1 minuutin luku

Työelämäyhteistyö kasvattaa tulevaisuuden osaajia – lähde Ammattiopisto Liven työelämäkumppaniksi

Ammattiopisto Live tekee tiivistä yhteistyötä työelämän kanssa. Yrityksissä opiskelijat pääsevät harjoittelemaan oman alansa työtehtäviä ja työelämätaitoja aidossa työympäristössä. Työnantajalle yhteistyö tarjoaa mahdollisuuden tutustua motivoituneisiin tulevaisuuden osaajiin Liven tukemana.

Työpaikoilla tapahtuva oppiminen on keskeinen osa ammatillista koulutusta. Käytännön työtehtävien lisäksi opiskelijat voivat suorittaa työpaikoilla myös osan muista opinnoistaan. Tavoitteena on yhdistää opiskelu tiiviisti työelämään ja vahvistaa opiskelijoiden valmiuksia siirtyä valmistumisen jälkeen töihin.

Kaaressa ja Sellossa opitaan aidoissa työympäristöissä

Kauppakeskus Kaaren ja Kauppakeskus Sellon yritykset tarjoavat Ammattiopisto Liven opiskelijoille monipuolisia mahdollisuuksia työelämässä oppimiseen.

Kaaressa yhteistyössä ovat mukana esimerkiksi Gigantti, Clas Ohlson, Specsavers, Prisma Kaari, UFF ja Kantsun Sävel. Kauppakeskus Sellon kanssa Ammattiopisto Live on tehnyt säännöllistä yhteistyötä vuodesta 2018. Yhteistyö näkyy Sellossa tapahtumina, pop-up-myyntipisteinä ja opiskelijoiden työelämässä oppimisen jaksoina eri yrityksissä. Vuosittain Sellossa toimii noin 100 Ammattiopisto Liven opiskelijaa ja yhteistyössä on mukana noin 20–25 yritystä tai palveluntuottajaa.

Yrityksissä opiskelijat pääsevät harjoittelemaan esimerkiksi asiakaspalvelun, myynnin, ravintola-alan ja myymälätyöskentelyn tehtäviä. Samalla he kartuttavat osaamistaan, löytävät vahvuuksiaan ja saavat arvokasta kokemusta tulevaa työelämää varten.

Liven ohjaajat tukevat opiskelijoita työtehtävien oppimisessa ja ovat myös työnantajan apuna yhteistyön aikana. Työtehtävät ja tarvittava tuki suunnitellaan opiskelijan ja työpaikan tarpeiden mukaan.

Monimuotoisuus on yritykselle voimavara

Työelämäyhteistyö tarjoaa yritykselle mahdollisuuden tutustua tulevaisuuden osaajiin ja saada uusia näkökulmia työyhteisön arkeen. Samalla se voi olla ensimmäinen askel kohti monimuotoisempaa työyhteisöä. 

Monimuotoisuus voi vahvistaa yrityksen kilpailukykyä, työnantajakuvaa ja muutoskykyä. Erilaiset osaajat tuovat työyhteisöön uusia kokemuksia ja työskentelytapoja sekä auttavat ymmärtämään erilaisten asiakkaiden tarpeita. Yhteistyön kautta yritys voi myös löytää sopivia tekijöitä esimerkiksi kesätöihin, oppisopimukseen tai pidempään työsuhteeseen.

Liven teettämän Monimuotoisuus suomalaisessa työelämässä 2025 -raportin mukaan monimuotoisuuden vahvistaminen sekä monimuotoisen yrityskulttuurin rakentaminen ja johtaminen voisivat auttaa suomalaisia yrityksiä ja Suomea luomaan uutta kasvua ja rakentamaan vahvempaa ja kestävämpää työelämää. 

Työelämäkumppanuus on konkreettinen vastuullisuusteko. Antamalla opiskelijalle mahdollisuuden oppia ja näyttää osaamisensa työnantaja rakentaa työelämää, jossa jokainen voi käyttää vahvuuksiaan ja onnistua. 

Työnantajan ei tarvitse jäädä opiskelijan ohjaamisessa yksin. Ammattiopisto Live tukee yhteistyön suunnittelussa, opiskelijan ohjaamisessa ja käytännön järjestelyissä. Tarjoamme myös maksutonta työpaikkaohjaajakoulutusta ohjauksen tueksi. 

Tutustu yhteistyön mahdollisuuksiin ja tule Ammattiopisto Liven työelämäkumppaniksi.

Työelämäyhteistyö kasvattaa tulevaisuuden osaajia – lähde Ammattiopisto Liven työelämäkumppaniksi

Työelämäyhteistyö kasvattaa tulevaisuuden osaajia – lähde Ammattiopisto Liven työelämäkumppaniksi

Ammattiopisto Live tekee tiivistä yhteistyötä työelämän kanssa. Yrityksissä opiskelijat pääsevät harjoittelemaan oman alansa työtehtäviä ja...

Lue lisää
Tekoäly vastaa, valmentaja osaa kysyä – Liven valmennus yhdistää digitaaliset ratkaisut ja inhimillisen kohtaamisen

Tekoäly vastaa, valmentaja osaa kysyä – Liven valmennus yhdistää digitaaliset ratkaisut ja inhimillisen kohtaamisen

Kunnilla ja työllisyysalueilla on paine säästää työllisyyspalveluista, mutta moni työnhakija tarvitsee edelleen ihmisen kohtaamista – verkossa tai...

Lue lisää
Työllistämisen tukimuodot auttavat työnantajia palkkaamaan täsmätyökykyisiä

Työllistämisen tukimuodot auttavat työnantajia palkkaamaan täsmätyökykyisiä

Työnantajat voivat saada monenlaista tukea erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden työllistämiseen. Tukimuotoja ovat muun muassa palkkatuki,...

Lue lisää