1 minuutin luku

Live-säätiö täyttää 85 vuotta – työ inhimillisen yhteiskunnan hyväksi jatkuu

Live-säätiö (ent. Invalidisäätiö) perustettiin kesällä 1940 tukemaan talvisodassa vammautuneiden hoitoa, kuntoutusta ja koulutusta. Jo muutaman vuoden kuluttua Helsingin Ruskeasuolle nousseessa päärakennuksessa hoidettiin sotainvalidien lisäksi myös sotaleskiä ja -orpoja, ja pian toiminta laajeni siviiliväestöön. Samoihin aikoihin käynnistyi opetustyö, joka loi perustan ammatilliselle koulutukselle ja työllistymisen tukemiselle. Näistä lähtökohdista on kasvanut Live – rohkeasti uudistuva toimija, jonka tehtävä on aina ollut katsoa eteenpäin ja rakentaa tulevaisuutta, jossa on tilaa jokaiselle.

Vuosikymmenten aikana Live on rakentanut suomalaista yhteiskuntaa, kulkenut ihmisten rinnalla ja edistänyt osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja inhimillisyyttä. Tänä päivänä Live tarjoaa yksilöasiakkailleen ammatillista erityisopetusta ja työllistymisen valmennus- ja asiantuntijapalveluita. Live-säätiön palveluksessa työskentelee noin 750 asiantuntijaa. 

– Iloitsemme 85 vuoden mittaisesta taipaleestamme, jonka aikana olemme uudistaneet toimintaamme yhä uudelleen vastaamaan yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin. Jatkamme määrätietoista työtämme sen hyväksi, että tulevaisuudessa on tilaa jokaiselle ja että jokaista arvostetaan omana itsenään, kertoo Liven viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Leena Hallamaa.

Lisätietoja antaa:

Leena Hallamaa
viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
Live-säätiö
040 661 5552 / leena.hallamaa@inlive.fi

“Livessä olen saanut oppia uutta ja kehittyä” – Työhönvalmentaja Heli Laakkio jää eläkkeelle 33 vuoden uran jälkeen

“Livessä olen saanut oppia uutta ja kehittyä” – Työhönvalmentaja Heli Laakkio jää eläkkeelle 33 vuoden uran jälkeen

Kun Heli Laakkio aloitti työt Invalidisäätiössä maaliskuussa 1993, Suomi oli keskellä lamaa ja kuntoutusala hyvin erilainen kuin tänä...

Lue lisää
Tuukka löysi oman polkunsa kohti työelämää oppisopimuksen kautta

Tuukka löysi oman polkunsa kohti työelämää oppisopimuksen kautta

Ammattiopisto Liven logistiikan opiskelija Tuukka Korri on edennyt työssäoppimisjakson kautta oppisopimukseen OrboTechilla. Polku ei ole tänä päivänä...

Lue lisää
Mielipide: Toimeentulotuen uudistus on arvioitava uudelleen heikossa työmarkkina-asemassa olevien näkökulmasta

Mielipide: Toimeentulotuen uudistus on arvioitava uudelleen heikossa työmarkkina-asemassa olevien näkökulmasta

Yle uutisoi, että toimeentulotuen uudistus on lisännyt merkittävästi työllisyyspalveluihin ohjautuvien asiakkaiden määrää. Alkaneiden työnhakujen...

Lue lisää