Podcast: Opiskelu Livessä antoi Alisa Kaskelle valoisan tulevaisuuden

Peruskoulussa Alisa Kaskea kiusattiin, ja sen vuoksi hän pelkäsi tulevaisuutta ja epäröi, onko hänestä mihinkään. Kiusaamisen aiheuttamien mielenterveysongelmien vuoksi koulunkäynti hankaloitui: Kaski tarvitsi erityisjärjestelyjä ja paljon tukea peruskoulun läpäisemiseen.

Koko ikänsä tanssinut Kaski alkoi peruskoulun jälkeen pohtia tanssijaksi kouluttautumista. Netistä hän löysi Ammattiopisto Liven, haki tanssialan koulutukseen ja pääsi sisään.

– Livessä minulla oli turvallinen olo niin loistavina kuin kamalina päivinä. Sain aina kannustusta ja rohkaisua opettajilta ja ohjaajilta. Minut otettiin tosissaan, ja siksi aloin pikkuhiljaa uskoa itseeni, Kaski sanoo. 

Tässä podcastissa Ammattiopisto Liven ohjaaja Alisa Kaski kertoo, kuinka opiskelu Livessä auttoi häntä voittamaan vaikeat ajat ja uskomaan itseensä. Haastattelijana toimii viestintäasiantuntija Venla Valtanen. Lämpimästi tervetuloa kuulolle!

Podcast: Opiskelu Livessä antoi Alisa Kaskelle valoisan tulevaisuuden
28:27

 

Lataa podcast tästä.

Livepod-m

Kyselytutkimus: Suomalaiset eivät hyväksy nuorten syrjäytymistä – silti neljännes pitää työllistymistä nuoren omana vastuuna

Kyselytutkimus: Suomalaiset eivät hyväksy nuorten syrjäytymistä – silti neljännes pitää työllistymistä nuoren omana vastuuna

Liven teettämän Tuhat suomalaista -kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset suhtautuvat nuorten syrjäytymiseen kriittisesti. Samaan aikaan yli neljännes...

Lue lisää
Tulevaisuuskuvittelusta tekoihin – megatrendit ja pehmeät taidot tulevaisuuden työelämän ja koulutuksen rakentajina

Tulevaisuuskuvittelusta tekoihin – megatrendit ja pehmeät taidot tulevaisuuden työelämän ja koulutuksen rakentajina

Työelämä, koulutus ja osaamisvaatimukset muuttuvat nopeammin kuin koskaan. Muutoksen keskellä tulevaisuuteen suuntautuvan ajattelun merkitys...

Lue lisää
Live uudistaa työllisyydenhoitoa digitaalisella valmennuksella Espoon työllisyyspalvelujen kanssa

Live uudistaa työllisyydenhoitoa digitaalisella valmennuksella Espoon työllisyyspalvelujen kanssa

Live tuottaa vuoden 2026 alusta alkaen Espoon kaupungin työllisyyspalvelujen verkkovälitteistä työnhaku- ja uravalmennusta. Digitaalisessa...

Lue lisää