Nuorille
Jatkopolkuja tulevaisuuteen
Nuorille suunnatut koulutukset ja palvelut Livessä
Liven monipuolisten nuorten palveluiden tavoitteena on löytää nuorelle jatkopolku tulevaisuuteen, esimerkiksi työnteon tai opintojen parista.
Elämään voi ajoittain osua vaikeita elämäntilanteita tai muita haasteita, joiden ratkaisemiseen asiantuntijan tuki ja valmennus voi auttaa. Näitä voivat olla vaikkapa työttömyys, haasteet mielenterveyden tai elämänhallinnan kanssa tai se, ettei itselle sopivaa opiskelualaa ole tullut vastaan. Me Livessä etsimme ammattitaitoisten ja osaavien asiantuntijoidemme avulla yksilöllisiä ratkaisuja nuorten kohtaamiin monenlaisiin haasteisiin ja elämäntilanteisiin ja etsimme yhdessä jatkopolkuja tulevaisuuteen.
Palvelumme on suunnattu ensisijaisesti alle 30-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille, joilla ei ole työ- tai opiskelupaikkaa tai joilla voi olla esimerkiksi haasteita työllistyä.
Koulutukset ja palvelut toimipisteittäin

Ajoneuvoalan perustutkinto, Automekaanikko

Ammatillinen kuntoutusselvitys

Ammatinvalinta ja uraohjaus

Elintarvikealan perustutkinto, Elintarvikkeiden valmistaja

Hieronnan ammattitutkinto

Hoiva-avustaja

Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto

Kaupan, matkailu- ja ravintola-alan työllistymispalvelu

Kuntouttava työtoiminta

Kuntoutus-, tuki- ja ohjauspalvelujen erikoisammattitutkinto, oppisopimus

Liiketoiminnan perustutkinto, Merkonomi

Logistiikan perustutkinto, Palvelulogistiikkatyöntekijä

Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto, Mediapalvelujen toteuttaja

Musiikkialan perustutkinto, Musiikkiteknologi

Musiikkialan perustutkinto, Muusikko

Nuorten ITU

Nuorten kuntouttava ryhmävalmennus

Nuorten NUOTTI-valmennus

Nuorten OmaVäylä

Opiskelijoiden työhönvalmennus

Pintakäsittelyalan ammattitutkinto

Pintakäsittelyalan perustutkinto, Maalari

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, Kotityöpalvelujen osaamisala

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto, Toimitilahuoltajan osaamisala

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, Kiinteistönhoitaja

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, Kodinhuoltaja

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, Toimitilahuoltaja

Ravintola- ja catering-alan perustutkinto, Kokki

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, Lähihoitaja

Startti ammattiin

Taideteollisuusalan ammattitutkinto

Taideteollisuusalan perustutkinto, Artesaani (Sisustusalan osaamisala)

Taideteollisuusalan perustutkinto, Artesaani (Tuotteen valmistuksen osaamisala)

Tanssialan perustutkinto, Tanssija

TEAK-kuntoutus

Telma - Koulutussopimukseen perustuva paikkaan sitomaton koulutus

Telma Itäkeskus

Telma Lassila

Telma Leppävaara

Telma Lohja

Telma Pasila

Telma Porvoo

Telma Sörnäinen

Telma Tenholantie 10

Telma Tenholantie 15

Telma Turuntie

Telma Vantaa

Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, Elektroniikka-asentaja

Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, IT-tukihenkilö

Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, Ohjelmistokehittäjä

TUVA

Vaikeavammaisten päivätoiminta

Vammaisalan ammattitutkinto, oppisopimus