Siirry sivun sisältöön.

1 minuutin luku

Messukeskuksen toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen SuomiAreenalla: Täsmätyökykyisten palkkaaminen on löytöretki sosiaaliseen vastuullisuuteen

Työttömyyden hinta on suuri sekä yhteiskunnalle että yksilölle itselleen. Se kasvattaa yhteiskunnallista eriarvoistumista, joka näkyy tuloeroina, terveyseroina ja arvomaailmoidemme eriytymisenä. Kesän 2023 SuomiAreenalla Live keskusteli siitä, millä tavoin edistetään 60 000 täsmätyökykyisten osallisuutta työelämässä, jotta kukaan ei jää yhteiskuntamme ulkopuolelle. Yksi Liven panelisteista oli Messukeskuksen toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen, joka kannustaa yrityksiä löytöretkelle palkatakseen täsmätyökykyisiä.

Vepsäläinen johtaa muun muassa Messukeskuksen laajaa vastuullisuustyötä, johon kuuluu ympäristöhankkeita, merkittävän taloudellisen ja työllisyysvaikutuksen kasvattaminen pääkaupunkiseudulla sekä sosiaalisen vastuun saralla yhtenä esimerkkinä yhteistyö Ammattiopisto Liven kanssa. Vepsäläinen on myös Naisten Pankin perustajajäsen ja tukee sitä kautta naisten koulutusta ja toimeentuloa Afrikassa ja Aasiassa.

SuomiAreenalla Anni Vepsäläinen puhui Messukeskuksen ja Ammattiopisto Liven välisestä yhteistyöstä, joka on tukenut heidän tavoitteitaan toteuttaa sekä sosiaalista vastuullisuutta muun muassa mahdollistamalla Ammattiopisto Liven opiskelijoille kokemuksia aidossa työelämäympäristössä.

- Lähdimme ensin kokeilemaan yhteistyötä Ammattiopisto Liven kanssa, josta yhteistyömme on sittemmin kasvanut. Tänä vuonna meillä on 200 liveläistä tapahtumissamme mukana erilaisissa tehtävissä ja kokemuksemme ovat olleet erittäin hyviä.

Vepsäläisen mukaan avoin keskustelu on edellytys sopivan työvoiman löytämiseksi. Ammattiopisto Liven kanssa tehty monivuotinen yhteistyö on opettanut sen, että yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi on tarkasteltava kummankin osapuolen tarpeita.

Vaikka yhteistyö Ammattiopisto Liven ja Messukeskuksen kanssa on saumattomasti, Vepsäläinen tunnistaa myös haasteita täsmätyökykyisten palkkaamisessa. Hänen mukaansa monet yritykset kokevat vaikeaksi sen vuoksi, ettei heillä ole siihen liittyvää tietoa ja osaamista. Resurssit ovat yleensä tiukat yritysmaailmassa, eikä aikaa välttämättä jää täsmätyökykyisten palkkaamiseen liittyviin kysymyksiin. Haasteista huolimatta Vepsäläinen peräänkuuluttaa yrityksiä lähtemään löytöretkelle.

- Lähde hakemaan tietoa, lähde tekemään ja etsi oikeat kumppanit. Monet eivät uskalla lähteä sille löytöretkelle, mutta kannustan kaikkia siihen.

Täsmätyökykyisten palkkaaminen liittyy itseään suurempaan keskusteluun, jonka keskiössä on sosiaaliseen vastuuseen liittyvät teot. Tänä päivänä yrityksiin ja julkisen sektorin toimijoihin vastuullisuusodotukset ja –vaatimukset kasvavat jatkuvasti. Tämä näkyy myös Messukeskuksessa, jossa vierailee vuosittain yli miljoona henkilöä.

- Asiakkaat ovat todella tietoisia vastuullisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Meidän kohdallamme se näkyy siten, että mitä kansainvälisempi asiakas, sitä enemmän katsotaan vastuullisuuden eri kulmia. Ehkä erityisesti nyt kansainväliset kongressiasiakkaat katsovat sosiaalista vastuuta ja mitä konkreettisia toimenpiteitä siellä on tehty. Heillä on usein hankintapäätösten takana se, joten yritysten pitääkin tehdä töitä, jotta ne ovat kilpailukykyisiä. Se on tavallaan hyvä draiveri yritysten vastuullisuustyössä myös sosiaalisen vastuun saralla.

Katso Liven paneelikeskustelu tästä!

EK:n Mikko Vieltojärvi SuomiAreenalla: Elinkeinoelämän on opeteltava joustamaan saadakseen sopivaa työvoimaa

2 min luettu

EK:n Mikko Vieltojärvi SuomiAreenalla: Elinkeinoelämän on opeteltava joustamaan saadakseen sopivaa työvoimaa

Työttömyyden hinta on suuri sekä yhteiskunnalle että yksilölle itselleen. Se kasvattaa yhteiskunnallista eriarvoistumista, joka näkyy tuloeroina,...

Lue lisää
Fadumo Ali Liven paneelikeskustelussa: Työelämältä vaaditaan nyt joustavuutta ja asenteiden muuttamista

1 min luettu

Fadumo Ali Liven paneelikeskustelussa: Työelämältä vaaditaan nyt joustavuutta ja asenteiden muuttamista

Live-säätiö järjesti Kohti yhdenvertaista ja monimuotoista työelämää -paneelikeskustelun, jonka tavoitteena oli tarkastella täsmätyökykyisten asemaa...

Lue lisää
Jukka Jokiniemi Liven paneelikeskustelussa:

1 min luettu

Jukka Jokiniemi Liven paneelikeskustelussa: "Mikään fyysinen vamma ei ole koskaan niin hankala kuin asennevamma"

Live-säätiö järjesti Kohti yhdenvertaista ja monimuotoista työelämää -paneelikeskustelun, jonka tavoitteena oli tarkastella täsmätyökykyisten asemaa...

Lue lisää