1 minuutin luku

Työvoiman ylitarjonta syventää työttömyyskuilua – mistä ratkaisuja tilanteeseen?

Tämänhetkiset työttömyysluvut ovat murheellista katsottavaa. Työvoimapulasta on siirrytty monilla alueilla työvoiman ylitarjontaan, mikä tarkoittaa monelle entistä heikompia mahdollisuuksia työllistyä. Talouden heikentyessä työttömyyden kuilu syvenee entisestään, erityisesti niiden keskuudessa, jotka ovat jo valmiiksi heikossa työmarkkina-asemassa. Toisaalta tilanne on hankala myös heille, joilla osaaminen ja työkyky ovat hyvässä kunnossa.

Heikko taloustilanne tarkoittaa myös sitä, että työnantajat eivät uskalla palkata uusia työntekijöitä, vaikka tarvetta olisi. Epävarmuus tulevaisuudesta saa yritykset varovaisiksi, ja monissa organisaatioissa rekrytoinnit joko jäädytetään tai siirretään hamaan tulevaisuuteen.

Tilanteen korjaaminen vaatii ennakkoluulottomia toimia ja uudenlaista ajattelua. Kysymys on tässä ajassa siitä, millä tavoin voimme madaltaa työnantajien rekrytointiriskiä ja tukea sopivan työvoiman saatavuutta. Tämä tarkoittaa, että rekrytointiprosessi tehdään mahdollisimman sujuvaksi ja riskittömäksi niin työnantajille kuin työnhakijoillekin.

Työnantajille on tarjottava selkeää tietoa erilaisista tukimuodoista ja taloudellisista kannustimista, jotka vähentävät rekrytointiin liittyvää taloudellista epävarmuutta. Tämä voi sisältää esimerkiksi palkkatukimalleja, työkokeiluja tai muita räätälöityjä ratkaisuja, jotka auttavat varmistamaan työntekijän ja työnantajan välisen yhteensopivuuden jo ennen pysyvän työsuhteen solmimista.

Samalla on tärkeää tukea työnantajia rekrytointiprosessin jokaisessa vaiheessa, jotta oikean henkilön löytyminen on vaivatonta ja riskitöntä. Räätälöidyt työllistämispalvelut, työpaikkaohjaus ja käytännönläheinen perehdytys auttavat varmistamaan, että uusi työntekijä pääsee mahdollisimman nopeasti osaksi työyhteisöä.

Me Livessä toimimme työnantajan kumppanina tuntien monenlaiset osaajat ja heidän potentiaalinsa. Ymmärrämme työnantajien tarpeita ja kehitämme yhteistyömalleja yhdessä. Kun työnantajat kokevat, että heidän tukemisekseen on olemassa toimivia ja joustavia ratkaisuja, kynnys rekrytointiin madaltuu merkittävästi. Näin voimme rakentaa työelämää, jossa erilaisille osaajille löytyy paikkansa ja jossa työvoiman kohtaanto-ongelmat voitetaan.

Kirjoittajana Liven toimitusjohtaja Marja Pajulahti

Puoli vuotta Käy työstä-hanketta - ilmiön ymmärtämisestä kohti ratkaisuja

Puoli vuotta Käy työstä-hanketta - ilmiön ymmärtämisestä kohti ratkaisuja

Työelämä on aina osa muuta elämää. Erityislapsiperheissä hoivavastuu ja palveluiden yhteensovittaminen vaikuttavat siihen, millä tavoin ja millä...

Lue lisää
Mielipide: Nuorten tulevaisuususko tarvitsee tuekseen puolueiden yhteisiä päätöksiä

Mielipide: Nuorten tulevaisuususko tarvitsee tuekseen puolueiden yhteisiä päätöksiä

Liven SuomiAreena-keskustelu "Menetämmekö sukupolven, joka ei enää luota tulevaisuuteensa?" osoitti, että kansanedustajilla on erilaisia ja...

Lue lisää
Niina Malm SuomiAreenassa: Nuoren pitää voida luottaa siihen, että omat unelmat ovat saavutettavissa

Niina Malm SuomiAreenassa: Nuoren pitää voida luottaa siihen, että omat unelmat ovat saavutettavissa

Live keskusteli kesän SuomiAreenassa siitä, menetämmekö sukupolven, joka ei enää luota tulevaisuuteensa. Paneelikeskustelussa etsittiin ratkaisuja...

Lue lisää