Leppävaaran toimipaikka
TELMA-koulutusta Leppävaarassa
- Hakijalle
- Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus (TELMA)
- Toimipaikat
- Leppävaaran toimipaikka
Leppävaaran toimipaikka, TELMA-koulutus
Leppävaaran toimipaikka koostuu kahdesta erillisestä rakennuksesta. Rakennukset sijaitsevat lähes vastapäätä toisiaan Turuntien varrella. Yhteensä Leppävaarassa opiskelee noin 500 TELMA- ja TUVA koulutuksen sekä perustutkintojen opiskelijaa. TELMA-koulutuksen ryhmiä Leppävaaran toimipaikassa on toistakymmentä. Hakuvaiheessa haku kohdistuu Espoo Leppävaara- kokonaisuuteen, johon kaikki TELMA-koulutuksen ryhmät kuuluvat. Hakija voi siis saada opiskelupaikan joko päärakennuksesta tai tien toisella puolella toimivista opetustiloista.
TELMA-koulutuksessa opiskellaan noin kymmenen opiskelijan ryhmissä tai 4-5 hengen pienryhmissä. Opetus- ja ohjaushenkilöstön määrä vaihtelee opiskelijoiden tuen tarpeen mukaan. Opetus on strukturoitua, ryhmämuotoista ja toiminnallista kaikissa ryhmissä. Luokkatiloja on käytössä 1–2 ryhmää kohden. Lisäksi ryhmät käyttävät jaksoluonteisesti päärakennuksen liikuntatiloja ja opetuskeittiötä sekä pääkaupunkiseudun muita Liven sekä yhteistyötahojen tiloja ja oppimisympäristöjä. Yhteiskunnan palveluita ja lähiympäristöä hyödynnetään myös aktiivisesti oppimisympäristöinä. Kaikki opiskelijat ruokailevat päivittäin päärakennuksen ravintolassa.
Työelämävalmiuksia vahvistetaan TELMA-koulutuksessa monipuolisesti aidoissa työympäristöissä, yhteistyössä erilaisten yritysten kanssa. Opiskelijat vahvistavat työelämässä tarvittavia taitojaan avustavissa tehtävissä esimerkiksi kaupoissa, kahviloissa sekä kiinteistönhuollossa. Kampusalueella pyritään järjestämään myös yksilöllisiä ja räätälöityjä työtehtäviä omissa toimitiloissa esimerkiksi oppilaitoksen ravintolassa.
Leppävaaran toimipaikassa järjestetään LIVE-säätiön palveluna kotona asuville opiskelijoille suunnattua aamutoimintaa ennen opiskelupäivän alkamista. Tähän toimintaan tarvitaan kunnan/hyvinvointialueen maksusitoumus.
Saapuminen
Leppävaaran toimipaikka (pääkampus ja Turuntien toisella puolella olevat opetustilat (3.krs)) sijaitsee Espoossa Turuntien vieressä, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Leppävaaran juna-asemalle on hieman alle kilometrin matka ja lähimmälle bussipysäkille noin 400 metriä. Julkisten kulkuneuvojen lisäksi moni TELMA-opiskelija saapuu ammattiopistolle taksikyydillä ja saattoliikenteelle ovat omat odotus- ja saattoalueet.
Tilat
Päärakennuksen opetustilat
TELMA-koulutusta toteutetaan kolmessa eri kerroksessa vuonna 2020 valmistuneessa päärakennuksessa. Jokaisessa kerroksessa on TELMA-ryhmien lisäksi muiden alojen opetusryhmiä.
Päärakennus on esteetön ja siinä toimii kahvila ja ravintola Live Leppävaara, jossa opiskelijat ruokailevat.
Turuntien opetustilat
TELMA-koulutusta toteutetaan rakennuksen 3.krs ja tiloissa toimii lisäksi TUVA-koulutuksen ja perustutkintojen opetusta sekä muita Live-säätiön ryhmä-, yksilö- ja hallintopalveluita.
Turuntien opetustiloihin sisäänkäynti on tiensuuntaisen rakennuksen sivusta. Sisäänkäynti ei ole esteetön vaan esteettömään sisäänpääsyyn toista kautta tarvitaan henkilöstön apua. Opetustilat sijaitsevat kolmannessa kerroksessa ja sinne pääsee hissillä. Tiloissa on yksi esteetön WC-tila.
Osoite
Leppävaaran toimipaikka
Kiannonkatu 2
02650 Espoo
Turuntien opetustilat
Turuntie 42, 3.krs
02650 Espoo
Avoimet ovet
TELMA-koulutuksen omat avoimet ovet järjestetään kerran kuussa syys-maaliskuussa
24.9.2025 12–14 29.10.2025 12–14 10.12.2025 12–14 25.2.2026 12–14 11.3.2026 12–14
Lisätietoja: sanna.repo@inlive.fi
Valmentavien koulutusten avoimiin oviin pitää ilmoittautua etukäteen. Ilmoittaudu valmentavien koulutusten avoimiin oviin.
Leppävaaran toimipaikan yhteiset (TELMA, TUVA ja perustutkinnot) avoimet ovet järjestetään kaksi kertaa lukukaudessa
19.11.2025 klo 9–14 28.1.2026 klo 9–14
Ilmoittautuminen avoimiin oviin on erittäin suositeltavaa. Ilmoittaudu Leppävaaran avoimiin oviin.
Tutustu Leppävaaran toimipisteeseen
Jaana Lassila
Vastaava ohjaaja
Leppävaara, 3 krs.
Työssäoppimisjaksot (mm. lähihoitajat ja kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto)
