemmin muun muassa koulutuspäällikkönä Omniassa ja Suomen Diakoniaopistossa, sekä toiminut opettajana ja erityisopettajana useissa arvostetuissa oppilaitoksissa, kuten Espoon kaupungilla, Edupolissa ja Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Hänen noin kahdenkymmenen vuoden kokemuksensa kasvatusalalta sisältää myös noin kymmenen vuoden ajanjakson päätoimisissa johtamistehtävissä.

Matikainen odottaa innoissaan uutta tehtävää ja näkee sen mahdollisuutena vaikuttaa opetuksen laatuun ja oppilaitoksen kehittämiseen.

- Työpaikkailmoitus vaikutti juuri omalta- jos kuvailisin itselleni unelmien työn, niin se olisi aika lailla tuollainen. Livessä on mukava olla töissä, kulttuuri on avointa ja on mukava päästä kehittämään sitä myös uudessa roolissa. Toivon että voin vahvistaa ammatillisen koulutuksen johtamisessa Liven arvoihin kuuluvaa selkeyttä ja suunnitelmallisuutta edelleen, Matikainen kuvailee.

Apulaisrehtorin tehtävänä on vahvistaa selkeyttä ja suunnitelmallisuutta ammatillisen koulutuksen johtamisessa jatkuvan parantamisen toimintamallin mukaisesti. Apulaisrehtorin vastuulla on lisäksi jatkossa johtaa ammatillisten tutkintokoulutusten ja tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen operatiivista toimintaa kokonaisuutena.

“Livessä olen saanut oppia uutta ja kehittyä” – Työhönvalmentaja Heli Laakkio jää eläkkeelle 33 vuoden uran jälkeen

“Livessä olen saanut oppia uutta ja kehittyä” – Työhönvalmentaja Heli Laakkio jää eläkkeelle 33 vuoden uran jälkeen

Kun Heli Laakkio aloitti työt Invalidisäätiössä maaliskuussa 1993, Suomi oli keskellä lamaa ja kuntoutusala hyvin erilainen kuin tänä...

Lue lisää
Tuukka löysi oman polkunsa kohti työelämää oppisopimuksen kautta

Tuukka löysi oman polkunsa kohti työelämää oppisopimuksen kautta

Ammattiopisto Liven logistiikan opiskelija Tuukka Korri on edennyt työssäoppimisjakson kautta oppisopimukseen OrboTechilla. Polku ei ole tänä päivänä...

Lue lisää
Mielipide: Toimeentulotuen uudistus on arvioitava uudelleen heikossa työmarkkina-asemassa olevien näkökulmasta

Mielipide: Toimeentulotuen uudistus on arvioitava uudelleen heikossa työmarkkina-asemassa olevien näkökulmasta

Yle uutisoi, että toimeentulotuen uudistus on lisännyt merkittävästi työllisyyspalveluihin ohjautuvien asiakkaiden määrää. Alkaneiden työnhakujen...

Lue lisää