1 minuutin luku

Täsmätyökykyisten työllistäminen on Antellille arkipäivää – ”Erilaiset ihmiset rikastuttavat työyhteisöä ja yrityksen toimintaa”

Mitä jos työllistettäisiin enemmän täsmätyökykyisiä? Tätä pohdittiin henkilöstö- ja lounasravintolayritys Antellilla kaksi vuotta sitten, kun yritys sai Liveltä pyynnön osallistua Suomen inhimillisimmät työpaikat -haasteeseen. Antell on oululainen perheyritys, jolla on noin 260 työntekijää ja 60 ravintolaa. Suurin osa henkilöstöstä on ravintola-alan ammattilaisia.

Antellin henkilöstö- ja työhyvinvointijohtaja Minna Kallio-Valkaman mielestä täsmätyökykyisten työllistäminen on arvokasta itsessään, ei työvoimapulan tai muiden ulkoisten syiden takia. Antellilla työskentelee eri-ikäisiä, eri tavoin ajattelevia ja monimuotoisista taustoista tulevia henkilöitä. Jokaisen ihmisen erilaisuutta pidetään yrityksessä voimavarana.

– On mukavaa, että yrityksessämme työskentelee täsmätyökykyisiä harjoittelijoita ja työkokeilijoita. Uusia mahdollisuuksia etsitään jatkuvasti. Jotta erilaisten ihmisten työllistyminen onnistuu, harjoitteluille täytyy varata aikaa ja ohjausapua, henkilöstö- ja työhyvinvointijohtaja kertoo.

Antell lähti haasteeseen mukaan takanaan pitkä yhteistyö Liven kanssa. Suomen inhimillisimmät työpaikat -haasteen vastaanottanut yritys sitoutuu pohtimaan monimuotoisuuden toteutumista yhteisössään sekä edistämään täsmätyökykyisten työllistymistä. Antellia haaste on rohkaissut jatkamaan täsmätyökykyisten työllistymistä ja etsimään uusia tapoja edistää monimuotoisuutta.

– Kutsuimme esihenkilöiden päivillemme Startup Refugeesin toimitusjohtajan Aicha Manain puhumaan monimuotoisuudesta työelämässä. Haastoimme myös samanlaisia arvoja vaalivan yhteistyökumppanimme, porilaisen lautasliinatehdas Fiblonin mukaan rakentamaan monimuotoista työelämää, Kallio-Valkama kertoo.

Harjoittelijoista luottotekijöiksi

Tähän mennessä Antellin kokemukset täsmätyökykyisten työllistämisestä ovat hyviä. Työtehtävien osaräätälöinti ja osa-aikatyö ovat auttaneet täsmätyökykyisiä onnistumaan, ja osa on jäänyt harjoittelun tai työkokeilun jälkeen ravintolaan töihin.

– Meille on tärkeää saada viedä hyvää asiaa eteenpäin ja sitoutua täsmätyökykyisten työllistämiseen. On hienoa nähdä, kuinka ihminen pärjää ja tekee hyvällä mielellä työtä, kun se mukautetaan hänelle sopivaksi, Kallio-Valkama sanoo.

Suomi muuttuu jatkuvasti monimuotoisemmaksi. Kieli- ja ohjaushaasteet voivat jännittää, mutta Kallio-Valkama kannustaa yrityksiä ottamaan ensimmäisen askeleen täsmätyökykyisten tai vaikka maahanmuuttajataustaisten ihmisten työllistämiseksi. Ennakkoluulottomalla ja rohkealla asenteella voi löytää erinomaisesti yrityksen tarpeisiin sopivia työntekijöitä.

– Erilaiset ihmiset rikastuttavat työyhteisöä ja yrityksen toimintaa. Kun näkee työsuhteen alussa hieman enemmän vaivaa, huomaa, ettei siinä sen kummempaa ole. Asioilla on tapana järjestyä, jos halua niiden järjestämiseen on, Kallio-Valkama rohkaisee.

Haluaisitteko ottaa haasteen vastaan? Lue lisää Suomen inhimillisimmät työpaikat -haasteesta

Tulevaisuuden työelämä vaatii asennetta, oppimishalua ja yhdenvertaisuutta – Liven Rekrypäivien paneelikeskustelussa yritysten edustajat keskustelivat työelämän tarpeista ja mahdollisuuksista

3 min luettu

Tulevaisuuden työelämä vaatii asennetta, oppimishalua ja yhdenvertaisuutta – Liven Rekrypäivien paneelikeskustelussa yritysten edustajat keskustelivat työelämän tarpeista ja mahdollisuuksista

Live järjesti Rekrypäivät yritysten sekä opiskelijoiden ja työnhakijoiden kohtaamiseksi torstaina 3.10. Rekrypäivien paneelikeskustelussa puhuttiin...

Lue lisää
Liven paneelikeskustelu: Tulevaisuuden työelämä vaatii osaamisen kehittämistä ja uudenlaista käsitystä työstä

5 min luettu

Liven paneelikeskustelu: Tulevaisuuden työelämä vaatii osaamisen kehittämistä ja uudenlaista käsitystä työstä

Live järjesti keskiviikkona 24.4. keskustelutilaisuuden, jossa tarkasteltiin, millainen on täsmätyökykyisten rooli tulevaisuuden työelämässä, miten...

Lue lisää
Monimuotoisuus on strateginen voimavara, ei vain arvo

2 min luettu

Monimuotoisuus on strateginen voimavara, ei vain arvo

Monimuotoisuus työelämässä on muutakin kuin strategiaan kirjattu lauseke tai trendikäs arvo: se on konkreettinen voimavara, joka voi tuoda...

Lue lisää