Siirry sivun sisältöön.

3 minuutin luku

“Haluan soittaa kitarallani Eric Claptonin Wonderful tonight -kappaleen, jota harjoittelin sinä iltana, kun sairastuin”

Matti Sariola kävelee iloisena vastaan Puijon Frisbeegolf -radan tuntumassa. Kiekot jäivät unohduksissa kotiin, mutta se lienee sivuseikka, kun  aurinkoinen mies alkaa kertoa kuulumisiaan. Puijo on nykyiselle vihreiden sitoutumattomalle kunnallispolitiikolle merkityksellinen paikka, jossa hän rauhoittuu ja heittää kierroksen tai kaksikin frisbeegolfia. Sariolalle liikunta on elämäntapa – eläköityneen pitkän linjan musiikinopettajan arkea värittää frisbeegolfin lisäksi päivittäinen vierailu uimahallissa.

Sariola tunnetaan kuopiolaisten keskuudessa paitsi musiikinopettajana myös muusikkona. Erityisesti kitara on hänelle rakas työkalu ja hyvä ystävä, joka on kulkenut rinnalla tähänastisen elämän hyvinä ja hankalina hetkinä. Sariola kertoo pilke silmäkulmassa omistavansa enemmän soittimia bänditilassaan kuin mitä perinteisestä musiikkikaupasta löytyy. Se kertonee paljon hänen intohimostaan musiikkiin.

Puoli vuotta sitten tapahtui jotain sellaista, joka päätti ainakin toistaiseksi mahdollisuuden soittaa kitaraa: Sariola sairastui aivoinfarktiin. Tämä tavallinen ilta oli kuin mikä tahansa päivän viimeinen hetki, jolloin hän tulkitsi ennen nukkumaanmenoa Eric Claptonin Wonderful tonight -kappaletta. Yhtäkkiä Sariola havaitsi, ettei käsi enää toiminut. Samaisen puolen jalka menetti osittain toimintakyvyn. Puoliso saapui kotiin lähes samaan aikaan kun oireet alkoivat, ja Sariola sai sanottua vain “soita apua”.

“Livessä ihmiset tekevät töitä isolla sydämellä"

Aivohalvaukseen sairastuu Suomessa noin 24 000 henkeä vuosittain. Valtimon tukkeuma aiheuttaa hapenpuutteen verisuonen suonitusalueella. Tälle aivoalueelle syntyy kuolio eli infarkti, jolloin aivokudosta tuhoutuu. Oirekuva riippuu aivoalueesta, johon infarkti syntyy.

Aivohalvaus syntyy yleensä äkisti. Yleisin oire on toispuolinen toisen tai molempien raajojen toimintahäiriö, tyypillisesti yläraajan heikkous ja saman puolen suunpielen roikkuminen. Mukana on usein puutumisia ja muita tuntohäiriöitä sekä puheentuoton vaikeutta. Sariola oli yksi kymmenistä tuhansista suomalaisista, jotka sairastuvat vuosittain aivohalvaukseen.

Hänen kuntoutus alkoi Live Neuronissa välittömästi sen jälkeen, kun hän oli ollut noin viikon akuutissa hoidossa Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Neuronissa hän osallistui päivittäin fysio-, toiminta- ja puheterapiaan sekä vieraili psykologin luona joitakin kertoja.

“Elämässä ei ole kysymys siitä, kuinka monta kertaa kaatuu, vaan siitä, kuinka monta kertaa nousee ylös”

Kuntoutus on aloitettava mahdollisimman pian akuutin sairaalahoidon jälkeen, jotta toimintakyky voi palautua mahdollisimman normaaliksi.

– Kolme toimintaterapeuttia oli tukenani kuntoutuksessa. Kun sormeni eivät esimerkiksi toimineet, käteeni ohjattiin laitteella sähköimpulsseja. Se oli hieno hetki, kun näin ensimmäisen kerran sormieni liikkuvan, vaikka liikettä avustettiinkin. Hienomotorista toimintaa edistettiin esimerkiksi palapelien avulla ja palloa pomputtelemalla, Sariola kertoo kokemuksistaan kuntoutuksesta.

Joidenkin viikkojen kuluttua ensimmäiset kuntoutuksen tulokset alkoivat näkyä käden toiminnassa. Se oli Sariolalle tärkeä hetki. Live Neuronin henkilökunnalle hän antaa puolestaan lämpimän kiitoksen.

– Elämässä ei ole kysymys siitä, kuinka monta kertaa kaatuu, vaan siitä, kuinka monta kertaa nousee ylös. Onneksi Live Neuron antoi tukea nousemisessa, mutta kaikki on tietysti omissa käsissä. Livessä ihmiset tekevät isolla sydämellä töitä. Koin olevani tärkeä ja arvokas, kun minua hoidettiin, Sariola kiittelee.

Sariola kokee valtavaa kiitollisuutta siitä, millaista vastinetta hän on saanut verorahoilleen.

– Olen todella vaikuttunut siitä, miten hyvin ihmisiä Suomessa hoidetaan. Näissä tilanteissa näkee, millä tavoin hyvinvointiyhteiskuntamme toimii ja miksi meillä on tällaisia järjestelmiä. En koe, että olisin jäänyt missään vaiheessa yksin.

Sariola_2Puijon fresbeegolfrata on tuttu paikka Matti Sariolalle. Kuva: Live-säätiö

“Otatko itkuraivarit ja annat periksi vai lähdetkö kuntouttamaan itseäsi”

Sariola nojautuu hetkeksi frisbeegolf-koria vasten ja katsoo horisontissa sinertävää Kallavettä. Iloinen puheenparsi vakavoituu hetkellisesti.

– Seitsemän vuotta sitten vanhempani menehtyivät, kun kummatkin sairastuivat aivoinfarktiin. He  menehtyivät melko nopeasti sairastumisensa jälkeen. Silloisessa elämäntilanteessa löysin rauhan metsästä, jossa sain hiljentyä ja pohtia elämää uudella tavalla.

Sariola ei tiedä, onko hänen itsensä ja vanhempien sairastumisen välillä geneettistä yhteyttä. Hän on kuitenkin seurannut läheltä, kuinka vanhemmat hiipuivat pois sairastumisensa jälkeen. Sariola ei halunnut luovuttaa, kun kohtalo muutti elämänpolkua.

– Kuntoutuksessa ei saa antaa periksi vaan on taisteltava ja tehtävä töitä. Tässä on todella isosti mentaalipuolen asiat mukana, kun sairaus iskee yllättäen. Otatko itkuraivarit ja annat periksi vai lähdetkö kuntouttamaan itseäsi.

Kuntoutumisen tukena ovat olleet läheiset ja tuttavat, jotka ovat auttaneet ja kannustaneet häntä henkilökohtaisella matkalla.

– Pidin sairastumisen jälkeen puheen Kuopion kaupunginvaltuustossa. Tuli todella hyvä tunne, kun ihmiset ymmärsivät tilanteeni, vaikka puhe sammalsi eikä toimintakykyni ollut sellainen, millaisena minut on aikaisemmin tunnettu.

Sairastumiseen kuuluu myös menetyksiä toimintakyvyn osalta. Sariolalle erityisen raskasta oli menettää kitaransoittotaito, sillä vasen käsi ei toimi samalla tavalla kuin ennen sairastumista. Nyt kitaraa sijaistaa ukulele, jota on helpompi käsitellä.

– Musiikki on ollut elämässäni kaikessa mukana. Soittamisen avulla olen päässyt vaikeillakin hetkillä eteenpäin. Kitaransoittotaitoni on hioutunut vuosikymmeniä, ja se on osa identiteettiäni sekä ammatillisesti että yksityiselämässä. Alkuun taidon menettämistä oli todella vaikeaa hyväksyä, mutta lopulta ymmärsin, että en voi tehdä muuta kuin kuntoutua.

Sariolan bänditilassa yksitoista kitaraa katsovat häntä silmiin ja odottavat sitä hetkeä, kun pitkän linjan muusikko pääsee taas takaisin rakkaan harrastuksensa pariin. Kitarat muistuttavat häntä eletystä elämästä, mutta myös tavoitteista, jotka ovat päivittäin läsnä kuntoutuksessa.

– Oma bänditila monine soittimineen on muuttunut nykyisellään musiikkiterapiatilaksi ja näin myös tukenut kuntoutumistani. Näin ollen haluan soittaa vielä joku päivä kitarallani Eric Claptonin Wonderful tonight –kappaleen, jota harjoittelin sinä iltana, kun sairastuin. Se on tavoitteenani.

Aivohalvaus vei Seppo Kainulaisen pyörätuoliin seitsemän vuotta sitten – periksiantamaton asenne auttoi hänet takaisin jaloilleen

Aivohalvaus vei Seppo Kainulaisen pyörätuoliin seitsemän vuotta sitten – periksiantamaton asenne auttoi hänet takaisin jaloilleen

Ensin se oli kompastelua ja horjahtelua. Sitten halvaantui toinen puoli. Yliopistollisessa sairaalassa tehtyjen tutkimusten jälkeen diagnoosi oli...

Lue lisää
Nuotti-valmennuksessa nuori päättää suunnan ja valmentaja toimii kartanlukijana

2 min luettu

Nuotti-valmennuksessa nuori päättää suunnan ja valmentaja toimii kartanlukijana

Tuntuuko sinusta joskus siltä, että elämäsi lipuu ohitsesi ja katselet sen kulkua rannalta käsin? Tiedät, että haluaisit tehdä jotain, mutta et...

Lue lisää
Puoliso kuoli ja alkoholi vei – Teija tervehtyi työllä 15 vuoden masennuksen jälkeen

2 min luettu

Puoliso kuoli ja alkoholi vei – Teija tervehtyi työllä 15 vuoden masennuksen jälkeen

Aamun kajastaessa Teija Sainio keittää kananmunat, kuorii perunat ja täyttää sämpylät nälkäisiä lounastajia varten. Kun lounasaika koittaa, hän...

Lue lisää