Digitaidoista osallisuutta arkeen

Digitaidot ja digitaalisissa ympäristöissä toimiminen ovat nyky-yhteiskuntaan osallistumisen mahdollistavia perustaitoja. Suurin osa työikäisistä ihmisistä pärjää digitaalisissa ympäristöissä, mutta samaan aikaan meillä on joukko ihmisiä, jotka syrjäytyvät yhteiskunnasta puutteellisten taitojen vuoksi.

Digitaidoista osallisuutta arkeen (ESR) -hankkeen tavoitteena on vahvistaa työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien työikäisten henkilöiden digitaalisia perustaitoja ja tätä kautta lisätä heidän osallisuuttaan sekä yhdenvertaisuuttaan yhteiskunnassa.

Hankkeessa kehitetään toimintamallia perusdigitaitovalmennuksiin kohderyhmän tarpeista käsin. Toimintamalli muotoutuu hankkeen aikana järjestettävien perusdigitaitovalmennusten pohjalta. Valmennusten aikana osallistujilla on mahdollista suorittaa osaamismerkkejä eri teemoista. Osaamismerkkien avulla osallistujien on helpompi hahmottaa oman osaamisensa kehittymistä sekä tarpeen mukaan myös osoittaa heille kertynyttä osaamista.

Hankkeen aikana järjestetään työpajoja ammattilaisille perusdigitaitovalmennuksiin ja digituen tunnistamiseen liittyen. Hankkeen toimintamalli, tulokset ja materiaalit julkaistaan verkossa saavutettavassa muodossa hankkeen lopussa.

Hankkeen toiminta-alueet: Päijät-Häme

Tutustu hankkeessa tuotettuun Valmentajan käsikirjaan. 

Lisätiedot

Rahoittaja

Euroopan sosiaalirahasto

Hankkeen ajankohta

01.01.2022 - 31.08.2023

Projektipäällikkö, Anu Kettunen 

Projektityöntekijä/Valmentaja, Jenni Parviainenetunimi.sukunimi@inlive.fi

Building trust in the future

Building trust in the future

Projektin tavoitteena on parantaa erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden mahdollisuuksia ja valmiuksia osallistua kansainväliseen toimintaan....

Read More
Käy työstä - Erityislasten vanhempien työllistymisen tukeminen

Käy työstä - Erityislasten vanhempien työllistymisen tukeminen

Käy työstä tuo yhteen perheiden kanssa työskentelevät ammattilaiset esimerkiksi työllisyysalueilta ja hyvinvointialueilta sekä kehittää uusia...

Read More
TÄSMÄ - täsmäosaamista työelämään

TÄSMÄ - täsmäosaamista työelämään

TÄSMÄ – täsmäosaamista työelämään -hankkeessa vastataan työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmaan ja yritysten kasvaviin tarpeisiin löytää osaavaa...

Read More