1 minuutin luku

Hävikistä tutkintoon

Live ja From Waste to Taste -kiertotaloushanke koordinoivat yhdessä ESR-rahoitteista työllistymishanketta, joka tuo ammatilliset opinnot osaksi työelämää. Tavoitteena on edistää työpaikalla tapahtuvaa oppimista opinnollistamisen keinoin ja ohjata heikossa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä kohti työelämää.

Kohderyhmä:

Työ- ja opiskeluelämän ulkopuolelle eri syistä jääneille henkilöille sekä Ammattiopisto Liven ravintola- ja catering-alan opiskelijoille, joiden opinnot uhkaavat keskeytyä.

Hankkeen puitteissa on mahdollista suorittaa ravintola- ja catering-alan perustutkintoon kuuluvia tutkinnon osia käytännön työssä keittiö- tai salitehtävissä. Tuettuna työ- ja oppimisympäristönä toimii hävikkiruokaravintola Loop, joka sijaitsee Helsingissä Lapinlahden entisellä sairaala-alueella.

Toiminnan keskiöön nostetaan opinnollistaminen eli tutkinnon perusteiden ammattitaitovaatimusten muuttaminen käytännön työtehtäviksi. Ammatillinen opettaja avaa ravintolatyöskentelyn työtehtävät ja tulkitsee yhdessä ohjaushenkilöstön kanssa, mihin tutkintoon tai tutkinnon osaan työtehtävät voidaan lukea osaksi ja mitkä tavoitteet suorittamista varten täytyy saavuttaa.

Osallistujat saavat suorittamistaan tutkinnon osista osaamistodistuksen, johon merkitään saavutettu konkreettinen osaaminen ja taidot. Myös jatko-ohjaus on tärkeä osa hanketta, osallistujia ohjataan ensisijaisesti jatkamaan opintoja ja suorittamaan tutkinto loppuun oppilaitoksissa tai suoraan työelämään.

Lisätiedot

Rahoittaja

ESR

Hankkeen ajankohta

01.03.2018 - 31.08.2019

Hankkeen vastuuhenkilö

Projektipäällikkö Ulla Ruuskanen
p. 040 542 5866 
etunimi.sukunimi@inlive.fi

Hankkeen koordinaattori

Live-säätiö ja From Waste to Taste

Building trust in the future

Building trust in the future

Projektin tavoitteena on parantaa erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden mahdollisuuksia ja valmiuksia osallistua kansainväliseen toimintaan....

Read More
Käy työstä - Erityislasten vanhempien työllistymisen tukeminen

Käy työstä - Erityislasten vanhempien työllistymisen tukeminen

Käy työstä tuo yhteen perheiden kanssa työskentelevät ammattilaiset esimerkiksi työllisyysalueilta ja hyvinvointialueilta sekä kehittää uusia...

Read More
TÄSMÄ - täsmäosaamista työelämään

TÄSMÄ - täsmäosaamista työelämään

TÄSMÄ – täsmäosaamista työelämään -hankkeessa vastataan työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmaan ja yritysten kasvaviin tarpeisiin löytää osaavaa...

Read More