Siirry sivun sisältöön.

Osallistu ja voi hyvin

Osallistu ja voi hyvin-hanke (OVH) keskittyy hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistamiseen oppilaitoksissa. Hankkeen tavoitteena on kehittää konkreettisia toimia opiskelijoiden vaikuttamismahdollisuuksien, osallisuuden, hyvinvoinnin ja liikunnallisuuden lisäämiseksi sekä yhteisöllisen toimintakulttuurin ja turvallisuuskulttuurin kokonaisvaltaiseksi kehittämiseksi. Hankkeessa kehitetään opiskelijakuntatoimintaa ja lisätään sitä kautta opiskelijan osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia. Hankkeessa kehitetään myös Liikkuva Amis-toimintaa opiskelijoiden hyvinvoinnin ja liikunnallisen aktiivisuuden lisäämiseksi. Erityinen painotus Livessä on kehittää hyvän mielen ulkona liikkumisen malleja seikkailukasvatuksen keinoin. Oppilaitoksissa kehitetään yhteisöllistä ja opiskelijalähtöistä toimintaa sekä ammatillisen koulutuksen järjestäjien ja nuorisotoimen välistä yhteistyötä. Turvallisuuskulttuuria kehitetään muun muassa tunnistamalla turvallisuuteen vaikuttavia ilmiöitä sekä niihin varautumalla ja reagoimalla.

Tavoitteet:

  • Opiskelijoiden vaikutusmahdollisuuksien ja opiskelijakuntatoiminnan kehittäminen
  • Liikkuva Amis toiminnan kehittäminen ja erilaisten toteutusmallien rakentaminen
  • Yhteisöllisen toimintakulttuurin vahvistaminen oppilaitoksessa
  • Ammatillisen koulutuksen turvallisuuskulttuurin kehittäminen

osallistu-ja-voi-hyvin-hanke-logo-VALMIS-80x80 (002)     Opetushallitus-rahoittaa-logo-300x290

Lisätiedot

Rahoittaja

Opetushallitus

Hankkeen ajankohta

01.01.2021 - 01.06.2022

Hankkeen vastuuhenkilö

Kehitysjohtaja Liisa Metsola
p. 050 517 3563
etunimi.sukunimi@inlive.fi

Hankkeen koordinaattori

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia

Hankekumppanit
  • Omnia
  • Careeria
  • Jyväskylän kristillinen opisto
  • Jyväskylän talouskouluyhdistys ry
  • Kainuun ammattiopisto
  • Keuda
  • Tampereen seudun ammattiopisto
  • OSAO
  • Savon koulutuskuntayhtymä
  • Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä
  • Koulutuskeskus Salpaus
  • SAKKI ry
Ohjauksen nivelet kuntoon

Ohjauksen nivelet kuntoon

Ammattiopisto Live on mukana Opetushallituksen rahoittamassa Ohjauksen nivelet kuntoon hankkeessa. Projektissa on tarkoituksena tehostaa ammatillisen...

Tutustu hankkeeseen
Yhdessä enemmän 2

Yhdessä enemmän 2

Yhdessä enemmän 2 – on Opetushallituksen rahoittama laatuhanke, jonka tavoitteena on osaltaan toteuttaa Ammatillisen koulutuksen laatustrategiaa 2030.

Tutustu hankkeeseen
Bisnekset verkkoon

Bisnekset verkkoon

Hankkeessa tuotetaan ammatillisiin perustutkintoihin soveltuvaa digitaalista oppimateriaalia yrittäjyyden, yrityksessä toimimisen ja yritystoiminnan...

Tutustu hankkeeseen