Live-säätiö järjesti Kohti yhdenvertaista ja monimuotoista työelämää -paneelikeskustelun, jonka tavoitteena oli tarkastella täsmätyökykyisten asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Arvioidaan, että Suomessa on noin 60 000 täsmätyökykyistä, joilla on halu ja tahto osallistua työelämään, mutta jäävät sen ulkopuolelle joustamattomien rakenteiden ja ennakkoluulojen vuoksi. Liven järjestämässä keskustelussa päähuomio kiinnittyi yhteiskunnalliseen polarisoitumiseen, vallitsevaan työvoimapulaan ja työttömyyden inhimillisiin ja kansantaloudellisiin kustannuksiin.
Yksi keskusteluun osallistuneista panelisteista oli Etelä-Karjalan hyvinvointialueen johtaja Sally Leskinen, joka pitää hyvinvointialueiden roolia tärkeänä vallitsevan eriarvoisuuskehityksen jarruttajana.
Leskisen mukaan osattomuus ja moninaiset ongelmat yleensä kumuloituvat haavoittuville ryhmille, kuten pitkäaikaistyöttömille sekä mielenterveys- ja päihdeongelmaisille. Muun muassa näille ryhmille kasautuu todella paljon kuormaa, jotka eivät ainoastaan liity työhön liittyviin kysymyksiin, kun taustalla on huoli omasta terveydestä ja jaksamisesta.
- Ajattelen, että hyvinvointialueilla tulee nyt tehdä viisaita päätöksiä ja alueiden tulee pystyä tukemaan hyvinvointia, hyvää mieltä, terveyttä, osallisuutta ja jakaa sinne missä sitä eniten tarvitaan.
Leskinen uskoo, että mikäli täsmätyökykyisten osallisuus työelämässä olisi suurempi, sillä olisi merkittäviä vaikutuksia yksilöiden kokemaan hyvinvointiin.
Työvoimapulan ratkaisu on Suomessa tällä hetkellä pinnalla olevista kysymyksistä. Yritykset puhuvat osaajapulasta, mutta työtä tarjoavat ja sen tekijät eivät kohtaa. Leskisen mukaan täsmätyökykyisten potentiaalia ei osata vielä Suomessa hyödyntää. Hän myös sanoo, että työllistymisellä on muitakin positiivisia vaikutuksia ansiotulojen lisäksi.
- Voisin veikata, että tutkimuksen avulla olisi helppoa todeta täsmätyökykyisten työllistymisen positiivisia vaikutuksia. Se tukee sekä terveyttä että mielenterveyttä ja heillä olisi merkityksellisiä ihmissuhteita – uskon että työllä ja edellä mainituilla on toisiinsa yhteys.
Leskisen mukaan myös rakenteita tulisi muuttaa, jotta mahdollisimman moni pääsisi kiinni työelämään. Tämä tarkoittaa muutoksia vallitsevassa organisaatiokulttuurissa, ja on pystyttävä osoittamaan työllistymisen vaikuttavuutta.
- Jokainen ihminen ja jokainen työaikaprosentti on tärkeä. Jokainen työkaveri tuo meille jotain aivan uutta ajattelutapaa työyhteisöön. Me voimme muotoilla sitä, kuinka ihmiset kokevat kuuluvuutta ja sitoutumista ja sitä pitää pystyä johtamaan. Toinen näkökulma on tietysti ainakin meidän hyvinvointialueidemme talouskysymykset – vaikuttavuutta on pystyttävä osoittamaan. Me yleensä kompastumme siihen, että on vaikeaa osoittaa sellaista, jossa sen arvo tulee monelta suunnalta.
Etelä-Karjalan hyvinvointialueen johtaja toivoo, että lainsäädäntö tukisi työllistymistä siten ettei se luo rakenteellisia esteitä.
- Jos tuet päättyvät tietyn kuukausimäärän jälkeen, jonka jälkeen vaihtoehtona on jälleen työttömyys tai uusi työnhaku juuri, kun ihminen olisi ehkä perehtynyt siihen työtehtävään - toivoisin, että lainsäädännöllisesti tätä kokonaisuutta arvioidaan niin, ettei ainakaan estetä sitä, kun ihminen haluaa tehdä työtä.
Leskinen muistuttaa paneelikeskustelun päätteeksi ettei Suomesta voida puhua hyvinvointivaltiona, jos hyvinvointia ei haluta jakaa.
- Sen hinta, jos emme halua työllistää kaikkia, jotka haluaisivat työllistyä - on hyvinvointivaltiomme hinta. Jos laitamme esteitä, rakenteita ja asenteita eteen, ei voida puhua hyvinvointivaltiosta ilman että tähän tartutaan.
Katso Liven paneelikeskustelu tästä!
