1 minuutin luku

Ammattiopisto Live auttaa opiskelijoita kulkemaan kohti unelmiaan

Ilmassa leijuu innostusta, kun Ammattiopisto Liven avoimet ovet ovat alkamassa Leppävaaran ja Metsälän kampuksilla. Tapahtumassa tulevat ammattiosaajat kohtaavat toisiaan ja etsivät itselleen sopivaa alaa. Avoimiin oviin ovat tervetulleita kaikki Liven koulutustarjonnasta ja vaativan erityisen tuen palveluista kiinnostuneet.

Ammattiopisto Live on pääkaupunkiseudun suurin ammatillinen erityisoppilaitos ja valtakunnallinen erityisopetuksen osaamisyksikkö. Tieto- ja viestintätekniikkaa opiskeleva opiskelijatutor Inari kokee olevansa Livessä oikeassa paikassa. 

– Haluaisin tulevaisuudessa tehdä töitä ohjelmoinnin parissa. Livessä olen päässyt jo ohjelmoimaan, ja se tuntuu omalta jutulta. Suosittelen Liveä kaikille, jotka tarvitsevat tukea opinnoissaan, Inari kertoo.

Opiskelijatutor Eemeli puolestaan opiskelee TUVA-koulutuksessa eli tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa. Tutkintoon valmistava koulutus auttaa häntä etenemään kohti unelmaa elektroniikka-asentajaksi opiskelusta.

Puhtaus- ja kiinteistöalojen koulutuspäällikkö Risto Rautakoski tuo esiin ammatillisen koulutuksen vahvan yhteyden työelämään. 

– Peilaamme jatkuvasti koulutuksiamme siihen, mihin suuntaan työelämä on kehittymässä. Rakennamme työelämäkumppanuuksia ja kannustamme opiskelijoita hankkimaan työelämäkontakteja jo opintojen aikana, Rautakoski kuvaa.

IMG_7087

Media-alan opiskelija Alisa luo käsikirjoitusta podcastiin, joka käsittelee ammattikoululaisiin kohdistuvia ennakkoluuloja.

IMG_7077

Ammatillinen erityisopettaja Jari Kautto korostaa ammatillisessa koulutuksessa opittavien hiljaisten taitojen merkitystä. 

Ammatillinen opiskelu kehittää projektinhallintaa, luovuutta ja työelämätuntemusta 

Ammattiopisto Livessä opiskelijat saavat yksilöllistä tukea opiskeluun ja unelmiensa tavoitteluun. Tarjolla on niin ammatillisia tutkintoja kuin tutkintoon sekä työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaa koulutusta.

Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto valmistaa opiskelijoita media-alan moninaisiin työtehtäviin. Media-alan opiskelija Alisa luo parhaillaan käsikirjoitusta podcastille, joka käsittelee ammattikoululaisiin kohdistuvia ennakkoluuloja. Opinnot ovat tuonut hänelle runsaasti eväitä media-alalla työskentelyyn.

– Opinnot ovat opettaneet aikatauluttamaan ja toteuttamaan työprojekteja, ajattelemaan luovasti ja toimimaan ryhmässä. Lisäksi olen oppinut valo- ja videokuvauksen perusteet. Tulevaisuudessa haluan työskennellä video- ja somemarkkinoijana tai juontajana, Alisa kertoo.

Ammatillisessa koulutuksessa oppii hiljaisia mutta sitäkin tärkeämpiä taitoja, kuvaa media-alan ammatillinen erityisopettaja Jari Kautto. Kaikki opittu ei näy välttämättä päälle päin. 

– Esimerkiksi ammattikuvaajan pitää kävellä hiljaa ja tasaisesti, jotta videokuva pysyy vakaana. Näitä kehomotorisia taitoja pitää harjoitella. Opettelemme myös usean samanaikaisen projektin hallintaa ja tiedonetsintää esimerkiksi tekoälyllä, Kautto kertoo.

Liiketoiminnan perustutkinto puolestaan valmistaa opiskelijoita kaupan alan tehtäviin asiakaspalvelussa ja myynnissä. Toisen vuoden opiskelija Albion kertoo tähtäävänsä oikeustieteelliseen. Hänkin on saanut ammatillisesta koulutuksesta työelämän haaveelleen tukea.

– Merkonomikoulutuksessa olen oppinut yritysmaailman ja työelämän taitoja. Tärkeää on ollut myös oppia opiskelutaitoja, kuten opiskelutehtävien tekemistä, palauttamista ja arviointia, Albion kertoo. 

IMG_7091

Merkonomiopiskelija Albion on oppinut Livessä yritysmaailman ja työelämän taitoja. 

Lue lisää Ammattiopisto Livestä

McDonald’s-yrittäjä Marko Saurén: Inhimillinen työkulttuuri ei synny PowerPoint-esityksistä

McDonald’s-yrittäjä Marko Saurén: Inhimillinen työkulttuuri ei synny PowerPoint-esityksistä

Suomen inhimillisimmät työpaikat -verkostoon kuuluvat yritykset ovat sitoutuneet rakentamaan monimuotoista ja inhimillistä työelämää. Juttusarjassa...

Lue lisää
Ammattiopisto Livestä oman polkunsa löytänyt Emmi Ihalainen on kohta teatteritaiteen maisteri

Ammattiopisto Livestä oman polkunsa löytänyt Emmi Ihalainen on kohta teatteritaiteen maisteri

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa teatteriopettajan maisteriopintoja viimeistelevä Emmi Ihalainen on tänä keväänä harjoittelussa Ammattiopisto...

Lue lisää
Kun kotielämä venyy äärimmilleen, voidaan lyhentää matkaa työelämään

Kun kotielämä venyy äärimmilleen, voidaan lyhentää matkaa työelämään

Erityislasten vanhempien arjen kuormassa on paljon sellaista, mikä ei aina ulkopuolelle näy: jatkuvaa vastuun kantamista ja byrokratian rattaissa...

Lue lisää