2 minuutin luku

Täsmätyö tuo ravintolaan sitoutuneita ja tarkkoja työntekijöitä

Moni työnantaja pelkää, että täsmätyötä tekevät työntekijät lisäävät kustannuksia ja poissaoloja. Factoryssa tulos on kuitenkin päinvastainen. Räätälöidyt roolit tarkoittavat motivoituneita ja pitkäaikaisia työntekijöitä. 

– Olisipa jo maanantai! Otaniemen Factoryn saliapulainen Samu Reinikka sanoo torstaiaamuna, kun hän valmistelee päivän lounaspöytää. 

Maanantai on Reinikan lempipäivä, sillä silloin työviikko alkaa. Hän nauttii asiakaspalvelusta niin paljon, että viikonloput tuntuvat pitkiltä eikä kesälomaakaan malttaisi pitää. 

 – Samu on todella hyvä ihmisten kanssa ja heittää usein vitsiä asiakkaille. Jos Samu ei ole töissä, asiakkaat kyselevät, missä hän on, Otaniemen Factoryn salin esihenkilö Marko Väistö kertoo. 

Otaniemen Factoryssa työskentelee kuusi henkilöä. Ravintotalot Oy:n palkkalistoilla on yhteensä noin 200 työntekijää. Heistä kymmenen on täsmätyökykyisiä, joista Reinikka on yksi.  

Täsmätyö tarkoittaa, että työtehtävät ja työolot muokataan yksilön osaamisen, työkyvyn ja elämäntilanteen mukaan. Reinikan vastuulla Factoryssa on ravintolasali: hän vie aamulla paikoilleen juomat ja salaattikastikkeet, täydentää lounaspöytää, rahastaa korttimaksuja ja vie kokoustarjoiluja neuvotteluhuoneisiin ja saunatiloihin. Hän on työskennellyt Factoryn eri ravintoloissa vuodesta 2018 lähtien, Otaniemessä nyt parin vuoden ajan. 

Varautuneisuus vaihtui tyytyväisyyteen 

Marko Väistön ja Ravintotalot Oy:n henkilöstöpäällikön Jenna Järven kokemukset täsmätyön tekijöistä ovat todella hyviä. Kummallekaan heistä täsmätyö ei ollut tuttua aikaisemmista työsuhteista muissa yrityksissä. 

– Kun kuulin, että ravintolassa on täsmätyökykyisiä työntekijöitä, olin ensin varautunut. En tiennyt, miten johtaminen onnistuisi. Kaikki on kuitenkin sujunut kuten ennenkin tai jopa paremmin, Väistö sanoo. 

Väistön kokemuksen mukaan täsmätyön tekijöillä voi olla vahvuuksia, joita muilla työntekijöillä ei aina ole. 

– Ainakin meidän työntekijämme ovat kellontarkkoja ja todella tarkkaavaisia. Asiat eivät unohdu ja hommat hoituvat todella täsmällisesti. He ovat myös pitkäaikaisia työntekijöitä. 

Talon tapa -ohje tukee työtä 

Järven mukaan Ravintotaloissa on totuttu muokkaamaan työtä työntekijöiden vahvuuksien mukaan. Sosiaaliset työntekijät työskentelevät mielellään salin puolella. Ne, jotka eivät viihdy isoissa ihmisjoukoissa, työskentelevät vaikkapa astiahuollossa.  

– Joillekin täsmätyöntekijöille on rakennettu tarkka päiväohjelma. Se toimii muistilistana ja tukena työpäivän aikana. Ohjelmasta voi tarkistaa, mitä on jo tehnyt, mitä on jäänyt tekemättä ja mitä voisi vielä tehdä, Järvi kertoo. 

Kaikissa Factoryn 22 lounasravintolassa on käytössä Talon tapa -ohje. Jokaisen uuden toimipisteen avautuessa myös sinne luodaan Talon tapa -ohje. Ohjeessa on listattu eri työtehtävien sisältö. Ohje tukee kaikkia työntekijöitä. 

– Talon tapa -ohje selkeyttää perehdyttämistä. Se on itsenikin kannalta tosi hyvä, koska on paljon muistettavaa ja teemme töitä todella itsenäisesti. Ohjeesta voi aina tarkistaa, mitä kaikkea pitikään tehdä, Väistö kertoo. 

Järven mukaan Talon tapa– ohje tukee myös silloin, kun henkilökunta vaihtaa ravintolasta toiseen. 

– Ohjeessa on listattu itsestään selvän kuuloisiakin ohjeita, kuten avaa ovet aamulla. Ovien avaamisessakin on kuitenkin eri käytäntöjä eri ravintoloissa. 

Samu Reinikka
Samu Reinikka valmistelee Otaniemen Factoryn juomatarjoiluja kuntoon asiakkaita varten. 

Kova työtahti ja vähän poissaoloja 

Liven selvityksen mukaan työnantajat pitävät täsmätyöntekijöiden palkkaamisen esteinä huolta poissaoloista tai sairastumisista. Nämä huolet näyttävät Factoryn näkökulmasta turhilta. 

– Ei heillä ole muita enempää poissaoloja. Taitaa olla jopa vähemmän kuin muilla, Väistö sanoo.  

Myös täsmätyöntekijöiden tuottavuus ja perehdyttämisen hankaluus mietityttävät työnantajia. 

– Ehkä ajatellaan, että täsmätyöntekijä tarvitsisi jatkuvasti ohjaajaa neuvomaan. Sitä ei kuitenkaan tarvita. Ainakin meidän työntekijämme oppivat työt nopeasti tavallisella ohjeistuksella. Isompia esteitä taitavat olla työnantajien epätietoisuus ja ennakkoluulot, Väistö miettii.  

Jenna Järvi kertoo, että täsmätyökykyisillä voi olla tarpeen mukaan työhönvalmentaja mukana perehdytyksessä. 

– Yleensä täsmätyöntekijän motivaatio ja työtahti ovat kovia. Haastavaa ei ole itse työ, vaan työympäristöön mukautuminen. Esimerkiksi salin ihmismassa lounaskiireessä voi olla stressaava, kunnes siihen tottuu. Työvalmentaja voi auttaa tukemaan työkavereihin tukeutumisessa ja avun pyytämisessä. Usein hänen roolinsa on henkinen tuki, itse työt hoituvat kyllä. 

Firman mies on aina kohtelias 

Väistön mukaan täsmätyökykyiset tuovat työyhteisöön avarakatseisuutta ja positiivisuutta. Factoryssa Reinikan iloinen ote työntekoon tuo rentoutta myös asiakkaille. 

– Jos olen itse huonolla tuulella, Samun kanssa työskennellessä olen kivalla tuulella aika pian, Väistö sanoo.  

Väistön mukaan myös oma johtamiskokemus on karttunut erilaisten ihmisten kanssa työskennellessä.  

– Tässä oppii erilaisia johtamistaitoja ja huomaa, etteivät samat asiat toimi kaikille. Asioita pitää osata selittää eri tavoin. 

Ravintola-alaa on viime aikoina kritisoitu työoloista ja työn raskaudesta. Reinikka suosittelee alaa mielellään. 

– Asiakaspalvelu sopii sosiaaliselle ihmiselle, jolla on pilkettä silmäkulmassa, joka rakastaa erilaisia ihmisiä ja haluaa tulla toisten kanssa toimeen. 

Hankalinta työssä on Reinikan mielestä se, että joskus vastaan tulee tylyjä asiakkaita. Hän ei ole koskaan tyly heille. 

– Olen firman miehiä, aina iloinen ja kohtelias kaikille. Tavoitteeni on, että asiakkaat kertovat omalla työpaikallaan, kuinka mukavaa on tulla Factoryyn lounaalle, Reinikka sanoo.  

Lue lisää täsmätyökyvystä. 

Ravintola Factory kuuluu Liven Suomen inhimillisimmät työpaikat -verkostoon. Lue lisää verkostosta.


 

Työnhaku on kuin tarkkuusammuntaa – miten valmentaja auttaa työntekijöitä ja yrityksiä pääsemään maaliin?

2 min luettu

Työnhaku on kuin tarkkuusammuntaa – miten valmentaja auttaa työntekijöitä ja yrityksiä pääsemään maaliin?

It’s a match! Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelujen TyöPaikka-palvelussa autamme työnantajia ja työnhakijoita löytämään toisensa....

Lue lisää
Irtisanottu Minna vaihtoi alaa valmennuksen avulla:

1 min luettu

Irtisanottu Minna vaihtoi alaa valmennuksen avulla: "Löysin minulle sopivan työpaikan ja pääsin eroon loputtomasta itseni arvostelusta"

Tekstin kirjoittaja on Työ-SIBin entinen asiakas ja nykyinen apteekin tuotantotekijä. Asiakkaan nimi on muutettu yksityisyyden suojelemiseksi.

Lue lisää
Keskity työnhaussa siihen, mihin voit vaikuttaa

2 min luettu

Keskity työnhaussa siihen, mihin voit vaikuttaa

Elli uupuu työpaikan tulostavoitteiden alle, irtisanoutuu ja päättää pitää välivuoden työelämästä. Välivuosi venyy toiseksi, kun uutta paikkaa ei...

Lue lisää