Siirry sivun sisältöön.

Psykoterapia

Tukea ja hyvinvointia mielelle

Psykoterapia

Psykoterapiaan hakeudutaan yleensä jonkin mielenterveysongelman, esimerkiksi masentuneisuuden, ahdistuneisuuden tai muun psyykkiseen pahoinvointiin liittyvän syyn vuoksi, mutta terapiaan voi hakeutua myös, jos vaikka haluat puhua omasta elämäntilanteestasi ja huolistasi neutraalille osapuolelle – psykoterapeutille.

Monesti on myös hyvä puuttua mahdollisiin ongelmiin jo ajoissa ja ehkäistä niiden kasvamista. Psykoterapiassa käydäkseen ei siis tarvitse kärsiä vakavista vaikeuksista eikä mikään ongelma ole liian pieni psykoterapiaan. Psykoterapiaa ei kannata miettiä pelkästään ongelmien ratkaisuna vaan se hoitaa myös omaa itsetuntoa ja lisää omaa elämänlaatua.

Kenelle palvelu sopii?

Psykoterapian on todettu olevan tehokas hoitomuoto esimerkiksi masennukseen. Psykoterapialla voidaan hoitaa myös esimerkiksi pakko-oireita, traumaperäistä stressiä, tunne-elämän ja ihmissuhteiden epävakautta sekä erilaisia riippuvuuksia. Toistuvat pelon tunteet, ilottomuus, isot pettymykset ja elämän kriisit voivat myös joskus musertaa ja niiden selättämiseen kaivata apua.

Kuinka psykoterapiaan pääsee?

Psykoterapiaan pääsee suoraan ilman lähetteitä itse maksaen. Varaa aika suoraan psykoterapeutille.

Tiedustelut ja ajanvaraus:
P. 040 824 0296
asiakassihteeri@inlive.fi

Mikäli haluat selvittää mahdollisuutesi Kelan kustantamaan palveluun, katso lisätietoa täältä.

Jätä yhteystietosi, jos haluat yhteydenoton koskien psykoterapiapalveluitamme.

location-pin

Toimipaikat

Live Helsinki
Käenkuja 1B
00500 Helsinki
Etäkuntoutus
Valtakunnallinen palvelu