1 minuutin luku

Kokkipari Neshad ja Joonas valmistavat tarvittaessa vaikka kalakukon Taitajafinaaleissa

Vuosittaiset ammattitaidon valtakunnalliset kilpailut Taitajat ovat näyteikkuna ammatillisesta koulutuksesta. Taitaja-kilpailussa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailevat SM-mitaleista ammatillisiin perustutkintoihin perustuvissa lajeissa. Nuorille itselleen kilpailu tarjoaa roimasti kokemusta, itseluottamusta ja taitoja tulevaisuuden työelämää varten.

Ammattiopisto Liven kokkiopiskelijat Neshad ja Joonas ovat valmistautuneet Kuopiossa järjestettäviin Taitaja-kilpailuihin kevään aikana harjoittelemalla opistossa eri ruokalajien tekemistä. Nuoret osallistuvat TaitajaPLUS-kilpailuihin, jotka ovat suunnattu erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille. TaitajaPLUS-lajeissa kilpailuaika on hieman tavanomaista lyhyempi ja kilpailijan erityistarpeet voidaan ottaa huomioon.

Sekä Neshadille että Joonakselle kisat tarjoavat innostavaa haastetta ja vaihtelua arkeen.

Ehkä vaihtelua opiskeluun ja tietysti pientä haastetta. Semifinaalit eivät olleet kauhean haastavia ja valmistauduimme hyvin ja tiesimme alusta asti mitä teemme, Joonas kertoo.
 
Neshadin ja Joonaksen tie muiden kilpailijaparien tavoin käytiin karsintavaiheen kautta. Tänä vuonna teemana on kestävä kehitys ja tämä näkyi myös semifinaaleissa, kun tehtävänä oli valmistaa kasvisruokia. Joonas ei säikähdä leikkimielistä ajatusta kalakukon valmistamisestakaan, jos sitä pyydetään yhtenä yhtenä finaalien kisasuoritteena. Tämä kertonee siitä, että kokkipari on valmistautunut huolella kilpailuihin opetushenkilöstön kanssa.

Yksi sparraajista on opettaja Heikki Haakana, joka on tukenut Neshadia ja Joonasta matkallaan kohti Taitajia. Harjoitukset ovat menneet erinomaisesti ja hän uskoo vahvasti podiumsijaan kisojen päätteeksi. Haakanan mukaan Taitajat ovat ovat monelle opiskelijalle tärkeä osa itseluottamuksen rakentumista, joka tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kasvaa ammatillisesti. Finaaleihin päässeet opiskelijat saavat myös opintopisteitä ansioluettelomerkinnästä puhumattakaan.

Merkintä ansioluettelossa on arvokas, sillä kummankin nuoren työelämän ovet ovat jo lähellä horisontissa. Neshadin opiskelutaivalta on vielä edessä noin vuosi, kun taas Joonas on piakkoin tänä keväänä sulkemassa Ammattiopisto Liven ovet ja suuntaamassa työelämään. Joonakselle on muodostunut selkeä tavoite.

Haluaisin työskennellä finedining-ravintolassa. Tykkään nopeasta temposta ja on mukava työskennellä kevyen stressin alla, Joonas kertoo.

Taitaja on vuosittain järjestettävä ammattitaidon suomenmestaruuskilpailu, joka toimii ammatillisen koulutuksen näyteikkunana. Ensimmäinen Taitaja-kilpailu on järjestetty vuonna 1988. Taitaja-kilpailussa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailevat SM-mitaleista ammatillisiin perustutkintoihin perustuvissa lajeissa. Tämän vuoden Taitaja-kilpailut järjestetään Kuopiossa 20.–23.5.2024.

Täsmä-hankkeessa kehitetty TEAMIE!Bingo rakentaa inhimillisempää arkea myös Live-säätiön ammattioppilaitoksessa

Täsmä-hankkeessa kehitetty TEAMIE!Bingo rakentaa inhimillisempää arkea myös Live-säätiön ammattioppilaitoksessa

Torstaina 16.4. vietetään ensimmäistä kertaa maailman historiassa vuoden inhimillisintä työpäivää. Päivän taustalla oleva ajatus on yksinkertainen,...

Lue lisää
Kun palvelupolku selkeytyy – kokemuksia Varpu-hankkeen palveluohjauksesta

Kun palvelupolku selkeytyy – kokemuksia Varpu-hankkeen palveluohjauksesta

Tässä blogitekstissä opinnäytetyöntekijät Kirsi ja Katariina kuvaavat Varpu-projektin osallistujien kokemuksia palvelujärjestelmästä ja...

Lue lisää
Yrityksiä ei saa unohtaa työllisyyden edistämisessä

Yrityksiä ei saa unohtaa työllisyyden edistämisessä

Tampereen työllisyysalueen johtaja Regina Saari toi Ylen uutisessa (31.3.2026) esiin, kuinka asiantuntijoiden aika valuu byrokratiaan työnhakijoiden...

Lue lisää