Artesaani

      Sisustusala

      Taideteollisuusalan perustutkinto,
      180 osp

      Sisustusalan osaamisala sekoitetaan joskus sisustussuunnittelijan koulutukseen, vaikka kyseessä on sisärakentamisen ammattilaisten koulutus.

      Sisustajan opinnoissa opiskellaan sisärakentamista monipuolisesti. Opintoihin kuuluu sisärakennustöitä, maalaus- ja päällystystöitä sekä kalusterakentamista. Sisustaja osaa lukea rakennus- ja kalustepiirustuksia, ymmärtää työselityksiä ja suunnittelijoiden ohjeita ja toimii rakennusalan lainsäädännön mukaan. Opintoihin sisältyy myös väri-, valo- ja tyylioppia sekä vapaasti valittavia opintoja.

      Tietoa tutkinnosta

      person Kenelle?

      Sisustajan opinnot sopivat henkilölle, jolla on hyvä värisilmä, muoto- ja tyylitaju sekä sommittelu- ja hahmottamiskyky. Lisäksi sisustajalla toivotaan olevan myös järjestelmällisyyttä, loogista päättelykykyä, pitkäjännitteisyyttä, asiakaspalvelutaitoja, yrittämisen halua ja itsekritiikkiä laatutasonsa arvioinnissa. Olennainen osa sisustajan ammatinkuvaa on esteettisesti korkeatasoisen ja viimeistellyn työn jäljen tavoittelu. Näitä edellä olevia taitoja ja ominaisuuksia pääset opiskelemaan ja kehittämään lisää Ammattiopisto Liven Taideteollisuusalan perustutkinnossa Sisustusalan osaamisalalla.

      question-circle  Miten?

      Oppiminen tapahtuu työvaltaisesti oppilaitoksessa sekä aidoissa rakennus- ja remontointikohteissa ja asiakastöissä. Meillä voit suorittaa koko ammatillisen tutkinnon tai tutkinnon osan.

      briefcase Työllistyminen

      Sisustaja voi työskennellä asuntojen ja julkisten tilojen korjaustöissä, uudisrakentamisessa, asiakaspalvelussa sisustustarvikeliikkeissä tai ammatinharjoittajana sisustusalalla. Tyypillisiä sisustajan töitä ovat sisäpintojen ja huonekalujen maalaus, laatoitus, lattianpäällysteiden asennus, kalusteiden ja varusteiden asennus sekä pienet rakennustyöt.

      building-line  Koulutuspaikka

      Metsälän toimipaikka
      Läkkisepänkuja 5, 00620 Helsinki

      pencil  Hakeminen

      Yleiset hakuohjeet löytyvät kohdasta Hakeminen.

      book  Koulutuksen rakenne

      Koulutus koostuu pakollisista ja valinnaisista ammatillisista tutkinnon osista (yhteensä 145 osp) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osp).

      Valinnaiset tutkinnon osat 90 osp:

      • Asiakastyön suunnittelu ja toteuttaminen 15 osp
      • Erikoistuminen taideteollisuusalalla 15 osp
      • Korjaaminen taideteollisuusalalla 15 osp
      • Puusepänalan tuotteen valmistaminen 45 osp
      • Yritystoiminnan suunnittelu 15 osp
      • Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen 5 osp
      • Yrityksessä toimiminen 15 osp
      • Huippuosaajana toimiminen 15 osp

      Paikalliset tutkinnon osat:

      • Telineiden rakentaminen ja henkilönostimen käyttö

      Lisätietoja hakemisesta

      Liven palvelupiste

      Liven Palvelupiste on yksilöasiakkaille suunnattu palvelu, joka auttaa sinua löytämään suunnan ja seuraavan askeleen eteenpäin elämässä. Tavoitteesi voi olla opiskelu- tai työpaikan löytäminen, työkykyiseksi kuntoutuminen, päivärytmin harjoittelu tai suomalaiseen työelämään tutustuminen sekä kielen ja kulttuurin opiskelu.

       

      Ota yhteyttä