1 minuutin luku

Ammattiopisto Liven muutosneuvottelut päätökseen

Ammattiopisto Livessä tuotannollisista ja taloudellisista syistä 8.10.2025 käynnistyneet muutosneuvottelut on saatu päätökseen. Neuvottelut kestivät kuusi viikkoa ja niiden piirissä oli 704 työntekijää. Neuvottelujen keskeinen tavoite oli sopeuttaa toimintaa rahoituksen muutokseen sekä turvata laadukas koulutus opiskelijoille myös jatkossa. Neuvotteluissa tavoiteltiin vähintään 2,5 miljoonan euron pysyvää vuosittaista säästöä.

Neuvottelujen alkaessa arvioitu henkilöstön vähennystarve oli enimmillään 50. Alkuperäistä vähennystarvetta pystyttiin neuvottelujen aikana pienentämään mm. toimitilojen käytön tehostamisella, toimintaa ja prosesseja uudistamalla, hankintoja ja palveluostoja tehostamalla sekä ennakoimalla tulevia tarpeita ja muutoksia henkilöstörakenteessa. Muutosneuvottelujen päättyessä henkilöstön lopullinen vähennystarve on enimmillään 24 joka voi vielä muuttua, ellei tarjottuja työtehtäviä oteta vastaan.

– Haluan kiittää Liven luottamushenkilöitä ja työntekijöitä lukuisista aloitteista ja ehdotuksista neuvotteluiden aikana. Henkilöstön vähennystarve on näiden johdosta pienentynyt merkittävästi alkuperäisestä arviosta. Vaikka ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän uudistus sekä muut toimintaympäristön muutokset muuttavat koulutuksen järjestäjien toimintaedellytyksiä, kykenemme jatkossakin turvaamaan opiskelijoillemme laadukkaan opetuksen sekä yksilöllistä tukea opiskeluun, sanoo rehtori Antti Aavikko.

Muutosneuvotteluiden taustalla on vuoden 2026 alusta voimaan tuleva uudistus muuttaa ammatillisen koulutuksen rahoitusta. Jatkossa rahoitus perustuu entistä vahvemmin siihen, kuinka moni opiskelija suorittaa tutkinnon tai tutkinnon osia ja miten he työllistyvät valmistumisensa jälkeen. Lisäksi perusrahoituksen osuus pienenee, ja tuloksia ja vaikuttavuutta painotetaan enemmän. Vaativan erityisen tuen oppilaitosten rahoitus muuttuu lisäksi erityisen tuen korotuskertoimien muutosten vaikutuksesta.

Rahoitusta koskevien muutosten lisäksi oppilaitoksille asetetaan rajat opiskelijavuosien määrille niiden opiskelijoiden osalta, jotka eivät ole oikeutettuja maksuttomaan koulutukseen. Tämä ohjaa ammatillisen koulutuksen resursseja yhä enemmän nuoriin ja ensimmäistä tutkintoa suorittaviin opiskelijoihin.

“Livessä olen saanut oppia uutta ja kehittyä” – Työhönvalmentaja Heli Laakkio jää eläkkeelle 33 vuoden uran jälkeen

“Livessä olen saanut oppia uutta ja kehittyä” – Työhönvalmentaja Heli Laakkio jää eläkkeelle 33 vuoden uran jälkeen

Kun Heli Laakkio aloitti työt Invalidisäätiössä maaliskuussa 1993, Suomi oli keskellä lamaa ja kuntoutusala hyvin erilainen kuin tänä...

Lue lisää
Tuukka löysi oman polkunsa kohti työelämää oppisopimuksen kautta

Tuukka löysi oman polkunsa kohti työelämää oppisopimuksen kautta

Ammattiopisto Liven logistiikan opiskelija Tuukka Korri on edennyt työssäoppimisjakson kautta oppisopimukseen OrboTechilla. Polku ei ole tänä päivänä...

Lue lisää
Mielipide: Toimeentulotuen uudistus on arvioitava uudelleen heikossa työmarkkina-asemassa olevien näkökulmasta

Mielipide: Toimeentulotuen uudistus on arvioitava uudelleen heikossa työmarkkina-asemassa olevien näkökulmasta

Yle uutisoi, että toimeentulotuen uudistus on lisännyt merkittävästi työllisyyspalveluihin ohjautuvien asiakkaiden määrää. Alkaneiden työnhakujen...

Lue lisää