Työelämäyhteistyö kasvattaa tulevaisuuden osaajia – lähde Ammattiopisto Liven työelämäkumppaniksi
Ammattiopisto Live tekee tiivistä yhteistyötä työelämän kanssa. Yrityksissä opiskelijat pääsevät harjoittelemaan oman alansa työtehtäviä ja...
HS Visiossa 3.3. tekoälypolitiikan tutkija Leevi Saari arvioi, että Nokian menestyksen jälkeen Suomen tulevaisuus jätettiin liiaksi sattumien ja yksittäisten menestystarinoiden varaan. Ajateltiin, että uusi Nokia syntyy, kunhan jossain on tarpeeksi lahjakas yksilö tai rohkea yritys. Nykyinen taloustilanne osoittaa, ettei tämä ollut kestävä strategia.
Saaren analyysi koskee talouspolitiikkaa, mutta samanlainen ajattelutapa näkyy laajemminkin kulttuurissamme. Yksilöllisyyden sijasta voimme puhua jopa yltiöyksilöllisyydestä. Se sisältää ajatuksen, että ihminen rakentaa itseään, osaamistaan ja arvoaan jatkuvasti. Kun menestys kehystetään yksilön ansioksi, epäonnistumisesta tulee yksilön vika.
Liisa Keltikangas-Järvinen kuvaa teoksessaan Itsekkyyden aika, miten tällainen kulttuuri heikentää kuulumisen kokemusta. Jos pärjääminen on aina henkilökohtainen projekti, yhteinen vastuu ja keskinäisriippuvuus jäävät taka-alalle.
Liven työssä näemme tämän konkreettisesti. Kohtaamme nuoria ja aikuisia, jotka tarvitsevat tukea työelämään kiinnittymisessä. Moni heistä kaipaa aikaa, tukea ja omien valmiuksien vahvistamista. Kun yhteiskunnan viesti on, että jokainen ihminen luo oman työmarkkina-arvonsa itse ja ilman apua, tuen pyytäminen ja saaminen on vaikeaa.
Työelämässä puhutaan resilienssistä ja muutoskyvykkyydestä, mutta harvemmin siitä, miten saa tukea, jos voimat eivät riitä. Mentorointi, perehdytys ja me kannetaan yhdessä -kulttuuri eivät synny itsestään. Niiden eteen on nähtävä vaivaa. Osalle nuorista on vaikea kiinnittyä työelämään, joka näyttäytyy epävarmana, kovana ja yksinäisenä.
Työelämän murros ja teknologinen kehitys edellyttävät uusien taitojen opettelemista kesken työuran. Siksi mahdollisuus kouluttautua uudelleen on myös yhteiskunnallinen investointi. Jos muutostilanteissa riskit siirtyvät yksilön harteille, kaventuvat erityisesti niiden mahdollisuudet, joilla ei ole taloudellista puskuria. Se heijastuu nuoriin pelkona siitä, että toista mahdollisuutta ei ole.
Hyvinvointivaltio ei ole vain huippuyksilöitä varten. Se tarvitsee rakenteita, jotka mahdollistavat osallistumisen myös silloin, kun oma kilpailukyky ei riitä. Tekoälyn vyöry haastaa kysymään, rakennammeko Suomea yksittäisten voittajien varaan vai rakennammeko yhteiskuntaa, jossa jokaisella on todellinen mahdollisuus osallistua.
