1 minuutin luku

Aito työelämäympäristö on Timin, Jermun ja Maloryn oppimisen kulmakivi

Timi, Jermu ja Malory ovat parhaillaan ansaitulla kahvitauolla Sokevan toimipisteen taukohuoneessa. Takana on nyt useamman viikon harjoittelujakso, jonka aikana opiskelijat ovat tutustuneet logistiikka-alaan aidossa työelämäympäristössä. He ovat tehneet erilaisia kokoonpano- ja varastointitöitä kuluneen työpäivän aikana ja saanet arvokasta työkokemusta valmistautuessaan kohti edessä häämöttävää työelämää. Tunnelmat ovat korkealla. 

– Hyvät fiilikset täällä työskentelystä! Voisin tehdä tätä aamusta iltaan, Timi kertoo tuntemuksistaan.

Sekä Malory että Timi pitävät tärkeänä, että he saavat harjoitella aidossa työelämäympäristössä niitä taitoja, joita vaaditaan myös tulevaisuudessa.

– Nämä kokemukset antava tärkeää työkokemusta, kun saan tutustua alaan täällä Sokevalla, Timi kertoo.

Kahvitauolla aikaa jää myös pohtia omaa tulevaisuuttaan. Maloury haluaisi päästä töihin satamaan, Jermu puolestaan tekisi mielellään töitä lentokentällä ja Timi näkisi itsensä suuressa logistiikkakeskuksessa trukkikuskina.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Sokeva_2Kuvassa Malory, Jermu ja Timi / Kuva: Sokeva


"Yhteistyö on mennyt todella hyvin, ja ei ole mitään negatiivista sanottavaa. Kaikki annetut työtehtävät ovat tehty hienosti loppuun asti"

Polku kohti työelämää rakentuu yhteistyössä työelämän kanssa. Opiskelijat tarvitsevat työssäoppimispaikkoja ammatillisen osaamisen syventämisen ja työelämätaitojen rakentamisessa. 

Ammattiopisto Liven logistiikan koulutusala on tehnyt jo useamman vuoden yhteistyötä Sokevan kanssa. Tämä on tarjonnut kymmenille opiskelijoille paikan tutustua työelämään ja oppia siellä tarvittavia ammatillisia taitoja. 

– Työssäoppimispaikoissa opiskelijat oppivat alan ammatillisen osaamisen lisäksi vuorovaikutustaitoja ja työturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä. Pidän myös tärkeänä sitä, että työharjoittelujaksolta saa merkinnän ansioluetteloon, joka antaa pohjaa valmistumisen jälkeen siirtyessä kohti työelämää, ammatillinen erityisopettaja Lasse Kärppä sanoo. 

Kärppä on kiitollinen siitä, että Sokeva on tarjonnut logistiikka-alan opiskelijoille ympäristön oppia alaan liittyviä käytäntöjä. Myös Sokevan tuotanto- ja logistiikkapäällikkö Tiina Ojanperän mukaan yhteistyö on toiminut erinomaisesti. 

– Yhteistyö on mennyt todella hyvin, ja ei ole mitään negatiivista sanottavaa. Kaikki annetut työtehtävät ovat tehty hienosti loppuun asti, Ojanperä kertoo iloisena. 

Sokevan omistaa Näkövammaisten liitto, ja toiminnasta saadut voitot tuloutetaan näkövammaisille ja heidän työllistämiseen. Sokeva valmistaa ja tuo maahan remontointiin, maalaukseen ja puhdistukseen liittyvä aineita ja välineitä. 

Ojanperän mukaan Sokeva haluaa tarjota opiskelijoille mahdollisuuden tutustua työelämään. Samalla he saavat tärkeää kiireapua, jossa opiskelijat ovat tärkeässä roolissa auttaakseen yritystä päivittäisissä työtehtävissä. 

– Meille on todella tärkeää, ettei ketään syrjitä. Tehtävänämme on tarjota jokaiselle mahdollisuus osallistua työelämään. Tämä liittyy myös vahvasti oppilaitosyhteistyöhön, jota teemme Ammattiopisto Liven kanssa. 

Sokevan toimintaa ohjaa vahva moraalinen velvollisuus pitää huolta heikoimmistaan, jotta kaikki saavat mahdollisuuden osallistua työelämään. 

– Kaikki eivät lähde samalta viivalta työelämään. Taustalla voi olla esimerkiksi sairauksia tai muita, jotka vaikuttavat mahdollisuuteen päästä osaksi työelämää. Nyt kun seuraa yhteiskunnallista keskustelua, ajattelen että monen yrityksen tulisi tarjota mahdollisuus myös heille, jotka eivät lähde samalta viivalta, Ojanperä kertoo.

Työelämäyhteistyö kasvattaa tulevaisuuden osaajia – lähde Ammattiopisto Liven työelämäkumppaniksi

Työelämäyhteistyö kasvattaa tulevaisuuden osaajia – lähde Ammattiopisto Liven työelämäkumppaniksi

Ammattiopisto Live tekee tiivistä yhteistyötä työelämän kanssa. Yrityksissä opiskelijat pääsevät harjoittelemaan oman alansa työtehtäviä ja...

Lue lisää
Tekoäly vastaa, valmentaja osaa kysyä – Liven valmennus yhdistää digitaaliset ratkaisut ja inhimillisen kohtaamisen

Tekoäly vastaa, valmentaja osaa kysyä – Liven valmennus yhdistää digitaaliset ratkaisut ja inhimillisen kohtaamisen

Kunnilla ja työllisyysalueilla on paine säästää työllisyyspalveluista, mutta moni työnhakija tarvitsee edelleen ihmisen kohtaamista – verkossa tai...

Lue lisää
Työllistämisen tukimuodot auttavat työnantajia palkkaamaan täsmätyökykyisiä

Työllistämisen tukimuodot auttavat työnantajia palkkaamaan täsmätyökykyisiä

Työnantajat voivat saada monenlaista tukea erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden työllistämiseen. Tukimuotoja ovat muun muassa palkkatuki,...

Lue lisää