Siirry sivun sisältöön.

2 minuutin luku

Mitä hyötyä monimuotoisuudesta on työyhteisöille?

Monimuotoisesta työelämästä on viime aikoina puhuttu ja aihetta on tutkittu paljon. Monimuotoisuus ja erilaiset työntekijät rikastuttavat työyhteisöä ja tuovat monenlaisia etuja, joita täysin homogeenisessa työyhteisössä ei ole. Haastattelimme työelämän edustajia aiheesta vuonna 2021 valmistuneessa YAMK-opinnäytetyössäni, jonka toteutin yhdessä Suvi Vainion kanssa. Opinnäytetyön aineisto kerättiin haastattelemalla yhdeksää johtamistehtävissä tai HR-ammattilaisena toiminutta työelämän edustajaa. Kysyimme haastateltavilta, mitä hyötyä monimuotoisuudesta on ollut työyhteisöille. Tuloksista nousi esille monenlaisia hyötyjä, ja tulokset olivat hyvin yhteneväisiä Työterveyslaitoksen monimuotoisuusbarometrin kanssa.
Tulokset osoittavat, että monimuotoisen työyhteisön avulla saavutetaan hyötyjä, jotka tiivistyvät innovointiin ja osaamisen monipuolistumiseen, työyhteisön turvallisuuden tunteen kasvamiseen, asiakaskokemuksen, liiketoiminnan, työhyvinvoinnin ja organisaation imagon edistämiseen, asenteiden muuttumiseen ja työvoiman saatavuuden parantamiseen.

Monimuotoisen työyhteisön etuna on moniäänisyys. Moniäänisyyttä hyödyntämällä rikastutetaan innovointia, laajennetaan näkökulmia ja tätä kautta kehitytään, kehitetään palveluja ja parannetaan asiakaskokemusta. Työyhteisössä siis jokaisen työntekijän osallistaminen ja äänen kuuluviin saaminen on tärkeää. Monimuotoisuuden tuomat voimavarat luovat kehittymisen tueksi runsaasti ajatuksia innovoinnin lähteiksi ja nämä luovat uusia ulottuvuuksia ja liiketoimintaetuja.

Monimuotoisuuden hyödyt työyhteisöille

Monimuotoisuuden hyödyt

Innovointi

Innovointi nousi haastatteluiden perusteella esille vahvimpana monimuotoisen työyhteisön hyötynä. Monimuotoisuudella on positiivisia vaikutuksia organisaation innovatiivisuuteen ja luovuuteen. Se, että työyhteisössä on edustettuna erilaisia ihmisiä ja erilaisia näkemyksiä, kulkee käsi kädessä kehittämisen ja innovaatioiden kanssa. Yhden haastateltavan sanojen mukaan monimuotoinen työyhteisö on loistava innovoinnin lähde.

Osaaminen

Työyhteisön monimuotoisuus lisää myös osaamisen monipuolisuutta. Kun jokainen työntekijä tuo työyhteisöön omat vahvuutensa, ainutlaatuisen osaamisensa, tietonsa, näkökulmansa ja elämänkokemuksensa, rikastuttaa se koko organisaation osaamista. Kun työntekijät voivat hyödyntää vapaasti omia vahvuuksiaan ja ilmaista omia näkemyksiään, on työyhteisöllä käytössään valtava osaamisen työkalupakki.

Parhaimmillaan monimuotoisuuden tuomat voimavarat luovat mahdollisuuden laajentaa omaa ajattelua ja tätä kautta syntyy uusia oivalluksia kehityksen tueksi. Erilaisuus työyhteisössä on eteenpäin vievä voima, joka edistää ajattelua ja kehittämistä.

Turvallisuus

Monimuotoisuudella on vaikutusta myös turvallisuuden tunteeseen. Useiden tutkimusten mukaan työntekijän suorituskyky lisääntyy hänen turvallisuuden tunteensa lisääntyessä. Se, että erilaisuus on sallittua työyhteisössä, luo pohjaa luottamukselle ja luottamuksellisessa työyhteisössä työntekijät taas uskaltavat tuoda esille omia eriäviäkin näkemyksiään ja olla eri mieltä asioista toistensa kanssa. Tämä taas lisää yrityksen kehittymistä ja innovointikykyä.

Mikäli työyhteisössä ei uskalla sanoa omia ajatuksiaan ja eriäviä mielipiteitään ääneen, voivat monet innovaatiot jäädä huomaamatta ja tämä toimia yrityksen kasvun esteenä tai hidasteena.

Asiakaskokemus

Haastattelujen perusteella työyhteisön monimuotoisuudella on vaikutusta myös asiakaskokemuksen laatuun, koska monimuotoinen työyhteisö kykenee ymmärtämän ja palvelemaan paremmin monimuotoisempaa asiakaskuntaa.

Työhyvinvointi

Monimuotoisuudella on osoitettu olevan vaikutusta myös työhyvinvointiin ja henkilöstötyytyväisyyteen. Jos jokaisella työntekijällä on mahdollisuus olla oma itsensä ja hyödyntää omia vahvuuksiaan, se luo hyvän pohjan turvalliselle työyhteisölle ja lisää työntekijöiden motivaatiota, sitoutumista ja halua suorittaa työnsä mahdollisimman hyvin. On tärkeää, että jokainen saa loistaa omana itsenään ja olla vahvasti osallisena työyhteisössä. Jokaisen johtajan tavoitetilana lieneekin mahdollisimman motivoituneet ja innostuneet työntekijät, jota työskentelevät sitkeästi kohti yhteisiä tavoitteita. Monimuotoisuuden kasvattamisella on siis todellista merkitystä organisaation menestyksen kannalta.

Liiketoiminta, imago ja asenteet

Työyhteisön monimuotoisuudella on vaikutusta myös organisaation taloudelliseen kannattavuuteen ja julkisuuskuvaan. Organisaatio voikin vaikuttaa positiivisesti omaan julkisuuskuvaansa omilla arvoillaan ja valinnoillaan. Organisaation positiivisella julkisuuskuvalla on nykyaikana yhä suurempi merkitys. Kilpailu on kovaa ja asiakkailla on yhä enemmän valtaa valita palveluntuottajansa. Tässä kilpailussa vastuullisuus nähdään nykyisin todella tärkeänä ostopäätökseen vaikuttavana tekijänä, jolla voi parhaimmassa tapauksessa erottautua muista.

Työvoima

Organisaation monimuotoisuudella on vaikutusta työvoiman parempaan saatavuuteen. Organisaatio säilyy kilpailukykyisenä, jos se osaa hyödyntää erilaisia rekrytoinnin väyliä ja monimuotoisempia työntekijöitä. Työelämässä on tällä hetkellä havaittavissa kohtaanto-ongelma, eli motivoituneet työntekijät ja avoimet työpaikat eivät kohtaa. On kaikkien yhteinen tahtotila, että motivoituneet työntekijät saataisiin onnistuneesti työelämään. Monimuotoisempien työntekijöiden rekrytoiminen helpottaa työvoimapulaa rikastuttaen samalla työyhteisöä. Tämä vaatii organisaatioilta rohkeutta ja ennakkoluulotonta asennetta kokeilla uudenlaisia rekrytoinnin väyliä. Jokaisella on omat osaamisensa ja vahvuutensa työelämässä. Jokaiselle varmasti löytyy osaamiseen, pystyvyyteen, voimavaroihin ja elämäntilanteeseen oikein mitoitettu työ, kunhan vain mahdollistetaan sopivan työn ja tekijän kohtaaminen.

Erilaiset ihmiset ovat organisaatioiden voimavara nyt ja tulevaisuudessa.

Annika Lipponen

Kirjoittaja on Liven asiakkuuspäällikkö. Annika on koulutukseltaan sosionomi (YAMK) sekä ammatillinen opettaja. Annika on toiminut täsmätyökykyisten työllistymisen aktiivisena edistäjänä vuodesta 2005.

Kirjoitus pohjautuu Annika Lipposen ja Suvi Vainion opinnäytetyöhön Monimuotoisen työyhteisön johtaminen voimavaralähtöisesti.

Täsmäosaamista työelämään – kaikkien työikäisten ja -kuntoisten panosta tarvitaan

2 min luettu

Täsmäosaamista työelämään – kaikkien työikäisten ja -kuntoisten panosta tarvitaan

Työelämän monimuotoisuuden arvo on noussut yleiseen keskusteluun uudella tavalla. Tämä on kuitenkin vasta hyvä alku. On aika siirtyä sanoista...

Lue lisää
Antirasistisen kohtaamisen ABC

3 min luettu

Antirasistisen kohtaamisen ABC

Rasismi ja syrjintä on ollut pitkään syystäkin paljon puheissa. (ks. esim. Pursiainen 2023). Itse olen kuluneen vuoden aikana turhautunut monta...

Lue lisää
Helsingin piispa Teemu Laajasalo Liven paneelikeskustelussa: Työttömyyden inhimillinen hinta on kova

2 min luettu

Helsingin piispa Teemu Laajasalo Liven paneelikeskustelussa: Työttömyyden inhimillinen hinta on kova

Live-säätiö järjesti Kohti yhdenvertaista ja monimuotoista työelämää -paneelikeskustelun, jonka tavoitteena oli tarkastella täsmätyökykyisten asemaa...

Lue lisää