1 minuutin luku

Kohti yhteistä eurooppalaista yhteisötalouden opetussuunnitelmaa – Live-säätiö mukana kehitystyössä.

 

ESIC (European Social Innovation Campus) -hankkeen vuonna 2025 tekemä kymmenen Euroopan maata kattava kartoitus osoitti, että yhteisötalouden koulutusta tarjotaan muualla Euroopassa huomattavasti laajemmin kuin Suomessa. Euroopassa koulutusta löytyy kaikilta koulutusasteilta ammatillisesta koulutuksesta yliopistoihin. Erityisen vahvaa tarjonta on korkeakoulutasolla, ja suurin osa yhteisötalouden opintokokonaisuuksista sijoittuu Suomen ammattikorkeakouluja vastaaviin koulutusmuotoihin.

Monessa maassa yhteisötalouden aihe on sisäänrakennettu ammatillisiin perustutkintoihin sekä tarjolla on kokonaisia tutkintoja ja sertifikaatteja, jotka tukevat alan osaamisen kehittymistä jo varhaisilla koulutusasteilla. Osassa Euroopan maissa on myös ollut hankkeita yhteisötalouden opettamisesta Suomen peruskoulun tasolle, esimerkkinä IDEEC-projekti. Suomessa sen sijaan vastaavaa koulutustarjontaa ammatillisen koulutuksen tasolla on vielä vähänlaisesti. Koulutus painottuu erityisesti innovaatiokoulutukseen – silloinkin yleensä vasta ammattikorkeakoulu tasolta eteenpäin.

Tämä eroavaisuus herättää kysymyksen: miksi Suomessa yhteisötalouden osaamista ei ole vielä juurrutettu osaksi ammatillisia polkuja, vaikka muualla Euroopassa aihe nähdään keskeisenä yhteiskunnallisen osaamisen osa‑alueena? Kartoituksen tulokset antavat viitteitä siitä, että yhteisötalouden rooli on Euroopassa kasvussa, ja monissa maissa sitä tuetaan koulutuksella jo varhaisessa vaiheessa, jotta opiskelijat ja työelämä hyötyvät siitä mahdollisimman laajasti. Suomessa julkaistiin vuoden 2025 lopulla Yhteisötalouden ja yhteiskunnallisten yritysten strategia , jossa nostettiin esimerkiksi esiin se, että yhteiskunnalliset innovaatiot tulisi ottaa systemaattisesti mukaan koulutus sisältöihin eri koulutusasteilla. Koulutuksessa tulisi myös lisätä opiskelijoiden valmiuksia tunnistaa ja kehittää ratkaisuja yhteiskunnallisiin ja paikallisiin haasteisiin yhteisötalouden ja yhteiskunnallisen yrittäjyyden keinoin. Liiketoimintamallin tunnettuutta on myös tarkoitus vahvistaa yritys- ja työllisyyspalveluissa työskentelevien asiantuntijoiden keskuudessa sekä oppilaitosten ja korkeakoulujen yrittäjyyskasvatuksessa, tällä hetkellä tämänkaltainen toiminta on vielä vähäistä.

Tähän ns. tunnistettuun koulutustarpeeseen Suomessa vastaa ESIC-hanke, jonka tavoitteena on rakentaa eurooppalainen, yhtenäinen opetussuunnitelma, joka hyödyttää sekä oppilaitoksia että tulevia yhteisötalouden ammattilaisia. Kansainvälistä ESIC-hanketta koordinoi Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak).

Suomessa Live‑säätiö pilotoi hankkeessa yhteisötalouden/ yhteiskunnallisten innovaatioiden opintokokonaisuutta kahdessa erillisessä opintokokonaisuudessa. Toteutukset ovat pituudeltaan 1–2 opintopisteen kokonaisuuksia. Opintokokonaisuuksien ammattikoulutason pilotointi suoritetaan Live-säätiössä syksyn 2026 aikana elokuusta lokakuuhun. Pilotointi tarjoaa arvokkaita käytännön kokemuksia siitä, miten sisältö soveltuu ammatilliseen koulutukseen, millaisia oppimiskokemuksia opiskelijat saavat ja mitä jatkokehitystä tarvitaan ennen mahdollista laajempaa käyttöönottoa.

Live-säätiön sisällä on käytetty oman organisaation laaja-alaista osaamista ESIC-hankkeen opintokokonaisuuden rakentamisessa. Esimerkiksi opetuksen teoriaosuuden Live-säätiön opintokokonaisuuteen on laatinut Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen projektityöntekijät, ESIC-hankkeen alustavan opetussuunnitelman raameissa.

Hankkeen pitkän aikavälin tavoitteena on luoda koko Euroopan laajuinen opetussuunnitelma yhteisötalouden sekä yhteiskunnallisten innovaatioiden osaamiseen. Suomen näkökulmasta tämä on myös mahdollisuus kuroa umpeen koulutuksellista eroa muihin Euroopan maihin ja tuoda yhteisötalouden osaaminen osaksi ammatillista koulutusta – samalla tavalla kuin monissa muissa Euroopan maissa jo tehdään.

Tämä kehitystyö on tärkeää juuri nyt, kun yhteisötalouden merkitys kasvaa niin työelämässä kuin yhteiskunnallisessa päätöksenteossakin. Hankkeen etenemistä kannattaa seurata, ja keskusteluun ovat tervetulleita kaikki, joita kiinnostaa tulevaisuuden osaaminen ja uudenlainen koulutusajattelu. Seuraa hankkeen nettisivuja ja eri koulutusasteiden pilottien etenemistä täältä .

Kirjoittaja on ESIC-hankkeen Live-säätiön projektipäällikkö Jaana Tukiainen, jaana.tukiainen@inlive.fi

 

 


 

 

Mielipide: Työllistämisen tuet toimivat, mutta vain jos työnantaja tietää niistä

Mielipide: Työllistämisen tuet toimivat, mutta vain jos työnantaja tietää niistä

Työllistämisen tukimuodot ovat huonosti tunnettuja. Koska työnantajat eivät tiedä niistä, he eivät myöskään hyödynnä niitä. Tietoa jakamalla...

Lue lisää
Reetu ei opiskellut tai käynyt töissä kymmeneen vuoteen: ”Nyt tulevaisuus tuntuu mahdollisuudelta”

Reetu ei opiskellut tai käynyt töissä kymmeneen vuoteen: ”Nyt tulevaisuus tuntuu mahdollisuudelta”

Muutama vuosi sitten Reetun päivät kuluivat pääosin sängyssä. Ahdistus ja unettomuus riepottelivat häntä, eikä tulevaisuudessa näkynyt valonsäteitä....

Lue lisää