Siirry sivun sisältöön.

1 minuutin luku

Jukka Jokiniemi Liven paneelikeskustelussa: "Mikään fyysinen vamma ei ole koskaan niin hankala kuin asennevamma"

Live-säätiö järjesti Kohti yhdenvertaista ja monimuotoista työelämää -paneelikeskustelun, jonka tavoitteena oli tarkastella täsmätyökykyisten asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Arvioidaan, että Suomessa on noin 60 000 täsmätyökykyistä, joilla on halu ja tahto osallistua työelämään, mutta jäävät sen ulkopuolelle joustamattomien rakenteiden ja ennakkoluulojen vuoksi. Liven järjestämässä keskustelussa päähuomio kiinnittyi yhteiskunnalliseen polarisoitumiseen, vallitsevaan työvoimapulaan ja työttömyyden inhimillisiin ja kansantaloudellisiin kustannuksiin.

Yksi keskusteluun osallistuneista panelisteista oli Innojok Oy:n yrittäjä Jukka Jokiniemi. Jokiniemi on sokea tekniikan tohtori sekä Innojok-valaisinyrityksen perustaja ja toimitusjohtaja, joka on palkittu urastaan yrittäjänä ja valaistusalan kehittäjänä. Hän on saanut tunnustusta myös osatyökykyisten työllistämiseksi tekemästään työstä.

Työllistämisestä puhuttaessa Jokiniemi on kokenut hankalaksi viranomaistahojen toimet, jotka eivät edistä yrityksen työllistämistoimia ja -tavoitteita.

- Olen näissä työllistymistilanteissa havainnut sen, että jos haluan maahanmuuttajan työllistää, niin joudun taistelemaan maahanmuuttoviranomaisten kanssa. Tai jos on osatyökykyinen, jolla on pysyvä haitta, niin hänelle saa kyllä määräaikaisen työllistämistuen. Tämä toiminnallinen haitta ei ole määräaikainen ja se voi alentaa sitä työkykyä tietyllä prosentilla - tietyn ajan jälkeen hänelle tulisi maksaa täyttä palkkaa. Ei työnantaja kuitenkaan pysty näinkään toimimaan. Eli kyllä viranomaistahon toimet itse asiassa muodostaa, minun näkökulmastani, suurimman esteen.

Jokiniemi myöntää, että erimielisyydet viranomaisten kanssa tuntuvat raskailta ja turhauttavilta.

- Kun esimerkiksi maahanmuuttajista ja osatyökykyisistä puhutaan, niin kyllä ne taistelut jotka jouduin käymään ELY:n tai Maahanmuuttoviraston kanssa tuntuvat todella turhauttavilta ja raskailta. Mutta olen vain niin jääräpäinen ja sitkeä, niin minähän sen teen - haluan sitä ihmistä puolustaa, joka minulle on lojaali ja sitoutunut tekemään kanssani yhteistyötä.

Innojok Oy:n perustaja Jukka Jokiniemi muistuttaa myös vinoutuneista asenteista, joita täsmätyökykyiset saattavat kohdata aloittaessaan uudessa työpaikassa.

- Minulla on sellainen sanonta slogan, että mikään fyysinen vamma ei ole koskaan niin hankala kuin asennevamma. Niiden fyysisten vammojen kanssa aina löytyy niitä täsmäaseita ja lääkkeitä.

Tästä hänellä on omakohtaisia kokemuksia.

- Välillä täytyy sanoa työyhteisölle, että nyt tulee tällainen maahanmuuttaja tai osatyökykyinen - tai tämä henkilö ei kuule, yrittäkää löytää tavat kommunikoida. Tuleehan sieltä organisaatiosta vastustusta. Sitten kun jälkikäteen kysyi, että oliko tämä niin hankalaa - ei ollut, tämähän on todella hyvä tyyppi.

Katso Liven paneelikeskustelu tästä!

Helsingin piispa Teemu Laajasalo Liven paneelikeskustelussa: Työttömyyden inhimillinen hinta on kova

2 min luettu

Helsingin piispa Teemu Laajasalo Liven paneelikeskustelussa: Työttömyyden inhimillinen hinta on kova

Live-säätiö järjesti Kohti yhdenvertaista ja monimuotoista työelämää -paneelikeskustelun, jonka tavoitteena oli tarkastella täsmätyökykyisten asemaa...

Lue lisää
STTK:n johtaja Minna Ahtiainen SuomiAreenalla: Tehokkuusajattelu ei edistä täsmätyökykyisten osallisuutta työelämässä

2 min luettu

STTK:n johtaja Minna Ahtiainen SuomiAreenalla: Tehokkuusajattelu ei edistä täsmätyökykyisten osallisuutta työelämässä

Työttömyyden hinta on suuri sekä yhteiskunnalle että yksilölle itselleen. Se kasvattaa yhteiskunnallista eriarvoistumista, joka näkyy tuloeroina,...

Lue lisää
Suomen Pankin työmarkkinaekonomisti Meri Obstbaum Liven paneelikeskustelussa: Koulutus on hyvinvointimme tukipilari

2 min luettu

Suomen Pankin työmarkkinaekonomisti Meri Obstbaum Liven paneelikeskustelussa: Koulutus on hyvinvointimme tukipilari

Live-säätiö järjesti Kohti yhdenvertaista ja monimuotoista työelämää -paneelikeskustelun, jonka tavoitteena oli tarkastella täsmätyökykyisten asemaa...

Lue lisää