Siirry sivun sisältöön.

1 minuutin luku

Onko sinulla voimaa?

Bantujen tavatessa ystäviään, he eivät kysele kuulumisia, vaan onko sinulla voimaa? Bantut eivät pelkää toisten kykyjä eivätkä hyvyyttä, vaan ajattelevat, että itsekin voi voimaantua toisen vahvuuksista.

Samoin pitäisi ajatella monimuotoisuudesta työpaikoilla. Erilaiset ihmiset ovat yhdessä enemmän kuin samasta puusta veistetyt.

Luovuus kukkii suvaitsevassa ympäristössä. Monimuotoisuus lisää yritysten menestymistä, innovaatioita, houkuttelevuutta, kieliosaamista, uusien asiakkaiden löytämistä. Monimuotoisuus voi syntyä monen tekijän summana mm. iän, sukupuolen, etnisten taustan, seksuaalisen suuntautumisen, perhetilanteen, vammaisuuden, terveyden, kielen, uskonnon, vakaumuksen ja koulutustaustan osalta.

Työperäisen maahanmuuton tarve Suomessa on matemaattinen fakta. Se on monilla aloilla edellytys riittävän työvoiman saamiseksi. Suomi kilpailee osaajista ja meidän on muistettava, että A-luokan osaaja ei tule Suomeen B-luokan kansalaiseksi. Ihminen ei ole pelkkää työvoimaa, hänellä on perhe, läheiset ja muutakin elämää, jonka pitää täyttää hyvän elämän kriteerit.

Suomessa asuu jo nyt kansainvälisiä osaajia, joilla on haastetta työllistyä koulutustaan vastaaviin tehtäviin ennakkoluulojen ja syrjinnän vuoksi. Heitä ei saa unohtaa työvoiman metsästyksessä. Koulutuksessa inkluusio on ollut jo pitkään itsestään selvää. Resursseissa sen aitoon toteuttamiseen on vielä parannettavaa.

Työpaikoilla inkluusio on vielä uutta. Kyse on mukaan kuulumisesta, osallisuudesta eli siitä kuinka paljon esimerkiksi johonkin toimintaan, palveluun tai organisaatioon otetaan mukaan ihmisiä, jotka saattaisivat muuten jäädä ulkopuolelle tai tulla marginalisoiduksi.

Olemme pitkään jumpanneet ihmisiä olemassa oleviin työtehtäviin sopiviksi. Nyt on aika miettiä myös työn muokkaamista tarjolla olevalle työvoimalle sopivaksi ja työyhteisöjä monimuotoisuutta ymmärtäviksi. Kyse on johtamisen osaamisesta, työn organisoinnista, ilmapiiristä. Suurin este on korvien välillä. Annetaan monimuotoisuudelle mahdollisuus tehdä Suomesta enemmän ja työpaikoista parempia. Otetaan voima vastaan.

Tarja Filatov

SDP:n kansanedustaja

Työtä koskevia asenteita on tarpeen päivittää

1 min luettu

Työtä koskevia asenteita on tarpeen päivittää

Työelämässä on edelleen perin juurtuneita käsityksiä, jotka ohjaavat ajattelua työstä ja oikeanlaisesta työntekijästä. Suunta on kuitenkin...

Lue lisää
Sari Essayah: Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisarvo perustuu ihmisen olemiseen, ei hänen tekemisiinsä tai kykyihinsä

2 min luettu

Sari Essayah: Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisarvo perustuu ihmisen olemiseen, ei hänen tekemisiinsä tai kykyihinsä

Osallisuuden kokemuksen tarve on kirjoitettuna ihmiselämän ytimeen - meillä jokaisella on tarve tulla kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi. Kaipaamme...

Lue lisää
Olli Rehn: Huomisen Suomi on sellainen, minkä me siitä teemme – kahtiajaon ei saa antaa kärjistyä

1 min luettu

Olli Rehn: Huomisen Suomi on sellainen, minkä me siitä teemme – kahtiajaon ei saa antaa kärjistyä

Seuraava tasavallan presidentti aloittaa työnsä tilanteessa, jossa Suomen ulkoista mutta myös sisäistä turvallisuutta haastetaan vakavammin kuin ehkä...

Lue lisää