Siirry sivun sisältöön.

Henkilöstön kansainvälisyyspolku - merkkejä ja menestystä

Hankkeen tavoitteena on juurruttaa henkilöstön kansainvälisyyspolku osaksi oppilaitosten osaamisen kehittämisen prosessia, tarkoituksena lisätä kansainvälisen toiminnan tavoitteellisuutta ja suunnitelmallisuutta.

Tavoitteet:

Hankkeessa kehitettävät osaamismerkit auttavat tunnistamaan ja tunnustamaan kansainvälistä osaamista ja kansainvälisessä toiminnassa kehittyvää osaamista. Henkilöstön osaamista vahvistetaan ja kehitetään enimmillään kahden viikon kansainvälisten työelämäjaksojen kautta.

Toimenpiteet:

Osaamista tehdään näkyväksi kansainvälisen polun eri tasojen osaamismerkeillä, joita kehitetään ja testataan ulkomaanjaksoilla ja kotikansainvälisyystoiminnassa. Vaativaa asiantuntijuutta kehitetään vertaisoppimalla työelämäjaksoilla. Jaksoille osallistuville työntekijöille annetaan tehtäväksi laatia verkkopohjainen suunnitelma jakson oppimistavoitteista ja keinoista saavuttaa ne. Samaan suunnitelmaan osallistuja kirjaa myös tulosten levittämistoimet vähintään omassa tiimissä ja oppilaitostasolla jakson päätyttyä. Kyseinen suunnitelmapohja luodaan ja pilotoidaan hankkeessa yhteisesti.

Hanke lisää kansainvälisen toiminnan tulosten käyttöönottoa oppilaitoksissa ja mahdollistaa osaamistavoitteiden täsmällisen määrittämisen.

Tulokset:

Kansainvälisen osaamisen osoittamiseen laaditut osaamismerkit, jotka on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Verkkopohjainen suunnitelma ulkomailla toteutetun työelämäjakson tavoitteista ja keinoista.

Lisätiedot

Rahoittaja

Opetushallitus

Hankkeen ajankohta

01.09.2017 - 31.12.2018

Hankkeen vastuuhenkilö

Projektipäällikkö Liisa Metsola
p. 050 517 3563
etunimi.sukunimi@inlive.fi

Seuraa hanketta

Hankkeen verkkosivuilla sekä sosiaalisessa mediassa #kvpolku

Hankkeen koordinaattori

Ammattiopisto Luovi

Hankekumppanit
  • Spesia
  • Kiipula
  • Optima
Premier - more impact, excellent results

Premier - more impact, excellent results

Tavoitteet: Hankkeen tavoitteena on kehittää ja parantaa osallistuvien organisaatioiden kansainvälisen toiminnan laatua.

Tutustu hankkeeseen
From a rookie to an expert

From a rookie to an expert

Ammatillisen koulutuksen strateginen kumppanuushanke - REX VET pyrkii vastaamaan Erasmus + -ohjelman tavoitteisiin edistämällä ammatillisen...

Tutustu hankkeeseen
Reformi Telmassa -muutos mahdollisuudeksi

Reformi Telmassa -muutos mahdollisuudeksi

Ammatillisen reformin myötä myös työhön ja itsenäiseen elämään valmentava eli Telma-koulutus on muutoksessa. Muutos näkyy työpaikoilla, joissa...

Tutustu hankkeeseen