3 minuutin luku

Live-säätiö juhlisti 85-vuotista taipalettaan – rohkeus uudistua kantaa tulevaisuuteen

Vastikään uudistetussa Kellotornissa juhlistettiin Live-säätiön (ent. Invalidisäätiö) 85-vuotista taivalta ja katsottiin tulevaan. Puheenvuoroissa korostui, että rohkeus on tekoja ja että jokaisen panosta tarvitaan. Taidehetket ja onnistumistarinat kruunasivat upean päivän. 

Juhlaseminaarin teema ”Tulevaisuus rakentuu rohkeudesta” kuvaa säätiön ydintä vuodesta 1940 tähän päivään asti. Seminaarin avauspuheenvuorossa Liven toimitusjohtaja Marja Pajulahti muistutti, että Live on aina ollut olemassa niitä varten, jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle. Hän kertoi, että rohkeus ja kyky uudistua ovat aina olleet Liven kantavat voimat.

– Säätiötämme ei perustettu vain hoitamaan sodassa haavoittuneiden vammoja, vaan myös rakentamaan toivoa ja antamaan ihmisille mahdollisuus löytää oma paikkansa uudelleen. Säätiön perustajat ymmärsivät jotain syvällistä: että yhteiskunta ei voi olla vahva, jos osa sen jäsenistä jää sivuun, Pajulahti korosti.

Pajulahden mukaan meitä ravistelevat tässä ajassa useat keskenään ristiriitaiset haasteet: työpaikkojen puute ja työvoimapula, väestön ikääntyminen ja uupuvat nuoret, yksinäisyys ja kanssakäynnin pirstoutuminen somekupliin. Rohkeus ja uudistumiskyky kantavat eteenpäin: voimme omilla päätöksillämme vaikuttaa tulevaisuuteen ja valaa tulevaisuuteen valoa.  

– Kun kaikkien vahvuudet pääsevät käyttöön ja kaikki pysyvät mukana, voimme rakentaa Suomea, joka on enemmän kuin osiensa summa. Se vaatii tietoisia päätöksiä ja rohkeutta. Siksi haluamme tänäänkin kutsua muita yhteistyöhön, rohkeaan tekemiseen ja vaikuttamiseen, Pajulahti rohkaisi.

Marja lavalla

Liven toimitusjohtaja Marja Pajulahti toi esiin, että rohkeus ja että rohkeus ja kyky uudistua ovat aina olleet Liven kantavat voimat.

Tulevaisuuden työelämä vaatii ennakkoluuloista irtaantumista ja luottamuksen rakentamista

Seminaarin paneelikeskustelussa etsittiin ratkaisuja siihen, miten tulevaisuuden työelämässä voisi olla paikka jokaiselle. Ravintotalot Oy:n toimitusjohtaja Matti Karvosen mukaan yritykset tarvitsevat rohkeutta irtaantua ennakkoluuloistaan, verkostoitua muiden yritysten kanssa ja uudistaa toimintaa.

– Tässä ajassa menestyminen edellyttää yrityksiltä riskinottoa ja epämukavuusalueelle astumista virheiden pelkäämisen sijaan. Meille ihmisten hyvä kohtelu, monikulttuurisuus ja ennakkoluuloton rekrytointi ovat kilpailuetuja, kertoi 200 hengen perheyritystä johtava Karvonen.

Työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen nosti esiin, että suomalaisilla on halua vaihtaa alaa ja yrityksillä tahtoa ja kasvaa, mutta rohkeus siirtoihin puuttuu. Rakenteellisten ratkaisujen lisäksi työelämän muutos edellyttää myös henkistä mielenmuutosta, jossa uskalletaan tarttua toimeen.

– Tarvitsemme avautumista ulospäin ja sisäänpäin: uskalletaan ottaa laajentumis- ja kasvuaskeleita, viestitään läpinäkyvästi ja otetaan uusia teknologioita käyttöön. Viennin käynnistyminen vaatii lisää uskallusta, Pylkkänen kiteytti.

Liven myynti- ja asiakkuusjohtaja Amanda Tammivirta nosti esiin luottamuksen merkityksen. Tällä hetkellä työelämä on jakautunut, ja tarvitsemme enemmän luottamusta niin työnantajien ja työntekijöiden kuin yritysten ja viranomaistenkin välillä. Luottamus kasvaa avoimuudesta ja yhteisistä tavoitteista.

– Työnantajilla ja yritysyhteistyöllä on iso merkitys tulevaisuuden työelämän rakentamisessa. Kannustan yrityksiä rekrytoimaan ihmisiä erilaisista taustoista, Tammivirta rohkaisi.

Helsingin työllisyyspalvelujen toimitusjohtaja Annukka Sorjonen mainitsi, että 90 prosenttia Helsingin työpaikoista on alle 10 hengen yrityksissä. Niissä ei ole HR-osastoja eikä resursseja perinteisiin rekrytointeihin, vaan rekrytointia pitää uskaltaa ajatella uudella tavalla.

– Meidän tulee tehdä yhteistyötä yritysten kanssa ja madaltaa kynnystä palkata erilaisia työntekijöitä esimerkiksi taloudellisten kannustimien ja verkostoyhteistyön avulla, Sorjonen kertoi.

Ammattiopisto Liven ohjaaja ja alumni Alisa Kaski muistutti työn räätälöinnin ja empaattisen kohtaamisen tärkeydestä. Hän kertoi omasta matkastaan, jota hän on taittanut haavoittuvaisesta asemasta kohti merkityksellistä työtä.

– Kun työtä muotoillaan niin, että ihminen pärjää siinä, hän kukoistaa. Olen itse löytänyt rohkeuden työelämässä siitä, että saan olla oma itseni ja minua arvostetaan sellaisena kuin olen, Kaski sanoi. 

Ilkka Taipale

Psykiatri, poliitikko ja Ilkka Taipale muistutti, että tarvitsemme suuria päivämääriä, yhteisiä talkoita ja rohkeutta tarttua niihin.

Antti Aavikko
Ammattiopisto Liven rehtori Antti Aavikko ja ammatillinen erityisopettaja Marjut Nyström kertoivat, että oppilaitos tuo jatkuvuutta ja toivoa opiskelijoille ja yhteiskunnalle. 

Jenni Heinineva

Liven palvelupäällikkö Jenni Heinineva kuvasi Liven työllistymispalvelujen matkaa ja kertoi onnistumistarinoita mm. haastavassa työmarkkina-asemassa olevien työllistämisestä. 

Vantti Minna

Vantin HR-asiantuntija Minna Vantti kertoi, miten Vantaalla on onnistuttu työllistämään haastavassa työmarkkina-asemassa olevia mm. alueellisen verkostoyhteistyön avulla. 

Satu Mehtälä

Liven hallituksen puheenjohtaja Satu Mehtälä kiitti kaikkia yhteistyökumppaneita ja kiteytti päivän viestin: seuraavatkin 85 vuotta rakennetaan yhteistyöllä ja rohkeudella uudistua.

Musabändi

Ammattiopisto Liven muusikko-opiskelijat ilahduttivat yleisöä musiikkiesityksellään. 

Tanssijat

Ammattiopisto Liven tanssijaopiskelijat ilahduttivat yleisöä tanssiesityksellään. 

Yhteistyöllä kohti seuraavaa 85 vuotta

Seminaarin case-puheenvuoroissa nousi esiin yhteisöjen ja yhteistyön voima. Psykiatri ja poliitikko Ilkka Taipale vei kuulijat aikamatkalle neljään merkittävään aikakauteen: renessanssiin, 1900-luvun alun sotiin, 1960-luvulle aikaan ja siihen tulevaan aikaan, jota vasta rakennamme.

– Ihminen tarvitsee tarkoituksen. Yhteiskunta, joka huolehtii tieteestä, taiteesta ja heikoimmistaan, rakentaa kestävää rauhaa. Tarvitsemme jälleen suuria päämääriä, yhteisiä talkoita ja rohkeutta tarttua niihin, Taipale kertoi.

Ammattiopisto Liven rehtori Antti Aavikko ja ammatillinen erityisopettaja Marjut Nyström kertoivat, että oppilaitos tuo jatkuvuutta ja toivoa opiskelijoille ja yhteiskunnalle. Aavikon mukaan työnantajien odotukset nuoria kohtaan ovat usein kohtuullisia, ja tärkeintä on halu oppia.

Liven työllistymispalvelujen palvelupäällikkö Jenni Heinineva ja Vantin HR-asiantuntija Minna Tuomi kertoivat onnistumistarinoita muun muassa haastavassa työmarkkina-asemassa olevien työllistämisestä. Onnistumisen avaimiksi he mainitsivat muun muassa alueellisen verkostoyhteistyön ja yhteisen kehittämisen.

Ammattiopisto Liven muusikko- ja tanssiopiskelijat ilahduttivat yleisöä koskettavilla taide-esityksillään. Lopuksi Liven hallituksen puheenjohtaja Satu Mehtälä kiitti kaikkia yhteistyökumppaneita ja kiteytti päivän viestin: seuraavatkin 85 vuotta rakennetaan yhteistyöllä ja rohkeudella uudistua.

Lue lisää Live-säätiön matkasta

Mistä rakentuu tulevaisuuden sosiaalisesti kestävä työelämä?

2 min luettu

Mistä rakentuu tulevaisuuden sosiaalisesti kestävä työelämä?

Parhaillaan on käynnissä muutos, jossa yhdistyvät älykkäiden teknologioiden synty ja kehittyminen, fyysisten, digitaalisten ja virtuaalisten...

Lue lisää
Liven paneelikeskustelu: Tulevaisuuden työelämä vaatii osaamisen kehittämistä ja uudenlaista käsitystä työstä

5 min luettu

Liven paneelikeskustelu: Tulevaisuuden työelämä vaatii osaamisen kehittämistä ja uudenlaista käsitystä työstä

Live järjesti keskiviikkona 24.4. keskustelutilaisuuden, jossa tarkasteltiin, millainen on täsmätyökykyisten rooli tulevaisuuden työelämässä, miten...

Lue lisää
Kuinka kehittää tulevaisuuslähtöistä koulutustarjontaa?

6 min luettu

Kuinka kehittää tulevaisuuslähtöistä koulutustarjontaa?

Muutosvauhti ajaa tällä hetkellä ylinopeutta. Organisaatioiden toimintaympäristö on epävakaa, epävarma, monimutkainen ja monimerkityksellinen...

Lue lisää