Siirry sivun sisältöön.

2 minuutin luku

Mika Aaltola: Tarvitsemme Suomelle yhteisen tarinan, jota jokainen voi kirjoittaa

Monessa Suomen kolkassa koetaan tällä hetkellä toivottomuutta. Tulevaisuus näyttää sumealta, kun väestö ikääntyy, nuoret muuttavat pois ja alueet näivettyvät. Kasvavan eripuran aikana aktiiviselle presidentille on yhä enemmän kysyntää. On oltava valmis kuuntelemaan ja sietämään epämukavuuttakin. Vaalikiertueella keskustelu kääntyy nopeasti puolustuksesta kotiseudun murheisiin: huolia riittää henkilökohtaisesta terveydestä kansantalouteen. Osattomuuden tunnelmassa ja itseluottamuksen puutteessa moni kokee, ettei voi vaikuttaa omaan elämäänsä, kotiseudun tulevaisuuteen eikä maan asioihin.

Tuntuu, että tässä huolten täyttämässä ajassa olemme kadottaneet toimeliaisuuden ja yhteisen suunnan. Ilmastonmuutos, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja muut uhat luovat näköalattomuutta. Perusterveydenhuollosta karsiminen saa aikaan pelkoa ja PISA-tutkimusten lasku huolettaa. Presidentin ja muiden poliittisten johtajien tärkeä tehtävä on viitoittaa tietä kriiseistä eteenpäin. Viime vuosikymmeninä Suomea ei kuitenkaan ole onnistuttu johtamaan niin, että kaikki tietäisivät, mitä kohti kansakuntana kuljemme.

Sotien jälkeinen sukupolvi rakensi Suomesta hyvinvointivaltion haastavien vuosien jälkeen. Jälleenrakennus osoittaa, kuinka ihmiset voivat saada aikaan ihmeitä, kun he puhaltavat yhteen hiileen. Yhteistä tehtävää ja suuntaa voi etsiä myös historiastamme. Olemme halunneet aina pitää huolta heistä, jotka ovat elämän kolhimia ja särkemiä. Tärkeä osa Suomen tarinaa on ollut se, ettei meillä geopoliittisen historiamme vuoksi ole ollut varaa väheksyä tai jättää ketään oman onnensa nojaan. Kaikkia on tarvittu yhteisen hyvän rakentamiseen – ja tarvitaan jatkossakin. Empatiayhteiskunnassa välitämme toisistamme ja etsimme yhteisiä liittymäpintoja meitä erottavien asioiden sijaan.

Mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa on meille jokaiselle tärkeä. Tarvitsemme Suomelle yhteisen tarinan ja suunnan, josta jokainen löytää oman paikkansa ja jota jokainen voi omalla tavallaan kirjoittaa. Puolustuksen, hyvinvoinnin ja turvallisuuden tulee nivoutua yhdeksi, ajankohtaiset uhat ratkaisevaksi visioksi. Tällaisessa maassa yritykset menestyvät, kouluissa on toiveikas tunnelma ja ikäihmisiä arvostetaan. Silloin kaikenikäiset suomalaiset tietävät, miten omalla panoksella voi vaikuttaa maailmaan.

Osallisuuden kannalta on tärkeää, että meillä on demokratiassa jaetut merkitykset sanoille ja että puhumme samoista asioista toinen tosiamme ymmärtäen. Presidentti voi puheellaan sanoittaa suomalaisten yhteistä tarinaa ja ylläpitää juurevin sanoin jaettuja merkityksiä. Presidentin kuuluu olla läsnä ihmisten keskellä, kuunnella heitä ja luoda toivoa. Suomalaisessa yhteiskunnassa hänen puheitaan kuunnellaan. Presidentti ei saa unohtaa ketään, vaan hänen täytyy pitää esillä kaikkien suomalaisten asiaa.

Suomalaiset ovat sisukas ja rohkea kansa, ja meillä on historiallista viisautta ammennettavaksi. Voimme tässäkin ajassa rakentaa toistemme luo siltoja ja etsiä arvoja, jotka yhdistävät meitä. Sukupolvilupaus on, että jätetään lapsillemme maa paremmassa kunnossa, kun se itse on peritty – siihen tarvitsemme kaikkia. Meidän on yhdessä luotava Suomi, jossa vallitsee kyräilyn ja lannistumisen sijaan luottamuksen ja rohkeuden ilmapiiri. Suomi, joka on menossa oikeaan suuntaan. Tässä työssä tarvitsemme sekä järkeä että sydäntä.

Mika Aaltola, presidenttiehdokas

 

Live kysyi kaikilta presidenttiehdokkailta näkemyksiä, millä tavoin ehdokas ajattelee osallisuuden kokemuksesta suomalaisessa yhteiskunnassa. Tuleva tasavallan presidentti on arvojohtaja, joka edustaa maan yhtenäisyyttä antaen suuntaa jaetuille yhteisille arvoille.

Me Livessä näemme, että Suomen on oltava vahva yhteiskunta, joka välittää heikoimmistaan ja jossa jokaisella kansalaisella on mahdollisuus menestyä. Heikommista huolehtiminen ei ole vain moraalinen velvollisuus, vaan se on myös investointi tulevaisuuteen. Tällainen yhteiskunta ei sulje ketään ulkopuolelle, vaan se kannustaa erilaisuuden hyväksymiseen ja arvostamiseen.

Työelämän muutokseen tarvitaan tukea – ja kohtaamisia

2 min luettu

Työelämän muutokseen tarvitaan tukea – ja kohtaamisia

Hallitusohjelmassa on sitouduttu vahvistamaan työelämän vastaanottokykyä niin, että esimerkiksi osatyökykyisten, maahanmuuttajien, ikääntyneiden ja...

Lue lisää
Työtä koskevia asenteita on tarpeen päivittää

1 min luettu

Työtä koskevia asenteita on tarpeen päivittää

Työelämässä on edelleen perin juurtuneita käsityksiä, jotka ohjaavat ajattelua työstä ja oikeanlaisesta työntekijästä. Suunta on kuitenkin...

Lue lisää
Pekka Haavisto: Erilaisuus on tärkeä osa Suomen voimaa

2 min luettu

Pekka Haavisto: Erilaisuus on tärkeä osa Suomen voimaa

Kun olin nuori, toimin kustannusalan yrittäjänä. Työllistimme yrityksessämme nuoria ja aikuisia, jotka kamppailivat vaikeiden elämäntilanteiden ja...

Lue lisää