2 minuutin luku

Claudia Teittinen toivoisi päättäjiltä empatiakykyä - “Jokaisen tulisi kävellä kilometri toisen ihmisen kengissä ymmärtääkseen muita"

Osallisuuden kokemus on tärkeä osa elämäämme. Se on kokemus siitä, että tulemme hyväksytyiksi juuri sellaisina kuin olemme vahvuuksinemme ja haasteinemme. Claudia Teittinen kokee sisimmässään tyyneyttä ja vakautta, kun elämälle on löytynyt sopiva polku ammatillisesta kuntoutuksesta kohti työelämää.

Aloitteleville muusikoille uran alkutaival on haastava. Työmahdollisuuksia on rajallisesti, ja monelle se tarkoittaa yrittäjyyttä pienin tuloin. Saman kohtalon koki myös Claudia Teittinen, jolle tuli tie vastaan valmistuttuaan muusikoksi jokunen vuosi sitten, kun senhetkinen elämäntilanne ei mahdollistanut jaksamista ponnistella kohti unelmia. Näkemys omasta tulevaisuudesta oli sankan sumuverhon takana ja ahdistus syrjäytymisestä yhteiskunnan ulkopuolelle pelotti samaan aikaan, kun sosiaalisessa mediassa ystävien ja tuttavien elämät näyttivät täydellisiltä. Tukea oli haettava ja hyväksyttävä, ettei kaikkia ongelmia voi ratkaista yksin.

Valmistumisen jälkeen Teittinen keskusteli sosiaalityöntekijän kanssa, joka antoi erilaisia vaihtoehtoja tulevaisuutta katsoen. Yksi niistä oli ammatillinen kuntoutusselvitys, jonka Teittinen valitsi polukseen.

"Parhaiten minulle jäivät mieleen työkalut, joilla voin hallita stressiä, elintottumuksia ja kehittää itseäni"

Ammatillisen kuntoutusselvityksen tavoitteena on tunnistaa ja arvioida yhdessä asiakkaan kanssa työ- ja toimintakykyyn vaikuttavat fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja ammatilliset tekijät ja luoda sopiva kuntoutuspolku tulevaisuuteen. Kuntoutus on asiakkaalle maksutonta ja siihen voi hakeutua Kelan kautta. Selvityksen perusteella laaditaan yksilöllinen ammatillinen suunnitelma, joka sisältää eri ammatillisia vaihtoehtoja ja huomioi asiakkaan tarvitsemat tukitoimet ja kuntoutustarpeet. Ammatillista kuntoutusselvitystä Teittinen piti erinomaisena keinona tutustua itseensä ihmisenä.

– Parhaiten minulle jäivät mieleen työkalut, joilla voin hallita stressiä, elintottumuksia ja kehittää itseäni. Toki keskeisenä osana kuntoutuksessa oli harjoitella työnhakutaitoja, kuten työhakemuksen tekemistä.

Ammatillisen kuntoutusselvityksen eli AKSE:n jälkeen Teittisen matka jatkui vielä työllistymistä edistävässä Kelan kustantamassa TEAK-kuntoutuksessa. TEAK:n tavoitteena on antaa tukea sopivan työpaikan löytämiseksi. Teittisen tukena oli oma henkilökohtainen työhönvalmentaja, jonka avulla työkokeilupaikka löytyi nopeasti Trap Factory -pakohuonepelejä järjestävästä yrityksestä.

Teittinen teki ensin noin puolen vuoden työkokeilujakson, jonka jälkeen hän sai palkkatöitä samasta yrityksestä. Tällä hetkellä hän työskentelee tapahtuma-assistenttina osa-aikaisesti. Teittinen kertoo, että tämänhetkinen työmäärä on juuri sopiva tässä elämäntilanteessa.

– Työ on tarjonnut sopivasti haastetta ja kasvattanut itseluottamusta. On tärkeää päästä epämukavuusalueelle, vaikka se saattaakin aluksi tuntua vieraalta ja hankalalta. Asiakaskohtaamiset ovat vahvistaneet vuorovaikutustaitojani, ja uskallan kohdata tuntemattomia ihmisiä entistä paremmin.

Teittinen kiittelee Live kuntoutuksen asiantuntijoita, jotka olivat tukena haastavassa elämäntilanteessa.

“Ihmisiä ei pidä tuomita siitä, jos ei kykene osallistumaan työelämään kokopäiväisesti”

Teittisen päällimmäinen tunne on hänen omien sanojensa mukaan rauha. Päivät tuntuvat tasapainoisilta, kun työt ja vapaa-aika rytmittävät arkea. Elämällä on tällä hetkellä suunta, eikä tulevaisuus askarruta samalla tavalla kuin aikaisemmin.

Tätä kokemusta Teittinen ei kuitenkaan pystynyt jakamaan tätä tunnetta ennen ammatillista kuntoutusta, sillä yhteiskunnan paineet tuntuivat kovilta ja päällimmäinen ajatus oli vain, että ”olenko minä epäonnistunut”. Teittinen toivoisikin päättäjiltä empatiakykyä, sillä osa nuorista tarvitsee tukea ja ymmärrystä elämän suurissa murrosvaiheissa.

– Tämän päivän yhteiskunta vaatii todella paljon. Se että ihminen tekee töitä osa-aikaisesti, voi olla tosi iso panos hänelle henkilökohtaisesti, kuten myös itsellenikin. Ihmisiä ei pidä tuomita siitä, jos ei kykene osallistumaan työelämään kokopäiväisesti. Jokaisen tulisi kävellä kilometri toisen ihmisen kengissä ymmärtääkseen, millaista polkua henkilö kulkee.

Heitä, jotka ovat vastaavasti hankalassa tilanteessa vailla tulevaisuuden suunnitelmia, Teittinen kannustaa hakemaan tukea ja ymmärtämään sen, ettei tässä maailmassa tarvitse pärjätä yksin. On myös uskallettava asettautua haavoittuvaan asemaan.

– Aina tarvitaan tukijoukkoja tavalla tai toisella. Toivoisin, että kaltaiseni nuoret pyytäisivät apua, jotta he pääsevät eteen päin elämässään. Omalla kohdallani tämä apu tuli ammatillisesta kuntoutuksesta. Nyt elämässäni on paljon valoa ja rakkautta. Siitä on hyvä ponnistaa kohti tulevaisuutta.

McDonald’s-yrittäjä Marko Saurén: Inhimillinen työkulttuuri ei synny PowerPoint-esityksistä

McDonald’s-yrittäjä Marko Saurén: Inhimillinen työkulttuuri ei synny PowerPoint-esityksistä

Suomen inhimillisimmät työpaikat -verkostoon kuuluvat yritykset ovat sitoutuneet rakentamaan monimuotoista ja inhimillistä työelämää. Juttusarjassa...

Lue lisää
Ammattiopisto Livestä oman polkunsa löytänyt Emmi Ihalainen on kohta teatteritaiteen maisteri

Ammattiopisto Livestä oman polkunsa löytänyt Emmi Ihalainen on kohta teatteritaiteen maisteri

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa teatteriopettajan maisteriopintoja viimeistelevä Emmi Ihalainen on tänä keväänä harjoittelussa Ammattiopisto...

Lue lisää
Kun kotielämä venyy äärimmilleen, voidaan lyhentää matkaa työelämään

Kun kotielämä venyy äärimmilleen, voidaan lyhentää matkaa työelämään

Erityislasten vanhempien arjen kuormassa on paljon sellaista, mikä ei aina ulkopuolelle näy: jatkuvaa vastuun kantamista ja byrokratian rattaissa...

Lue lisää