1 minuutin luku

Tulevaisuus rakentuu rohkeudesta

Kuvittele hetki, että kaikki on mahdollista. Millaista tulevaisuutta toivot itsellesi, läheisillesi tai kotikaupungillesi? Entä Suomelle tai maapallolle? Tässä ajassa meitä ravistelevat useat keskenään ristiriitaiset haasteet: työpaikkojen puute ja työvoimapula, väestön ikääntyminen ja uupuvat nuoret, yksinäisyys ja kanssakäynnin pirstoutuminen somekupliin. Hämärien näkymien keskellä voi unohtua, että omat päätöksemme valavat tulevaisuuteen valoa.

Sitran tulevaisuusbarometri osoittaa, että suomalaisten tulevaisuudenusko on heikentynyt aiemmista vuosista. Yksilöt pitävät omia henkilökohtaisia näkymiään myönteisimpinä kuin maamme yhteistä tulevaisuutta: kun työelämän epävarmuus kalvaa, voi tuntua turvalliselta eristäytyä omaan kuplaan ja keskittyä ainoastaan itseensä. Suomessa elää myös paljon ihmisiä, joiden arki on päivästä toiseen selviytymistä, eikä tulevaisuudessa näy kuin pimeää.

Vanhan viisauden mukaan kriisit luovat tilaa jollekin uudelle. Mitä jos uupumustilastot viitoittavat tilaa aiempaa inhimillisempää työelämälle? Ehkä pitkä taantuma povaa kipeästi kaipaamiemme innovaatioiden syntymistä? Voisiko työvoiman ylitarjonta saada meidät näkemään, että jokaiselle löytyy merkityksellinen paikka yhteiskunnassa? Me Livessä ajattelemme, että paremman tulevaisuuden luominen vaatii kaikkien ottamista mukaan.

Uudenlainen aika kaipaa uusia ratkaisuja. Väestön ikääntymisen, ilmastonmuutoksen ja muiden aikamme kriisien selättämiseen tarvitaan erilaisista taustoista ponnistavia ihmisiä ja monipuolisia näkökulmia. Meidän täytyy ottaa vastuuta niin itsestämme kuin toisistammekin. Kun kaikkien vahvuudet pääsevät käyttöön ja kaikki pysyvät mukana, voimme rakentaa Suomea, joka on enemmän kuin osiensa summa. Se vaatii tietoisia päätöksiä ja rohkeutta.

Jo 85 vuoden ajan olemme saaneet edistää tätä työtä. Live-säätiö (ent. Invalidisäätiö) perustettiin kesällä 1940 tukemaan talvisodassa vammautuneiden hoitoa, kuntoutusta ja koulutusta. Pian Helsingin Ruskeasuolle nousseessa päärakennuksessa hoidettiin sotainvalidien lisäksi myös sotaleskiä ja -orpoja, ja myöhemmin toiminta laajeni siviiliväestöön. Samoihin aikoihin käynnistyi opetustyö, joka loi perustan ammatilliselle koulutukselle ja työllistymisen tukemiselle.

Näistä lähtökohdista on kasvanut Live – rohkea uudistaja, jonka tehtävä on aina ollut katsoa eteenpäin ja rakentaa tulevaisuutta, jossa on tilaa jokaiselle. Uskomme, että tulevaisuus rakentuu rohkeudesta uudistua, ottaa kaikki mukaan ja keskittyä tulevaan vaikeissakin paikoissa. Yhdessä voimme luoda Suomen, jossa jokainen elää merkityksellistä arkea. Millaisia askelia voisimme tänään ottaa, jotta huomisen poluille lankeaisi enemmän valoa?

Marja Pajulahti, toimitusjohtaja, Live-säätiö

“Livessä olen saanut oppia uutta ja kehittyä” – Työhönvalmentaja Heli Laakkio jää eläkkeelle 33 vuoden uran jälkeen

“Livessä olen saanut oppia uutta ja kehittyä” – Työhönvalmentaja Heli Laakkio jää eläkkeelle 33 vuoden uran jälkeen

Kun Heli Laakkio aloitti työt Invalidisäätiössä maaliskuussa 1993, Suomi oli keskellä lamaa ja kuntoutusala hyvin erilainen kuin tänä...

Lue lisää
Tuukka löysi oman polkunsa kohti työelämää oppisopimuksen kautta

Tuukka löysi oman polkunsa kohti työelämää oppisopimuksen kautta

Ammattiopisto Liven logistiikan opiskelija Tuukka Korri on edennyt työssäoppimisjakson kautta oppisopimukseen OrboTechilla. Polku ei ole tänä päivänä...

Lue lisää
Mielipide: Toimeentulotuen uudistus on arvioitava uudelleen heikossa työmarkkina-asemassa olevien näkökulmasta

Mielipide: Toimeentulotuen uudistus on arvioitava uudelleen heikossa työmarkkina-asemassa olevien näkökulmasta

Yle uutisoi, että toimeentulotuen uudistus on lisännyt merkittävästi työllisyyspalveluihin ohjautuvien asiakkaiden määrää. Alkaneiden työnhakujen...

Lue lisää